Olin jotenkin päässyt unohtamaan tämän olemassaolon (ehkä siksikin, ettei ElRamlylta ole sittemmin julkaistu enempää), mutta ehkäpä tämän oranssin kauteni ansiosta silmäni sattuivat eilen hyllyssä majailevaan opukseen. Teos lienee vahvasti omaelämäkerrallinen, ainakin siinä eletään lapsuutta kahden kulttuurin välissä ja nuoruutta vähän eksyksissä. Kielenkäyttö on kaunista ja omaperäistä, yksinkertaista ja toistavaa, paikoin suorastaan juhlallista. Olen toki kuullut tästä myös arvion "tekotaiteellista p*skaa", mutta itse en kokenut sitä ollenkaan noin... . Minusta tässä kirjassa kuvataan erinomaisen hyvin kielen ja kulttuurin erottavaa voimaa, ja toisaalta hetkiä siinä välissä, niiden ulottumattomissa. Kirjassa on myös paljon huumoria, samaan lakoniseen tyyliin esitettynä kuin muukin teksti.
Mutta joskus minä ja sisareni, me puhuimme suomea ruokapöydässä eikä isä ymmärtänyt mitä me sanoimme. Ja minun isäni ajatteli: he ovat osa minua, enkä minä ymmärrä heitä. Ja joskus me puhuimme arabiaa ruokapöydässä eikä äiti ymmärtänyt mitä me sanoimme. Ja minun äitini ajatteli: he ovat osa minua, enkä minä ymmärrä heitä. Ja minun isäni halusi meidät kokonaan, ja minun äitini halusi meidät kokonaan, ja mustat pilvet olisivat totisesti kerääntyneet taivaalle, jollei se olisi ollut niin piinallisen pilvetön [ - - ]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti