maanantai 28. helmikuuta 2011

Hyviä uutisia sarvikuonojen maasta

Murehdin tuossa taannoin jaavansarvikuonon kohtaloa. Kuinka ollakaan, WWF ilmoitti eilen, että Ujung Kulonin kansallispuistossa Indonesiassa on havaittu ainakin kaksi jaavansarvikuonon poikasta. Se on vähän, mutta suhteutettuna alle 60 yksilön populaatioon kuitenkin aika paljon. Poikaset (tyttö ja poika) esiintyvät näille piilokameravideoilla:



Go, rhinos!

lauantai 26. helmikuuta 2011

Oranssi ja muita värejä Holton Rowerin tapaan

Moni on nämä jo nähnyt, mutta kuuluvathan ne tännekin. Pidemmittä puheitta, Holton Rowerin Pour-sarjan töiden tekoprosessia Dave Kaufmanin kuvaamana. Vallan kiehtovaa!

Paint Montage

Time Lapses

Tall Painting

perjantai 25. helmikuuta 2011

Mustaa papusoppaa

Vanhoina hyvinä aikoina brasilialaisen ravintola Bossan listalta löytyi mustapapukeittoa. Sieltä se on näköjään sittemmin kadonnut, mutta tämä kaverin kaverilta peräisin oleva ohje kyllä korvaa menetyksen täysin. Keitoille ominaiseen tyyliin eri ainesosien määriä voi aika vapaasti muutella mieltymystensä ja varastotilanteen mukaan, näillä määrillä maku oli sitruksinen ja chilinen muttei varsinaisesti tulinen. Keitto on hyvin helppo valmistettava, mutta mitään pikaruokaa tämä ei ole. Kuivatut pavut pitää ensin liottaa yön yli ja vaikka käyttäisi valmiiksi keitettyjä papuja, kannattaa makuteknisistä syistä antaa sopan muhia rauhassa liedellä.


Mustapapukeitto

0,5 l kuivattuja mustapapuja (tai tuplamäärä keitettyjä)
loraus öljyä
4 chilipalkoa 
puolikas valkosipuli
2 sipulia
1,5 l kasvislientä
puntti tuoretta korianteria
2 isoa limettiä
1,5 rkl tummaa sokeria
Liota pavut yön yli. Pilko chilit, valkosipuli ja sipuli. Pehmittele hetki chiliä ja valkosipulia kattilan pohjalla oliiviöljyssä keskilämmöllä, lisää sipuli ja kuullota se. Kippaa sekaan huudellut pavut ja kaada kasvisliemi päälle. Jos käytät kuivattuja papuja, on keittoaika ainakin 2,5 h eikä neljä tuntiakaan ole liioittelua. (Kypsiä papuja käytettäessä toki vähempikin riittää.) Anna padan porista rauhalliseen tahtiin ja lisää vettä tarvittaessa. Kun pavut alkavat osoittaa kypsymisen merkkejä, silppua joukkoon korianteri. Jos keitto näyttää kärsivän nestehukasta, lisää kupillinen vettä. Kun kaikki on kypsää ja pehmeää, muussaa pavut osittain kauhalla ja purista joukkoon limettimehu sekä suosiolla irtoava osa hedelmälihasta. Lisää myös sokeri. Sekoita ja hauduta vielä hetki, mutta älä keitä enää (koska limettimehu ei tykkää). Valmis!



Kehuinko jo, että tämä on taivaallisen hyvää? Ainakin jos sattuu olemaan chilin, valkosipuli, korianterin ja limetin suuri ystävä niinkuin minä... Pastanjauhajilla muuten on käynnissä chilireseptikilpailu, taidan osallistua!

tiistai 22. helmikuuta 2011

Asiaa sarvikuonosta ja Sarvikuonosta

Sarvikuono on mainio sana. Ja varsin hellyyttävän näköinen otus (kun ei tarvitse ihan nenäkkäin kohdata). Kas tässä:
Kuva täältä.
Hän on jaavansarvikuono (Rhinoceros sondaicus). Strategiset mitat: 
  • paino 900–2300 kg, 
  • säkäkorkeus: 1,5–1,7 m, 
  • sarvia 0-1 kpl, uroksilla noin 25 cm pitkä, naarailla lyhempi tai puuttuu kokonaan. 
Jaavansarvikuonolla menee huonosti. WWF Suomen sarvikuonosivun mukaan jaavansarvikuonoja on jäljellä yhteensä n. 60 yksilöä kahdessa eri kansallispuistossa. Se ei ole paljon se. Jaavansarvikuono löytyy uhanalaisten eläinten listalta kohdasta "critically endangered". Kannattaa lukea koko lista, erittäin mielenkiintoista (ja surullista) luettavaa ja hienoja kuvia: IUCN Red List of Threatened Species.

Sitten Sarvikuono isolla ässällä. Turussa asuville & vieraileville sponsoroimaton mainos: Wiklundin valopihalla (sillä torin puoleisella) on uusi intialais-nepalilainen ravintola nimeltään Restaurant Rhino. Nettisivut ovat vielä alkutekijöissään ja anniskeluoikeudetkin vasta tulossa, mutta keittiö on jo auki. Rauhallinen paikka, hyvä sijainti, erityisen ystävällinen palvelu, kohtuullinen hintataso ja tärkeimpänä tietysti maukasta ruokaa. Niinkin hyvää, että kävin kahdesti viime viikolla. Ruokalista oli laaja sekä kasvis- että liharuokien osalta ja lastenlistakin oli koottu samanhenkisesti, ilman ranskalaisia ja nauravia nakkeja. Lounas on vielä testaamatta, mutta menen varmasti uudestaan. Ja toivon, että muutkin menevät, koska ei-pikaruoka/ei-ketjuravintola Turun keskustassa on kovin uhanalainen laji sekin.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Ystävämme munakoiso piiloutuu lasagneen

Munakoiso, tuo mustanpuhuva, salaperäinen, pyöreä mutta virtaviivainen vihannestiskin asukki. Näyttää vihannekselta, mutta on kuulemma marja, sanoo Wikipedia. Jaa.

Kuva täältä.

Munakoison parhaita ystäviä ovat tomaatti, valkosipuli ja fetajuusto. (Tai sitruuna, hunaja ja inkivääri, kuten tässä Siskot kokkaa -blogin aivan mahtavassa ohjeessa.)

Paahdetusta munakoisosta tehty dippi mutabel (moutabel) on ihanaa, hyvää vaihtelua jos vaikka hummuksen yliannostus uhkaa - mikäli sellainen ylipäänsä on mahdollista. Mutabelissa munakoison maku pääsee ihan uusiin ulottuvuuksiin, savuisiin ja kirpeisiin sellaisiin. Oman mutabelini olen toistaiseksi hakenut naurettavan halvalla etnoruokakaupan säilykehyllystä. Sitten kun joskus saan aikaiseksi tehdä sitä itse, käytän varmaan tätä lupaavan oloista reseptiä.

Mutabel. Kuva täältä.

Seuraavassa ohjeessa munakoiso hengailee bestisten kanssa. Kyseessä on lasagne, mutta varsin vähätöinen sellainen, koska juustokastike on huijausta eli korvattu jugurtilla.

Kaupassa kannattaa valita mieluummin kaksi pientä kuin yksi iso munakoiso. Jos kuitenkin ottaa sen ison jötikän niin on hyvä esivalmisteluna 'itkettää' sitä eli poistaa viipaleista nestettä suolan avulla.


Feta-munakoisolasagne

Tomaattikastike:
2 prk tomaattimurskaa
1-2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
1-2 munakoisoa
loraus öljyä
mausteita: hiukan suolaa ja sokeria, mustapippuria, yrttejä (basilika, timjami, oregano tms.)

Juustokastike:
200 g fetaa
3 dl luonnonjugurttia
1 muna
1 dl juustoraastetta, mitä tahansa

(pinaatti-)lasagnelevyjä
juustoraastetta pinnalle, vaikka mozzarellaa

Valmista tomaattikastike kasarissa. Kuori ja pilko sipulit, ja kuullota oliiviöljyssä. Kuutioi munakoiso ja paista hetki sipulin kanssa. Lisää tomaattimurska ja mausteet, keitä tovi ja jätä vetäytymään. 

Ns. juustokastike valmistetaan sekoittamalla kaikki aineet yhteen (feta murusteltuna).

Kokoa lasagne alkaen tomaattikastikkeesta ja päätyen juustoraasteeseen. Paista 200 asteessa n. 30 min, laita folio päälle jos kulmat alkavat kärvistyä liikaa. Lasagnen maku ja koostumus paranevat huomattavasti jos malttaa sen antaa rauhassa jäähtyä ja vetäytyä folion alla uunista ottamisen jälkeen... sillä välin voi vaikka juoda punaviiniä.

torstai 17. helmikuuta 2011

Le Chat Noir

Mustista asioista parhaita ovat tietysti mustat kissat. Ja kaikkien mustien kissojen isä ja äiti on tietysti tämä Théophile Steinlenin juliste vuodelta 1896, jossa mainostetaan Le Chat Noir -nimisen montmartrelaiskabareen kiertuetta:

Tournee du Chat Noir. Kuva täältä.
Toimeksianto oli Steinlenille varmaan mieluinen, koska hän harrasti kissakuvia muutenkin. Kaikella kunnioituksella Mustaa Kissaa kohtaan, nämä muut ovat mielestäni hienompia!

Kuva.

  
Maitomainos. Kuva.
Kuva.
Kuva.

     
Cats 1910. Kuva.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Less optimistic territory: Magnolia & Aimee Mann

Tämä elokuva on jostain syystä pyörinyt mielessä viime päivinä. Viikonloppuna se tuli vastaan myös tavaratalon alelaarissa, mutta jätin sen sinne (koska tavarankeräysvastustus). Samaan hintaan saa lainata videovuokraamosta ja ottavat vielä takaisinkin.

Magnolian (1999) soundtrackistä vastaa enimmäkseen Aimee Mann. Omasanaiset kuvailuyritykset sikseen, Eric R. Danton sanoo sen osuvasti:

Aimee Mann has never bought into any happy-go-lucky notions of human nature. - - the singer and songwriter works in less optimistic territory in her music, which centers around smart, well-constructed pop songs illuminating hard-luck characters who are essentially victims of their own heightened expectations. 



Leffan nähneet muistanevat yleensä tämän kohtauksen (musiikkina Aimee Mannin Wise Up):



Lisää? Livetaltiointi biisistä How am I Different  (Bachelor no.2 -levyn avausraita, 2000):


Vielä! Humpty Dumpty levyltä Lost is Space (1992):


Aimeella on muuten YouTubessa omakin kanava, josta löytyy mm. videobloggauksia ja livetaltiointeja.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Musta aika

En ole mikään nettishoppailun ylin ystävä, mutta tällä kertaa en malttanut olla sortumatta. Tilaus ei sitten mennytkään ihan putkeen, vaan paketti lähti matkaan vasta sähköpostikeskustelun jälkeen (maksu etukäteen...). Palvelu oli sinänsä ystävällistä, mutta viivästyksestä hyvitykseksi luvattuja 10 % palautusta ja tuotelahjaa ei ole toistaiseksi näkynyt. Jatkosta riippuu, uskaltaako tätä palvelua suositella vai ei. Hienoa tavaraa kuitenkin tekevät, puolalainen Laskowscy design. Suomessa näitä myy yksinoikeudella Madeby.fi . Tämä kaunokainen saapui lopulta ehjänä perille ja odottelee nyt seinälle pääsyä.

EDIT: Ei se edes toimi. Prkl!

Japanilaista kotoisuutta

Turun ehkäpä sympaattisin ravintola on japanilaista kotiruokaa tarjoileva pikkuinen Yasukon keittiö. Ravintola jää helposti ohikulkijalta huomaamatta, koska se sijaitsee asuin-/toimistokerrostalon 2. kerroksessa, Yliopistonkadulla Anttilaa vastapäätä. Yasuko itse on tarmokas ja hymyilevä japanilaisrouva, joka tarjoilee ja laittaa ruuan asiakkaan nähden puolet ravintolan pinta-alasta nielaisevassa avokeittiössä. Usein keittiössä kokkaa myös nuorempi mies, ehkä Yasukon poika.


Ruokalista on hiljattain uudistunut,ja ainakin visuaalisesti uusi on paljon parempi kuin vanha... Japanilainen kotiruoka on esimerkiksi donburia tai tempuraa, lista-annosten lisäksi arkisin on tarjolla vaihtuva päivän annos. Uudella listalla myös sushi on saanut lisää näkyvyyttä, erityismaininta kauniista kasvissushiannoksesta! Kaikkiin annoksiin kuuluu misokeitto ja vihreä tee.


Ruokaa odotellessa ehtii tutkia sisustusta, viimeksi löytyi mm. Yasukon ja presidentti Halosen yhteiskuva sekä aivan ihana puinen sudenkorentomobile, haluan samanlaisen! Ravintolassa on hyllyllinen myynnissä olevaa japanilaista pikkutavaraa, syömäpuikkojen pidikkeitä ym. tarpeellista. Pöytiä on kuusi, asiakaspaikkoja ehkä kaksikymmentä ja koko paikka vaatimaton, yksinkertaisen kauniisti sisustettu. Tuntuu kuin istuisi jonkun olohuoneessa odottelemassa herkkuateriaa. Suosittelen lämpimästi rauhallisen ja kodikkaan tunnelman ystäville!


Kaikki kuvat lainattu Yasukon keittiön kotisivuilta (linkki yllä).

torstai 10. helmikuuta 2011

Mustasilmäpapuisa salaatti

Vähän hiljaista on ruokarintamalla mustan teemavärin aikaan. Mustasilmäpapujen mustat, no, ne silmät, saavat käydä heikosta verukkeesta tällä kertaa. Mr. Googlella ei ollut mustasilmäpavuista paljonkaan sanottavaa, joten korjaan tilannetta omalta osaltani julkaisemalla tämän hyvin simppelin salaatin ohjeen. Mustasilmäpavut ovat kuulemma jotenkin koristeellisen näköisiä - siitä voi olla montaa mieltä, mutta ehdottomasti pidän niiden mausta, joka muistuttaa aika paljon kikhernettä.

Mustasilmäpavut odottelevat lävikössä.
Pikaruokaa parhaimmasta päästä:
Mustasilmäpapusalaatti

purkillinen (n. 400g / 4dl) kypsiä mustasilmäpapuja
ruukullinen revittyä (frisee-)salaattia
rasiallinen pisaratomaatteja puolikkaina
150g kuutioitua fetajuustoa
10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
(oliiviöljyä)
puolikkaan sitruunan mehu

Hetki ennen sekoittamista.

Kaikki ainekset kipataan kulhoon ja sekoitetaan. Koska sekä feta että aurinkokuivatut tomaatit oli säilötty öljyyn, ei sitä tarvinnut nyt lisätä sitä erikseen. Sitruunamehun puristin suoraan papujen päälle, koska niiden maut sopivat niin hyvin yhteen. Sanomattakin lienee selvää, ettei ainesten määrällä (tai laadulla, sen puoleen) ole tässä suurtakaan merkitystä, tämä on vain yksi toimiva kombinaatio. Perusteluina kuitenkin mainittakoon, että pisaratomaatit maistuvat yleenä paremmalta kuin kirsikkatomaatit ja friseesalaatti on mukavan kiharaista ja kuohkeaa. Ja fetajuusto sekä tomaatit kaikissa muodoissaan ovat aina hyviä ja kannatettava lisä ruokaan kuin ruokaan :-).

No minne ne ainekset nyt katosivat? :D

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Black Coffee

Kirkastakin kirkkaamman auringonpaisteen vastapainoksi tarvitaan mustaa kahvia.
Näistä on ihan turha yrittää valita parasta.

Ella Fitzgerald

Sarah Vaughan

Peggy Lee

k.d.lang
 

tiistai 8. helmikuuta 2011

PJ Harvey - Black Hearted Love

Musta on hyvä väri, koska silloin pääsee sanomaan sanasensa Polly Jean Harveysta, joka nyt vaan on paras! Kun viimeksi nähtiin, hyvä ystäväni Polly oli pukeutunut näin:

White Chalk -kiertueen puvustusta. Kuva täältä.
Keikalla PJ oli lavalla yksin, lauloi biisit ja soitti soittimet, jutusteli välillä mukavia tuhatpäisen yleisön edessä. Ja täytti karismallaan tilan ääriään myöten. Eikä unohtanut esittää Rid of Metä. Uskomaton nainen, kerrassaan!

Toistaiseksi uusimmalta albumilta, joka on siis PJ:n ja John Parishin toinen yhteisjulkaisu A Woman a Man Walked By, soi täälläpäin aikanaan ahkerasti mm. Black Hearted Love:


Tämä kaikki piti saada pois alta, koska Stellan tontilla odotti ilosanoma: uusi levy Let England Shake julkaistaan viikon päästä! En malta odottaa - eikä tarvitsekaan, koska koko levyn voi kuunnella NPR:n sivuilta. Tähän väriteeman mukainen poiminta In the Dark Places: klik!  (<-- en nyt tähän hätään osannut upottaa tuota). Hyvältä kuulostaa, kuinkas muutenkaan.

Mustaakin mustempaa

Kepeää lukemista kaipaavan kannattaa pysytellä kaukana tästä opuksesta:


Juonipaljastuksia tekemättä voin kertoa, että ensimmäisellä sivulla auto syöksyy tieltä juurikin sinne mustaan veteen, ja lukija joutuu lukemaan ne loput 154 sivua saadakseen tietää miten kävi. Arghh! Ei voi suositella vesipelkoisille, ahtaanpaikankammoisille, hukkumisunia näkeville... paitsi että kaikessa piinaavuudessaan tämä on kuitenkin ihan loistavaa proosaa, ja niin paljon enemmän kuin trilleri tai painajainen. Ja voihan sen ajatella niinkin, että jos itseä synkistyttää niin tällainen teos auttaa laittamaan asioita perspektiiviin. Eli suosittelen sittenkin ihan kaikille :-).

Joyce Carol Oates on valtavan tuottelias kirjailija, jonka teoksia on (arvostukseenkin nähden) suomennettu käsittämättömän vähän. Otavalta on näköjään tullut pari uuttakin suomennosta viime vuosina, ehkä tilanne on siis korjaantumassa nyt kun niitä Pulizereehdokkuuksiakin on kirjailijalla plakkarissa kolmin kappalein. Olen pitänyt kaikista lukemistani Oatesin kirjoista, vaikka osa niistä on kyllä niin synkkää tavaraa että huh. Esimerkiksi Haudankaivajan tytär (The Gravedigger's Daughter, 2007. Linkki vie NY Timesin arvosteluun.). Ihan helmi on Marilyn Monroen jokseenkin kuvitteellinen elämäkerta Blondi (Blonde, 2000).

Kyllä maailma vaan olisi paljon ikävämpi paikka ilman hyviä kirjailijoita. Kiitos, Joyce Carol Oates!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Joskus löytää, vaikkei etsi

Eksyin jo unohtunutta reittiä pitkin erääseen blogiin. Tykästyin tekstiin ja aiheisiin ja lukaisin sitten koko blogin läpi. Ja mitä löytyikään - tadaa:

http://toinenkerta.wordpress.com/2010/06/21/monokromaattinen-ruokavalio-osa-1-oranssi-ruoka/

Erityismaininta blogistille lisäksi Suzanne Vegan Language-biisiin linkittämisestä.

Paletti vetäytyy pohtimaan ajatusta monokromaattisesta ruokavaliosta.

Ravintola Tintå & copycat iskee jälleen

Ehkä viimeisenä turkulaisena vierailin minäkin vihdoin Tintå-ravintolassa. Kivan näköinen ja oloinen paikka, mutta musiikki oli liian kovalla eikä sopinut tyylilajiltaankaan tunnelmaan. (Seuralaisen mukaan aiemmin ei ole ollut meluongelmaa, toivottavasti tämä oli poikkeus.) Muutenhan paikka oli vallan viehättävä, ja erityisesti jakamamme Margherita Extra -pizza oli mahtavan makuinen. Ohuella pohjalla tomaattikastiketta, mozzarellaa, rucolaa ja pinjansiemeniä. Yksinkertaista ja hyvää!

Niinpä sitten päätin tarjoilla viikonlopun vieraille jotain samankaltaista. Samalla vaivalla koko menyystä tuli aika italialaishenkinen: alkuruuaksi marinoituja artisokansydämiä, paprikaa & oliiveja ja salaattia, jälkiruuaksi luottojälkiruokaani feikki-tiramisua.
Salaatti. Vuonankaali on jotenkin söpöä.

Koska olen laiska enkä yhtään hifisti mitä ruokaan tulee, en lähtenyt tätä kokeilua varten hankkimaan kiviarinauunia, paistolevyä tai edes durumvehnäjauhoja. Ainut ponnistukseni tavoitella italialaistyyppistä pizzaa oli pohjataikinan valmistus vaivaamalla ja pohjan kaulitseminen. (Yleensä teen pannupizzatyyppisen pohjan mahdollisimman vähillä jauhoilla, jolloin se jää tosi löysäksi ja pikemminkin kaadetaan kuin kaulitaan pellille.) Pohjaan tuli  2,5 dl kädenlämpöistä vettä, vajaa 1/2 pakettia tuorehiivaa, hiukan sokeria ja suolaa sekä mittaamatta jäänyt määrä vehnäjauhoja. Sekoitin ensin veden, hiivan, suolan ja sokerin ja näihin desin pari jauhoja. Jätin hiivan heräilemään ehkä 20 minuutiksi. Kun velli alkoi kuplia, lisäsin jauhoja pikkuhiljaa, kunnes taikina oli riittävän kiinteää kipattavaksi ulos kulhosta puiselle leikkuulaudalle. Vaivasin taikinaa ehkä 10 minuuttia lisäten jauhoja pikkuhiljaa, kunnes käsissäni oli mukavan kiinteä mutta kuohkea pallo, joka ei enää halunnut tarttua sen enempää käsiin kuin alustaankaan. Jaoin taikinan kolmeen osaan, pyöritin palloiksi ja jätin liinan alle kohoamaan.
Taikinasta tuli kolme tällaista pallukkaa.
Taikinan kohotessa tein tomaattikastikkeen paseeratusta tomaatista ja tomattipyreestä (maksamaton mainos: Mutti), sokerista ja yrteistä. Lähinnä siis ainekset lämmitetään kattilassa ja jätetään hautumaan miedolle lämmölle. Kaulitsin taikinapallukat pitkulaisiksi, suunnilleen ovaalin mallisiksi (tämäkin Tintån esikuvan mukaan), päällä tomaattikastiketta ja mozarella di bufalaa. Paistoin pizzat uuniritilän päälle viritetyllä foliolla. Valmiin pizzan päälle lisättiin pöydässä rucolaa, basilikasilppua ja/tai paahdettuja pinjansiemeniä, kukin makunsa mukaan.
Kuvaan ehtivät vain ylijäämäpalat. Onneksi niistä sai koottua melkein kokonaisen pizzan :-).
Oli se hyvää. Ei ihan yhtä hyvää kuin esikuvansa, myönnettäköön, mutta oikein hyvää. Pizza jäähtyy tosi nopeasti, jonkinlaiselle lämpölevylle olisi ollut käyttöä tarjoilussa. Pohjasta - tykkään ehkä sittenkin enemmän siitä tavallisesta pohjastani, koska se on ilmavampaa ja rapeampaa. Mutta tämän tekeminen ja käsittely oli paljon hauskempaa ja lopputulos nätimpi ja näkemykseni mukaan italialaisempi. Täytyy varmaan tästälähin vuorotella näiden välillä.

Kevään ennakkonäytös

Sain tuliaisiksi jonkin sortin primuloita kolmin kappalein. Ihanissa väreissä, vieläpä! Ilo silmälle, kutinaa nenälle - varsinainen siitepölyallergikon kevään ennakkonäytös, siis. Toistaiseksi estetiikka voittaa... eikä tämä ilo kuitenkaan kauan kestä, saan lempeällä hoivallani ruukkukukan kuin ruukkukukan hengiltä alta aikayksikön. Näiden elinajan ennuste on erityisen huono, koska hoito-ohjeessa sanotaan "vaativat tasaista kosteutta". Esikko-parat.

torstai 3. helmikuuta 2011

Hengeltään oranssi pehmykäinen

Eikö kuulostakin oranssilta tämä juoma?

3 dl pakastemansikoita
2,5 dl maustamatonta jugurttia
0,5 dl leseitä
2 dl appelsiinimehua

Surruutetaan tässä järjestyksessä esim. sauvasekoittimella jäähileiseksi samettiseksi juomaksi. Ennakkomielikuvani lopputuloksesta oli sellainen vaaleanoranssinpunertava, mutta toisin kävi: se olikin ihan vaaleanpunaista ilman minkäänlaista keltaista vivahdetta. Väriin olin hiukan pettynyt, mutta makuun en lainkaan! Ehdottoman piristävää ja hyvää, katosikin parempiin suihin ennen kuin ehdin ajatellakaan kuvan ottamista. Sopisi loistavaksi aamiaiseksi, paitsi ettei heti aamusta huvitä päristellä meluisilla kodinkoneilla.

Pehmykäinen on puolestaan ehdotukseni tyhmän smoothie-sanan suomenkieliseksi vastineeksi. :-)