Se aika vuodesta...

... kun ne kuuluisat viime hetken lahjavinkit ovat haluttua valuuttaa. Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu aineettomien lahjojen puolesta: hyväntekeväisyyslahjoja (vuohi Afrikkaan, koulupuku Nepaliin tms.) tai sitten lahjakortteja itse tehtäviin palveluksiin (siivousta, lumenluontia, hierontaa tms.).

Nämä edellämainitut ovat sata kertaa parempia kuin jokin saajalleen tarpeeton viime hetken tavaralahjus. Silti kumpikin lahjatyyppi on minusta vähän ongelmallinen. Hyväntekeväisyyslahjojen kohdalla ongelma on lähinnä periaatteellinen: se on vähän niinkuin sanoisi jollekin, että mun piti ostaa sulle lahja viidelläkympillä, mutta laitoinkin sen Pelastusarmeijan keräykseen, ole hyvä. Antajan kannalta on rahallisesti samantekevää, mihin joka tapauksessa käytettävä rahasumma ohjautuu. Saaja on se, joka jää ilman lahjaa. Silti lahjan antaja tekee päätöksen lahjan saajan puolesta. Mikä lahja se sellainen on? Minusta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi ainakin silloin tällöin osallistua hyväntekeväisyystyöhön ihan itse ilman, että siihen pakotetaan tai siitä huudellaan muille eettisen lahjoituksen nimissä.

(Käsitän toki, että nepalilaisen lapsen kannalta on ihan sama, kuka ja miten sen koulupuvun kustansi. Ja otan itsekin mieluummin lahjaksi tiedon vuohesta kuin uudet glögimukit. Mutta silti.)

Sitten nämä omat lahjakortit. Tavalliseen kanssakäymiseen ja keskinäiseen avunantoon kuuluvan tekemisen hinnoittelu lahjaksi jotenkin särähtää minun korviini. Sitäpaitsi en halua, että kylpyhuonettamme tai ikkunoitamme pesee kukaan muu kuin minä tai mieheni. Joku saattaisi nöksähtääkin siivousavun tarjoamisesta ("Vihjaako se, ettei meillä siivota tarpeeksi?") ja tarjoutuminen seuraksi kävelylenkille on minun korvissani oikeasti vähän säälittävä "lahja". Tämähän voi olla hyvä ja toimivakin idea, mutta on mietittävä tarkkaan, mikä on se viesti, joka lahjasta sen saajalle välittyy!

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen oma lahja(toive)listani - näissä ei ole mitään mullistavaa, mutta tällaiset lahjat miellyttävät itseäni:

• Tarpeelliset kulutustavaralahjat ylellisinä versioina. Siis hyvää kahvia, ruokaöljyä, sampoota, voidetta. Teekukkia, käsintehtyjä konvehteja, viiniä... Edellyttää tietysti jonkinmoista lahjansaajan tapojen ja maun tuntemusta. Mutta idea on siinä, että harva raaskii itselleen ostaa oikeasti hyvää laatua, joten tällaiset lahjat tuovat sitä kuuluisaa arjen luksusta. Ja jos lahja kertakaikkiaan ei osu kohdalleen, se on helppo antaa eteenpäin.
• Samalla linjalla jatkaa lahjakortti esim. lähiruokamyymälään, ekokauppaan tms. erikois(ruoka)liikkeeseen.
• Monissa kaupungeissa on saatavilla ns. ruokakassipalveluja. Hauska lahjaidea ainakin perheelliselle sekasyöjälle - minulle tällä ei olisi käyttöä.
• Sopivien porukoiden (naapurit, lähimmät työkaverit tms. ) kesken voidaan järjestää omat pikkujoulut tai joulukahvit tms. tilaisuus, joko jonkun kotona tai kivassa kahvilassa tai ravintolassa. Tai voidaan käydä yhdessä teatterissa tms. Joulu ja ystävyys tulee noteerattua, lahjoja ei tarvita!
• Leffa-, konsertti-, teatteri- ym. tapahtumaliput.  Lipun ostamisessa tiettyyn päivämäärään on aina riskinä, ettei se sovikaan lahjan saajalle. Moniin paikkoihin saa onneksi lahjakortteja, lippupasseja tai avoimia lippuja.
• Ns. elämyslahjat. Käytännössä nämä ovat lahjakortteja: hierontaan, kauneushoitolaan, joogan tai muun liikuntalajin alkeiskurssille...
• Ystävän tai kumppanin kanssa voidaan tavaralahjojen sijaan sopia vaikka yhteisestä festari- tai kylpyläreissusta, kaupunkilomasta tai patikointiretkestä tai mistä tahansa itseä miellyttävästä. Suunnitelmaan liittyen voi jouluna tietysti antaa jonkin sopivan tavaralahjankin (matkaoppaan, uimalakin, taskulampun tms.). 
• Parasta ja vaivattominta lienee sopia aikuisten kesken, ettei lahjoja vaihdeta. Jokainen varustautuu sen sijaan joulumielellä ja osallistuu jollain tapaa valmisteluihin, ettei kaikki kaadu yhden tai kahden henkilön niskaan!

Aamiainen kynttilänvalossa ja joulunaluspohdintaa

Avokado sopii ruislimppuun ja kynttilänvalo talviseen aamiaispöytään.

Kuten moni muukin, olen tänä vuonna tietoisesti pyrkinyt välttämään jouluhössötystä ja turhaa stressaamista. Se on ollut helppoa mm. koska työhöni liittyvä kiirejakso on pitänyt sekä ajatukseni että fyysisen minäni kiireisenä. Olen kuitenkin tehnyt silloin tällöin, puoliksi salaa itseltänikin, jouluun(kin) tähtääviä valmisteluja:

• Olen muutamalla eri kaupunkireissulla ostellut vastaantulleita jouluisia herkkuja: kahvia, teetä, hunajaa, juustoja, suolakeksejä, suklaamanteleita, glögiä ja viiniä... Nämä palvelevat niin joulunajan vierasvaratarjottavina, kyläviemisinä ja lahjoina kuin kotiväen herkkuvarastonakin.
• Olen myös ostanut kaupungilta pari tavaralahjaa, kun olen törmännyt johonkin mielestäni kivaan ja henkilölle X tarpeelliseen asiaan. Olen myös tilannut netistä yhden lahjan itselleni ja toisen anopille.
• Olen hyödyntänyt jokasyksyistä (aina yhtä lyhyaikaista) käsityöinnostustani valmistamalla itse muutaman lahjaksi sopivan tekeleen.
• Olen jatkanut tavaranvähennysprojektiani, ja siinä sivussa tullut sekä siivonneeksi että harjoittaneeksi hyväntekeväisyyttä.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että 2-3 lahjaa on hankkimatta ja kaksi pitää postittaa viimeistään tiistaina. Joulukortteja en aio lähettää: naapurien kortit vien suoraan postilaatikkoon ja muut saavat tekstiviestin. :)
Koti on kylppärin siivousta ja imurointia vaille "joulukunnossa" - mikä minulle tarkoittaa ensisijaisesti tunnelmallista valaistusta, kynttilöitä ja kukkia, toissijaisesti kohtuullista siisteystasoa. Osa ruokahankinnoista, lähinnä kala, jää väistämättä melko viime tinkaan. Siivousta ja mahdollista postissa jonottamista lukuunottamatta mitään epämiellyttävää valmistautumista ei kuitenkaan ole tiedossa.

• Rakastan lahjojen paketoimista, paketoin ne kaikessa rauhassa joku ilta ensi viikolla.
• Teen loput vähäiset ostokset joulumarkkinoilla, torilla, kauppahallissa... niiiin paljon miellyttävämpää kuin automarketissa tungeksiminen!
• Keksin tänään miehelleni tarpeellisen ja kivan joululahjan (joka sitäpaitsi tulee yhteiskäyttöön, hähää).
• Toivon, että pääsen johonkin joulukonserttiin ensi viikolla.

Vaikka jouluun valmistautumiseeni sisältyy edelleen paljon hankintoja, huomaan etten rasitu tai ahdistu niistä samalla tavalla kuin ennen. Tähän on muutama syy: ostan vähemmän kerrallaan ja vähemmän ylipäänsä. Vähäiset lahjani ovat jotain pientä, tarpeellista tai ylellistä, kaikki poiskäytettävää käyttötavaraa. Teen ostokset kivoissa pikkuliikkeissä, tuen pienyrittäjiä enkä kirjainkorporaatioita. Ostan luomua ja lähiruokaa, vähemmän ja parempaa. Kaikenlaista ostamista ja hankkimista voisi toki vielä suitsia huomattavasti. Mutta koen, että nämäkin askeleet ovat vieneet minua kauemmas yltiöpäisestä kuluttamisesta ja joulun suorittamisesta. Nyt vaan toivon, etten lankea vielä viime metreillä niihin kaikkiin sudenkuoppiin, jotka niin ylväästi olen tähän asti onnistunut kiertämään! :)

Avokadoleivät on tuunattu limettimehulla, tomaatilla ja ripauksella suolaa (hyi mua). Nam.

Aikamatkailua

Viime aikoina luettua: Audrey Niffenneggerin The Time Traveller's Wife ja Paul Murrayn Skippy Dies.

Kuten odottaa saattaa, aikamatkailun konsepti oli keskeisellä sijalla Niffenneggerin kirjassa. Luin opuksen nenä kiinni kirjassa, ja nyt en osaakaan sanoa siitä oikein mitään. Aika näyttää, mitä tarinasta jää mieleen. Ehkä se, että fantastista elementtiä käsiteltiin jollain tavalla hyvin realistisesti (kaikki ne vaarat ja vaikeudet, mitä äkillisestä ajassa & paikassa siirtymisestä voi seurata). Ja kirjan sinänsä onnellista rakkaustarinaa seuraava varjo: sen osapuolet eivät koskaan ole täysin samalla tasolla keskenään, toinen tietää menneestä tai tulevasta aina enemmän kuin toinen.

Murrayn kirja valikoitui kirjastosta ihan satunnaisotannalla, mutta kävi ilmi, että siinäkin yritettiin selvittää aikamatkailun salaisuutta. Ensisijaisesti Skippy Dies on kuitenkin karu kuvaus mennyttä loistoaan varjelevasta englantilaisesta poikakoulusta sekä sen varsin huonosti voivista oppilaista ja henkilökunnasta. Ilman suurempia juonipaljastuksia voitaneen todeta, että Skippylle eritoten ei käy hyvin. Kirjan tapahtumat ovat synkeitä, mutta varsinkin kouluarjen kuvaus ja teinipoikien dialogi paikoin todella hauskaa. Murrayn on täytynyt olla jossain vaiheessa elämäänsä opettaja. :)

PS.
Tässä on yksi alue, jossa olen toteuttanut jonkunlaista minimalismia jo pitkään: minun kirjani tulevat kirjastosta ja aikanaan myös palaavat sinne. Poikkeuksena kesälomapokkarit, joita kohtelen sen verran huolettomasti, että on hyvä olla oma kappale. :) Yleensä pokkaritkin selviävät lomasta kunnialla ja lähtevät pian kiertoon.

Ymmärrän kyllä jollain (ajatuksen) tasolla kotikirjaston viehätyksen. Mutta en ole nähnyt vielä sellaista, johon ei jossain vaiheessa alkaisi kertyä niitä lukemattomia kirjoja kiihtyvällä vauhdilla. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua muutamaankin jättimäisen kotikirjaston muuttoon. Yh. Ei kiitos.

Ja vain koska tämä jälkikirjoitus on jo varsinaista tekstiä pidempi, jätän lausumatta mielipiteeni aiheesta "ihmisen kirjahylly keroo hänestä kaiken" -ajattelu.

Coctail-leivät + leipävanukas

Jossain blogikeskustelussa mainittiin leipävanukas. Muistin yhtäkkiä, että minähän olen tehnyt sellaista, ja sitten unohtanut postata aiheesta vaikka piti! Kuvia kaivellessani löysin myös alkuperäisen syyn leipävanukkaan tekemiselle: kolmenlaiset coctail-leivät, jotka väsäsin joihinkin juhliin. Niistä jäi tietysti yli iso läjä reunapaloja, jotka sitten sain kuin sainkin ansiokkaasti hyödynnettyä leipävanukkaan muodossa.

Tästä kaikesta on lähemmäs kaksi vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sitä paitsi tällä kombolla ei jää muruakaan leipää tähteeksi, joten tämähän sopii nyt pinnalla olevaan järkevän ruokasuunnittelun teemaankin!

Ensin leipäset. Kuten kuvista näkyy, niissä on vaaleaa ja tummaa vuokaleipää. Poistin reunat terävällä veitsellä täyttämisen jälkeen ja leikkasin leivät neljään osaan. Täytteenä on:

1) punaista pestoa ja kylmäsavulohta
2) savuporoa ja piparjuurituorejuustoa.
2) kermajuustoa (muistaakseni) sekä aurinkokuivatuilla tomaateilla terästettyä tuorejuustoa.

Nämä ovat hyviä ja niitä on kiva syödä. Tärkeintä on huolehtia siitä, etteivät leivät jää liian kuiviksi tai pääse kuivahtamaan syöjiä odotellessa. Näiden kokoaminen on hyvin helppoa ja kaltaiselleni näpertäjälle ihan mukavaakin, mutta yllättävän aikaavievää... en siis suosittele kovin kiireiselle kokille!

Alunperin kuvittelin tekeväni reunapaloista korppujauhoa, joten levitin ylijäämäpalaset oikein pellille kuivumaan. Leipä oli siis todella kuivahtanutta siinä vaiheessa, kun päivän parin päästä sainkin päähänpiston tehdä leipävanukasta. Tästä ei ollut mitään haittaa lopputuloksen kannalta. Tein vanukkaan muistaakseni tällä ohjeella, paitsi että laitoin hiukan muskottia lisäksi ja käytin vaniljauutteen sijaan vaniljasokeria ja unohdin tavallisen sokerin kokonaan. Minkä muistin vasta kun vanukas oli jo uunissa ja melkein valmista.

Lopulta sokerittomuudesta ei sitten ollutkaan haittaa koska lisukkeissa (vaniljakastike ja hillo) oli sokeria kylliksi. Leipävanukkaan koostumus on hauskan kimmoisa ja maku yllättävän hyvä; ensi kerralla taidan kokeilla suolaista juustoista versiota, josta minulla on ohje eräässä keittokirjassa.

Tähteistä ruokaa

Mm. Vuoden mutsi -blogissa on keskusteltu siitä, miten ruuan (tai raaka-aineiden) jämien poisheittämiseltä voi välttyä. Koska viikonloppuni on pitkälti kulunut ulosmenoa ja kauppareissua vältellen, olen kunnostautunut nyhjää tyhjästä -tyyppisessä ruuanlaitossa. Ajattelin siis osallistua keskusteluun julkaisemalla viimeisimmät jämäruokani kyseenalaiseksi inspiraatioksi:

Jääkaapissa lauantaina (eli ainekset, joista piti hankkiutua eroon):
puoli purkkia rahkaa
avattu tomaattipestopurkki
aamiaisesta asti pöydällä nahistuneet tomaatinviipaleet
purkillinen ranskankermaa, jonka parasta ennen -päiväys oli jokunen päivä sitten.

Lisäksi löytyi kokonainen paketti fetaa, avaamaton mozzarellaraastepussi sekä purkillinen chilitonnikalaa.

Näistä syntyi:
suolainen piirakka. Samanlainen pohja kuin tässä, mutta vähemmällä rahkalla. Laitoin tomaattipestoa pohjan päälle muiden täytteiden alle, ja korvasin munamaidon creme fraichella. Päälle hiukan juustoraastetta. Tuli oikein hyvää.

Tarinan opetus: suolaiseen piirakkaan on hyvä upottaa mm. rahkaa, kermaviiliä, smetanaa ym. maitotuotteita; kalaa tai lihaa; pieniä määriä tomaattia (myös aurinkokuivattuja), pinaattia, oliiveja, sieniä, kaikenlaisia juustoja jne. Täytteeksi riittää tosiaan yllättävän pieni määrä mitä tahansa makua antavaa. Muna tai pari sopii myös täytettä kuohkeuttamaan. Juustoraastetta ei tarvita jollei satu olemaan saatavilla.

Jääkaapissa sunnuntaina:
päiväyskriittisiä kananmunia (olen vahingossa ostanut paketin vaikka vanhakin oli käyttämättä).
eilen avatut juustoraastepussi ja fetapaketti (fetaa jäi vain vähän, raastetta paljon)
purkki marinoitua lohta (olen hurahtanut siihen silakkamarkkinoiden tunnelmassa ja nyt kukaan ei tätä syö)

Näistä syntyi:
munakas. Paistoin ensin lohen, ja lisäsin sitten fetan jämät ja 4 munaa haarukalla kevyesti vatkattuna. Juustoraasteen lisäsin munakkaan pinnalle. (Voisi tietysti argumentoida, että kallis kilohinta munakkaaseen käytetylle lohelle, mutta parempi kai käyttää se johonkin kuin saattohoitaa sitä ensin jääkaapissa pari kuukautta ja sitten heittää pois... )

Tarinan opetus: munakkaasta saa helposti ja nopeasti täyttävää ruokaa, kun sitä höystää esimerkiksi sipulilla, tomaatilla, pinaatilla, sienillä, juustolla, kalalla, kinkulla tms. Myös ylijääneet keitetyt perunat ja porkkanat sopivat hyvin munakkaaseen: paistetaan pienehköinä kuutioina öljyssä ja maustetaan hyvin, ja kaadetaan sitten munakasmassa päälle. Toki jos energiaa ja maitoa riittää, voi ylijäämäaineksista väsätä täytteen suolaisille letuille. Tai jos maitoa on mutta energiaa ei ninkään, voi tehdä suolaisen pannukakun.

Tilanne nyt:
Jääkaapista löytyy vielä puoli pussia juustoraastetta ja vajaa purkillinen tomaattipestoa. Luultavasti käytän ne lämpimiin voileipiin. Samalla pääsen eroon kuivahtaneesta leivästä, joka pehmenee mystisesti puolessa minuutissa mikrouunissa. (En ole koskaan ymmärtänyt miten tämä ilmiö toimii, mutta pääasia että toimii!)


***

Tässä vielä yksi resepti jonkinlaiseen perunapannuun, johon voisi käyttää myös keitettyjä ylijäämäperunoita. Määrät eivätkä aineksetkaan ole niin justiinsa. Kikherneet ovat hyvä lisä melkein ruokaan kuin ruokaan, koska miedon makuisina ne sopivat melkein kaikkeen ja niistä saa proteiinia. (Olen ennenkin tehnyt jämäruokia kikherneistä esim. täällä!)

Perunaa (mulla 8 minikokoista puikulaa, vastaa n. 2-3 isoa perunaa)
Puoli pussia (200 g) pinaattia
1 isohko sipuli
150 g fetajuustoa
200 g kikherneitä
öljyä paistamiseen
1-2 dl vettä
puolikkaan limetin mehu
kasvisliemijauhetta/-kuutio
mausteita: esim. mustapippuria, chiliä, kurkumaa, currya, berberiä... ja suolaa maun mukaan.

Silppua sipuli, pese ja kuutioi perunat, huuhdo pinaatti ja tarvittaessa poista paksuimmat lehtiruodit. Laita öljy kuumenemaan ja lisää jauhemaiset mausteet. Kuullota sipulia hetki, lisää perunakuutiot ja paista tovi. Lisää kasariin: sopivasti vettä, kasvisliemiainekset sekä päällimmäiseksi pinaatinlehdet. Laita kansi päälle ja jätä hiljalleen kiehumaan, kunnes perunakuutiot ovat kypsiä. Lisää lopuksi kikherneet, fetajuusto sekä limetin mehu. Kuumenna ja tarjoile. 

Lukupäiväkirjaa lomaviikolta

Jatulintarha

En ole saanut pitkään aikaan luettua oikein mitään. Tai ei ole tullut vastaan mitään oikein sykähdyttävää. Mutta nyt on loma, ulkona sataa jatkuvasti - oiva tilaisuus ottaa vahinko takaisin!
Tähän mennessä luettua:

Miika Nousiainen: Maaninkavaara. Tykkäsin sen verran, että aion lukea myös Vadelmavenepakolaisen ja Metsäjätin. Noista jälkimmäisestä olen kuullut vain kehuja, ensimmäistäkin on kehuttu mutta myös moitittu yhden vitsin kirjaksi. Tässä urheiluhullun mielenmaisemaan paneutuvassa keskimmäisessä teoksessa on vähän samaa. Nousiaisen kielenkäyttö on sujuvaa, ja tarinasta löytyy uskottavaa perhedynamiikan kuvausta ja tilannekomiikkaa. Heikkoudet löytyvät sitten henkilöhahmojen puolelta. Päähenkilön taustoittamatta jättäminen on tietysti kirjailijan valinta, mutta olisi se ollut kiinnostavaa, kun kyseessä on niinkin vinksahtanut hahmo kuin tämän romaanin kestävyysurheiluhullu isä.

Turkka Hautala: Paluu. Luin Hautalan esikoisteoksen Salo silloin, kun se oli Finlandiaehdokkaana. Siitä jäi sellainen "ihan hyvä, muttei mitenkään erityinen" -olotila. Ärsyynnyin ehkä hiukan romaanin rakenteesta, tai olin sattunut lukemaan liian monta näitä usean kertojan näkökulmasta kerrottuja pirstaleisia tarinoita. Uskon kyllä, että esikoisromaani tavoitti palan Saloa, mikä varmaan oli tarkoituskin. Tämä toinen sitten. Pidin siitä paljon enemmän. Isä-poika -tarina kantaa ja on sillä lailla kiinnostava, ettei kirjaa halua jättää kesken. Jotenkin hyvin inhimillinen ja uskottava tarina.

Sara Gruen: Water for Elephants. Tämän ja tähän perustuvan leffan nyt tietävät kaikki, mutta itse törmäsin siihen toista kautta. Lainasin kirjastosta ihan sokkona Gruenin toisen kirjan Ape House, johon tykästyin bonobo-juttujen ja ihmisen ja ihmisapinoiden välisen kanssakäymisen kuvausten takia. Water for Elephants on puitteiltaan kiehtova (Yhdysvaltain 30-luvun lama-ajan junasirkus), tarinaltaan mukaansatempaava ja sillä tavalla visuaalinen ja henkilögallerialtaan värikäs, että sen heti haluaisi nähdä elokuvana. Onneksi leffa on olemassa ja onneksi en nähnyt sitä ennen kirjan lukemista! Nyt pitää odottaa hetki, että tarkimmat yksityiskohdat haihtuvat mielestä ja katsoa elokuva vasta sitten. :)

Seuraavaksi lukulistalla on täälläkin jo hehkuttamani A. L. Kennedyn Indelible Acts.

Sunnuntaipäivän luottopiirakka

Tämä ei kovin helpolla voi mennä pieleen.

Taatusti maukas feta-tonnikalapiirakka

Pohja:

50-100 g voita tai margariinia
purkki maitorahkaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
 vehnäjauhoja (muitakin voi laittaa sekaan)

Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita joukkoon maitorahka. Lisää jauhoja sekä nostatusaineet näihin sekoitettuna, kunnes sinulla on kuohkea, kevyt taikina, joka osoittaa kulhon reunasta irtoamisen merkkejä. (En ole mitannut jauhomäärää, mutta vähän on parempi kuin paljon. Ei vaivata, vain sekoitetaan.) Painele taikina vuoan pohjalle ja levitä päälle:

Täytteet:

1 prk (chili-)tonnikalaa
200 g fetajuustoa murennettuna
1-2 tomaattia kuutioituna (vain kiinteät osat, ei siemeniä tai sisuksia)
(mustapippuria, chiliä)
hiukan tuoretta tai kuivattua rosmariinia hienonnettuna
munamaito, jossa 1 muna + n. 0,5 dl maitoa

Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes on kypsää. Paistoaika riippuu mm. vuoan koosta ja täytteiden määrästä. Jos reunat uhkaavat ruskistua liikaa, peitä foliolla. Anna vetäytyä tovi ja tarjoile haalean lämpöisenä.

Chilitonnikala sopii tähän kuin nenä päähän, eikä se juuri kaipaa mausteita seurakseen. Eri merkkien versiot ovat hyvin eri vahvuisia, ei välttämättä kannata käyttää sitä kaikkein tulisinta (muistaakseni Pirkan oli ärtsyä). Paitsi jos nimenomaan haluaa :).

Vähemmän ruokaa roskiin!

Keväällä julkaistun Maa- ja elintarviketeollisuuden tiedotteen mukaan suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain roskiin lähes 130 miljoonaa kiloa ruokaa. Se on järkyttävä määrä! 24 kg per nuppi. Nelihenkiselle perheelle melkein sata kiloa vuodessa. Kaksi kiloa viikossa. Huh.

Kyllä meilläkin lentää ruokaa roskiin, ihan liikaa. Olen nyt kuitenkin yrittänyt vähentää määrää ja ennen kaikkea tarkkailla, mistä moinen tuhlaus johtuu. Jollain tavalla täytyy olla kyse huonosta suunnittelusta (tilastojen valossa tämä on ilmeisen yleinen vaiva), koska itsehän me ruokamme sinne jääkaappiin ostamme. Missä siis vika, ja mitä voi tehdä?

1)  
Ongelma: liian isot pakkauskoot. Tämä on erityisesti pienen ruokatalouden ongelma. Ei yksinkertaisesti ehdi syödä koko paketillista leipää tms. Tai ei tule syötyä, koska ehtii kyllästyä sen yhden ja saman makuun.
Ratkaisu: jos mahdollista, osta irtotavaraa (leivät, sämpylät jne.) ja pienempiä määriä (esim. juustossa ja muussa kilohinnoitellussa tavarassa ostajaa ei "rangaista" hinnassa pienemmästä määrästä). Tai osta se jättipakkaus ja pakasta heti puolet. Äläkä kuvittele muistavasi myöhemmin, mitä rasiassa/pussissa on, vaan kirjoita kiltisti etikettiin sisältö ja päivämäärä.

2)
Ongelma: eilisen ruuan jämät. Ensin ne jäävät syömättä tänään, sitten huomenna, sitten ne makaavat muovirasiassa jääkaapissa saattohoidossa epämääräisen ajan, koska kukaan ei enää halua avata kantta ja tehdä likaista työtä. Tämä ongelma ei päde esim. pizzaan tai piirakoihin vaan lähinnä pastaan tai riisiin + kastikkeisiin, jotka muuttuvat vähän epäilyttäviksi jo lyhyessä ajassa.
Ratkaisu: yritä tehdä ruokaa sopiva määrä. Joko niin, että kaikki tulee syödyksi yhdellä aterialla, tai niin, että siitä oikeasti riittää vielä huomiseksi ateriaksi. Vaihtoehtoisesti, jos taloudessa joku harrastaa lounaseväitä, voit ehkä hyödyntää jämät siihen. Meillä näin ei ole, ja käytännössä pienet ylijäämät syödään pois vielä saman päivän aikana tai ei lainkaan. Olen nyt hyväksynyt tämän tosiseikan, ja jos ruokaa jää päivän päätteeksi vain hiukan, nakkaan sen suosiolla roskiin (tämä ennaltaehkäisee seuraavaa ongelmaa).

3)
Ongelma: liian täysi jääkaappi. Naurettavaa mutta totta: hukkaan asioita jääkaappiin ja löydän ne sitten, kun parasta ennen -päiväyksestä on jo hyvä tovi. Meillä ei hamstrata ruokaa, mutta jääkaapilla on silti taipumus täyttyä kuin itsekseen, erityisesti viimeistä tyhjennystä odottavista hillo-, kastike- ja säilykepurkeista.
Ratkaisu: Purkkimeren taltuttamiseksi on pohjan häämöttäessä parempi käyttää aine samantien loppuun eikä palauttaa jääkaappiin viittä oliivia odottamaan aikaa parempaa. Pätee myös hilloihin ja kastikkeisiin. Niissä jämissä on jotain vastenmielistä (vaikka ne olisivat vielä ihan kunnossakin), ja suurella todennäköisyydellä ne jäävät kokonaan käyttämättä. Toinen keino on ylläpitää jääkaapissa selkeää ryhmittelyä: omat hyllypaikat leivänpäällisille, maitotuotteille, vihanneksille jne.

4)
Ongelma: epärealistinen käsitys omista ruokailutottumuksista. Esimerkiksi saatan jossain terveellisyyspuuskassa ostaa pari purkkia raejuustoa (kevyttä ja proteiinipitoista, you know). Oikeasti olen saanut raejuustosta yliannostuksen jo vuosia sitten, ja puolikkaan purkillisen jälkeen loput jäävät jääkaappiin maatumaan.
Ratkaisu: älä osta raejuustoa ruokaa, josta et todellisuudessa pidä. Eri asia tietysti, jos olet nimenomaan aikeissa opetella syömään jotain ei-lempiruoka-ainettasi. Silloinkin ostettu määrä kannattaa pitää aluksi minimissä.

5)
Ongelma: ruuan menekin virhearviointi. Tähän olen törmännyt silloin, kun olen yrittänyt uskoa tarinoita viikottaisen kauppareissun kätevyydestä (ja syntyvistä säästöistä ja hukkaostosten välttämisestä). Systeemi epäilemättä toimii joissain talouksissa loistavasti, mutta ei meillä. En tiedä ennalta, kuinka monta kertaa laitamme ruokaa viikon aikana, enkä halua päättää monta päivää etukäteen, mitä milloinkin syödään. "Viikko-ostoksia" tehdessäni ostan poikkeuksetta liikaa ruokaa --> osa siitä joutuu roskiin, ennemmin tai myöhemmin.
Ratkaisu: Monen päivän ruokaostosten teko kerralla ei sovi kaikille. Tunne itsesi! Harkitse myös tarkkaan ennen paljoustarjouksiin sortumista, erityisesti jos kyseessä ei ole kauan säilyvä kuivatarvike. Saatko todella tarjoustavaran käytettyä ennen päiväystä ilman että sitä pursuaa jo korvista ulos?

Hyvästä yrityksestä huolimatta välillä uhkaa ruuan joukkodumppaus. Silloin voi erilaisten jämien ja vanhaksi menossa olevien ainesten pelastamisen ottaa haasteena. Esimerkiksi lämpimiin voileipiin, pastakastikkeisiin ja kaikenlaisiin pannuihin saa upotettua varsin mielikuvituksellisiakin yhdistelmiä yllättävän menestyksekkäästi.
Hedelmät voi käyttää smoothieihin. Allaolevan kuvan herkussa saivat arvoisensa lopun kaksi jo kuoristaan mustaa banaania, jotka olisivat pelkiltään minulle liian makeita. Muina aineksina aamiaiselta jääneet puoli rasiallista sulaneita pakastemansikoita sekä puolikas avokado - molemmat huonosti säilyviä ja siten potentiaalista roskiskamaa. Kokonaisuutta raikastamassa pari appelsiinia.

Aate leviää

Tänään Turun Sanomissa oli juttu Leila Simosesta, joka levittää mm. valitun vaatimattomuuden ja tyylikkään köyhäilyn (mahtava määritelmä!) sanomaa. Toisin sanoen tämä "aate", jonka itse olen vastikää löytänyt, on jo ihan valtavirtakamaa. Ei siksi, että Leila Simonen on puhunut siitä vuosia, vaan sen täytyy olla, jos TS on ymmärtänyt tehdä aihetta liippaavan jutun. :)

Ei se mitään. Päinvastoin. Olen ollut ilahtunut nähdessäni, kuinka paljon löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat tietyistä asioista samansuuntaisesti kuin minä. (Itse asiassa heistä suurin osa on tässä prosessissa paaaljon pidemmällä kuin minä, ja itseni tuntien tulen jäämäänkin jonnekin puoliväliin: en aio luopua perintöarkustani tai -tuoleistani tai monesta muusta ei-välttämättömästä jutusta.) Mutta ympäristössä, jossa suunnilleen kaikki ympärillä hamstraavat kaikkea, tai vähintäänkin kirjoja ja levyjä, on tällaisen kohtuullisuusajattelunkin kanssa aika yksin. Onneksi on Internet.

Lauantai-illan linssikeitto

Creme brulee -purnukat uusiokäytössä. Ja kurkkupurkki.

 Vuodenaikojen kierron vaiheesta on vaikea sanoa mitään, kun ulkona sataa kaatamalla JA paistaa aurinko. Niin tai näin, syksy nyt vähintäänkin tekee tuloaan, joten ohjelmassa on ollut ennaltaehkäisevää pimeän karkoitusta kynttilöiden ja uuden jalkalampun muodossa sekä keittokauden avaus.

Ensimmäisenä vuoroon pääsi linssikeitto, joka on kyllä lempikeittojeni joukossa monestakin syystä. Yksi niistä on se, että linssit tuntuvat hyväksyvän kaverikseen monenlaisia mausteyhdistelmiä ja ruuanlaitto puolestaan on erityisen mukavaa, kun saa säveltää vapaalla kädellä maustepurkkien kanssa :). Tässä tämänkertainen soppa, mausteista muttei tulista:

1 iso sipuli pienittynä
öljyä sipulin kuullottamiseen
mitmitaa (tai chiliä)
berberiä
currya
kurkumaa
kanelia
n. 4 dl huuhdeltuja punaisia linssejä
2 pientä perunaa kuutioituina
reilu litra vettä
tomaattipyrettä
kasvisliemijauhettayrttikasvisliemikuutio
mustapippuria
valkosipulijauhetta
(suolaa)
tummaa sokeria
puolikkaan limetin mehu
 1 dl kermaa

Ensimmäinen setti mausteita kuullotetaan sipulin kanssa öljyssä. Määrät oman maun mukaan, kanelin kanssa ei kannata liioitella. Muut ainekset luettelon järjestyksessä: keitetään linssit ja perunat tomaattisoseella maustetussa kasvisliemessä. Lisätään loput mausteet myöhemmin keiton kiehuessa ja ihan viimeisenä kerma.

Linssikeitto valmistuu tarvittaessa nopeasti, koska linssien kypsymisaika on vain 10-15 minuuttia. Ainakin tällaiselle mausteiselle keitolle tekee kuitenkin hyvää pidempikin muhitteluaika. Odotellessa voi valmistaa vaikka naurettavan helppoja juustotankoja keiton kyytipojaksi: kohmeisesta pakastepiirakkataikinalevystä leikataan n. 1 cm paksuisia siivuja, kierretään spiraaliksi, kastetaan kananmunaan ja pyöritellään juustoraasteessa. Paistetaan leivinpaperin päällä uunissa (200 astetta, n. 12 min.).

Linssikeittoa on tehty ennenkin, eri mausteilla!

Näissä tangoissa juuston virkaa toimitti emmental-raaste. Hyvää oli.

Omista vähemmän, elä enemmän.

Yhtäkkiä huomaa viettävänsä kaiken nettiaikansa yhden teeman ympärillä pyörivillä sivustoilla ja blogeissa. Kohdistaa energianpuuskansa kaappien, hyllyjen ja laatikoiden raivaamiseen ja järjestelyyn. Lähtee lauantaiajelulle hyväntekeväisyysjärjestön keräyspisteeseen takakontti täynnä tavaraa. Palaa kontti tyhjänä ja mieli kevyenä. Eikä kauan kestä, kun on jo bongannut kotoa monta turhaketta lisää.

En ole koskaan ollut tavaraa hamstraavaa tai hektistä tyyppiä, mutta tämä on jotain uutta.
En ole myöskään hurahtavaista tyyppiä, joten tämä on luultavasti vakavaa.
Olen ilahtunut, huvittunut ja utelias - mihin tässä vielä päädytään?

Pyrkimystä jonkinsortin minimalismiin, siis. En kuvittele olevani tässä yhtään yksin. Tuntosarveni havaitsevat samansuuntaista liikehdintää laajemminkin. Mahtavaa.

Muutamia löytöjä:

http://www.theminimalists.com/
http://mnmlist.com/
http://bemorewithless.com/
http://www.becomingminimalist.com/
http://www.susanvogt.net/blog/
http://minimalisminilo.wordpress.com/

Linkkivinkit tms. olisivat hyvin tervetulleita!

Päivitys:

Minimalistinen keittokirja ilmaiseksi jaossa hauskanoloisessa blogissa Minimalist Baker .
Linkkejä uusiin / uudehkoihin minimalismiaiheisiin blogeihin: 
http://www.becomingminimalist.com/new-minimalist-blogs/

Suomalaisista blogeista lukulistaltanikin löytyvä Arkijärki on suunnilleen samalla asialla.

Lempeät uunijuurekset

Bataatti on lempijuurekseni, koska se on 1) hyvää, 2) oranssia ja 3) nopeasti kypsyvää. Tällainen laiskan kokin viritys syntyi kädenkäänteessä ja pääsi heti osastoon onnenkantamoisia: hyvää ns. oikeaa ruokaa vähäisellä työmäärällä.

Juureksia ja fetaa uunissa

2 perunaa
2 porkkanaa
1 bataatti
200 g fetajuustoa yrttiöljyssä tms. (tai fetaa, öljyä ja yrttejä)
1 oksa tuoretta rosmariinia
(suolaa)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori perunat ja porkkanat ja pilko ne melko pieniksi tikuiksi. Jos haluat nopeasti valmista, voit laittaa kasvistikut tässä vaiheessa vuokaan ja uuniin esikypsymään. Sitten kuori ja pilko bataatti suuremmiksi paloiksi. Lisää uunivuokaan bataattik, feta sekä reiluhko määrä öljyä. (Itse käytin puoli pakettia tavallista fetaa ja yhden paketin fetakuutioita mausteöljyineen). Lisää myös silputtu rosmariini. Sekoita ja palauta vuoka uuniin. Kypsennä, kunnes kasvikset ovat riittävän pehmeitä - kiireiselle kokille riittänee n. 15 lisäminuuttia, jos perunat ovat pieninä paloina ja porkkanat saavat olla al dente :). Pidempi muhimisaika tuottaa tietysti pehmeämmän lopputuloksen, mutta vähemmälläkin tulee lempeää, suolaista ja makeaa. Maistuu sellaisenaan tai vaikka vaalean kalan kaverina.

Ehkä maailman yksinkertaisin kasviskeitto

3 pienehköä porkkanaa ja 1 keskikokoinen kukkakaali pilkotaan kattilaan (porkkanat voi kuoriakin). Päälle kaadetan sen verran vettä, että kasvikset suunnilleen peittyvät. Lisätään 1 luomukasvisliemikuutio (tässä tapauksessa Reformin yrtti) ja keitetään kasvikset kypsiksi. Loppuvaiheessa lisätään vielä palasina 2/3 pakettia viherpippuri-koskenlaskijaa sekaan sulamaan. Soseutetaan. Syödään.

Meillä soseuttaminen jäi aika puolitiehen, koska sauvasekoitin oli  outoa kyllä hajonnut itsestään kaapissa. Tuloksena ollut puolisosekeitto sattumineen oli oikeastaan ihan miellyttävää. (Palaneen muovin kärystä ei voi sanoa samaa. Yh.)

Kennedyn sukupuun kaukaisempi haara

Kesän paras kirjallinen löytö: A. L. Kennedy. Kennedyn kielenkäyttö on ihan mahtavaa eikä tarinankuljetuksessakaan ole moitittavaa. Miten joku voi kirjoittaa mahdottoman tarinan niin uskottavasti (So I am Glad)? Tai surullisen tarinan niin hauskasti JA surullisesti (Paradise)? (Käyttäisin ehkä jopa termiä elämänmakuinen, ellei se olisi kaikessa latteudessaan välteltävien listalla...)  Jollain tavalla tulee välähdyksittäin mieleen toinen suosikkini Lionel Shriver.

Onneksi näitä on vielä lisää.

Jonkin sortin hibiskus. Sopii hyvin blogin värimaailmaan.

The Tiger's Wife

Tämä kuva esittää uutta kirjahyllyäni sekä viimeksi lukemaani kirjaa The Tiger's Wife, jonka suomennoksesta oli arvostelu tämän päivän Turun Sanomissa. Heti alkuun on sanottava, että tämä oli yksi parhaista pitkään aikaan lukemistani kirjoista!



Itse luin kirjan alkukielellä eli englanniksi, ja ansiokkaan sisällön lisäksi huomioni kiinnittyi sen kielenkäyttöön, soljuvaan selkeyteen ja jonkinlaiseen runollisuuteen. En tiedä, millainen käännös on, mutta Erkki Kanervan arviossa ei tätä aspektia mainittu lainkaan. Kanerva myös pitää tiikerin vaimon tarinaa kirjan tarinoista heikoimpana; minusta se oli ahdistavassa pahaenteisyydessäänkin todella kiehtovasti rakennettu kertomus takapajuisen pikkukylän vaiheista. Todella taitava kertoja ja sanaakäyttäjä joka tapauksessa, nyt voi vain toivoa, että lisää yhtä laadukasta tuotantoa on tulossa lisää (mieluiten pinokaupalla!).

Kirjahyllyt puolestaan ovat Swedesen Librin halpoja elloslaisia kopioita, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että alkuperäiset olisivat olleet tilaan liian korkeat (ja hinnaltaan yli 8-kertaiset, krhm). Erinomainen ratkaisu kuitenkin seinälle, johon ei saanut tavallisia kirjahyllyjä puolen metrin korkeudessa kulkevien vesijohtojen takia.

Nämä ihanuudet Turun torilta viikonlopun kunniaksi kahdella eurolla...

... kuten nämäkin. Mahdollisesti tämän kaupungin paras paikka.

Blue Congo ja paistettua turskaa kermakastikkeessa

Television kymmenistä kokkiohjelmista viihdyttävin on FST:llä YLE Femillä pyörivä Mat med bröderna Price (Veljesten keittiössä). Viimeksi veljekset valmistivat mm. perunamuussia upean siniliiloista Blue Congo -perunoista. Pakkohan niitä sitten oli ostaa, kun sattumalta törmäsin ruokakaupassa näiden komistusten suomalaisserkkuihin. Vastaväriperiaatteella otin kaveriksi oranssinkeltaista bataattia.

Pestyt ja lohkotut perunat pääsivät uuniin sellaisinaan, bataatit mausteisen öljykylvyn kautta. Annoin perunoille vartin etumatkan, koska bataatit tunnetusti kypsyvät ihan hetkessä.

Pääosaa esittivät tuoreet turskafileet. Paistoin pannussa voi-öljyseoksessa, kaverina paistui yksi viipaloitu valkosipulinkynsi. Mausteina suola, rouhittu mustapippuri (maltillinen määrä) ja sitruunamehu (paljon). Pikkuiset kalafileet kypsyivät parissa minuutissa.


öljyä, chiliä, kurkumaa, merisuolaa

  

Ongittuani kypsät kalapalat pannulta valmistin paistoliemeen harvinaisen onnistuneen kastikkeen: muutama rkl (täysjyvä-)vehnäjauhoa, lisää sitruunamehua, kalaliemijauhetta ja 2 dl kermaa. Täysjyväjauhoista tuli kastikkeeseen mukavan viljainen maku, jyvät ja muut sattumat siivilöin pois.

Bataattikeitto revisited

Viimeksi hämmästelin, miten bataattikeitto voi olla niin hyvää, vaikkei siinä olisi mausteita ollenkaan. Tässä versiossa on sitten mausteita senkin edestä, mutta lopputulos on kuitenkin tasapainoinen ja rauhallinen. Tulisuuden aste riippuu tietysti ihan käytetyn chilin laadusta ja määrästä, kehotan laittamaan reippaasti koska iso määrä mietoja juureksia sekä kookosmaito hillitsevät tulisuutta tehokkaasti.

Mausteinen bataattikeitto (4-5 annosta)

loraus öljyä
n. 1 tl chilijauhetta, kurkumaa, currya, paprikaa, kanelia
yhteensä n. 1 kg bataattia ja perunaa (esim. 1 iso bataatti ja 3 keskikokoista perunaa)
1 litra vettä + asianmukainen määrä kasvisliemijauhetta tai -kuutioita
1/2 limetin mehu
suolaa maun mukaan
(pari rkl kookosjauhoa)
(pari rkl hunajaa)
2 dl kookosmaitoa

Kuori ja lohko perunat ja bataatit. Kuumenna mausteita kattilan pohjalla öljyssä, kunnes keittiössäsi vallitsee itämainen basaaritunnelma (tjsp), älä käräytä mustaksi kuitenkaan. Napsauta vedenkeitin päälle (jos on), lisää juureskuutiot kattilaan ja pyörittele hetki mauste-öljyseoksessa. Lisää vesi ja kasvisliemiainekset, jätä kiehumaan. Kun juurekset ovat kypsiä, soseuta keitto sauvasekoittimella. (Jos laitat hunajaa ja/tai kookosjauhetta, ennen soseutusta on hyvä hetki.) Lopuksi lisää limettimehu, kookosmaito ja suolaa tarpeen mukaan.

Laitoin päähänpistosta hunajaa, vaikka keitto on aika makeaa muutenkin. Kookosjauheen tehtävä on parantaa ravintoarvoja (eli lisätä kuitua) ja koostumusta (eli sakeuttaa). Molemmat voi vallan mainiosti jättää poiskin.

Söimme kattilallisesta napamme täyteen kahdesti, minkä jälkeen käytin keitonjämät jonkinlaisiin iltapalalettuihin. Niistä tuli vähän riekaleisia, mutta nopeasti ne silti katosivat parempiin suihin. Lettuihin tuli:
bataattikeiton jämät (reilu 2 dl), täysjyvävehnäjauhoja n. 1,5 dl, kananmuna ja ripaus suolaa. Sekoitetaan, annetaan jämäköity hetki ja paistetaan voi-öljyseoksessa. Päälle juustoa, syödään lämpimänä.

Sunnuntai-iltapäivän korjaussarja

Uhkaako viikon rasva- ja suolakiintiö jäädä täyttymättä? Ei hätää, asia korjaantuu hetkessä kätevästi tämän tuhdin piirakan avulla!

Vuohenjuusto-pestopiirakka

Pohja:
125 g voita
jauhoja (graham/vehnä, en mitannut)
0,5 dl vettä
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
 pestoa
200 g vuohenjuustoa
kourallinen kirsikkatomaatteja
1 kananmuna
1 dl kermaa
1 dl juustoraastetta
mustapippuria

Voikuutioihin sekoitetaan riittävä määrä jauhoja, jotta syntyy murumainen seos. Lisätään kylmä vesi ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Painellaan taikina piirakkavuoan pohjalle. Pohjalle sivellään maltillinen kerros pestoa. Peston päälle asetellaan vuohenjuustoviipaleet ja puolikkaat kirsikkatomaatit (kauniin symmetrisesti, tietenkin). Sekoitetaan muna, kerma ja juustoraaste keskenään ja rouhitaan joukkoon mustapippuria maun mukaan. Kaadetaan seos piirakan päälle, paistetaan 200 asteessa puolisen tuntia.

Huh ja puh!

Viehkoa valoa

Le Case de Cousin Paul -valosarjan onnellinen omistaja ilmoittautuu! Ennustin suuria valinnanvaikeuksia, mutta paikallisen valikoiman suppeus tekikin päätöksenteosta yllättävän helppoa. Tavaratalossa oli tyrkyllä neljä erilaista lajitelmaa 20 pallon laatikoita. Näistä kaksi olivat pirteän monivärisiä,  kaksi taas hillityn vaaleita. Olin tylsimys ja valitsin sen kaikkein haaleimman vaaleimman, valkoista ja vaaleaa ja vähän tummempaa beigeä.

Laatikko sisältää siis 20 lankapäällysteistä palloa sekä 20-lamppuisen rengasvalosarjan, lisäksi kolme varalamppua. Ennen käyttöönottoa on tiedossa luova askarteluhetki: jokaiseen palloon pitää tehdä aukko, josta lamppu pujotetaan sisään. Jos on sitä tyyppiä, voi pallojen keskinäisen järjestyksen pohtimiseen käyttää tovin jos toisenkin.

 

Minitutoriaali lamppujen pujottamiseen: laajenna pallossa olevaa aukkoa n. 1 cm pituisella viillolla johonkin suuntaan. Kynsisakset oli hyvä työskentelyväline. Viilto ei näy mihinkään sitten kun lamppu on paikoillaan, voi leikata reilusti! Lamppu kannattaa työntää palloon hiukan vinosti koukaten. Pallon lytistyminen tässä vaiheessa ei haittaa mitään, koska sen saa sitten suoristettua sisältäpäin lampun kannan avulla. Tuo kuvassa näkyvä rengas jää ulkopuolelle.

Ensiesiintyminen.

Pallojen mallailua kellon ympärille.

Pimeässä ne näyttävät leijuvan seinällä ihan itsestään... ihanat!

Pinaatti, mikä ihana tekosyy

Kurkistaessani jääkaappiin iltapalan toivossa katsoi vihanneslokerosta puoli pussillista pinaatinlehtiä syyttävästi. Sopiva hetki ryhtyä pinaattilettujen tekoon, siis. Ajatus olikin muhinut jossain taustalla jo pidempään, kiitos ruokablogeissa viime aikoina vilahdelleiden lettureseptien. Meillä ei kuitenkaan ollut esim. tavallisia vehnäjauhoja, joten soveltamalla mentiin taas. Halusin tehdä pienen "kahden hengen" taikinan, ettei paistamiseen mene ikuisuuksia. Näistä vähistäkin tuli kuitenkin sen verran tuhteja, että pari lettua jäi yli.

Juustotäytteiset pinaattiletut (5-6 suurta lettua)

100 g tuoretta pinaattia
2 kananmunaa
3 dl jauhoja (käytin 1+2 dl peruna- ja grahamjauhoja)
4 dl maitoa
loraus öljyä
suolaa maun mukaan
15 juustoviipaletta (käytin goudaa)
rasvaa paistamiseen

Nypi pinaateista suurimmat lehtiruodit, huuhtele ja silppua. "Ryöppää" silppu lävikössä kaatamalla päälle vedenkeitillinen kuumaa vettä. Jätä valumaan. Sekoita taikina: ensin munat, sitten jauhot desi kerrallaan. Lisää välillä maitoa sen verran että saat kaikki jauhot sekoitettua. Kun muna-jauhoseos on tasainen eli möykytön, lisää loput maidot sekä öljy, suola ja pinaatti.

Paista tarpeeksi kuumalla pannulla isoja lettuja. Aina kääntämisen jälkeen lisää muutama juustoviipale letun valmiin puolen toiselle puolikkaalle. Kun toinenkin puoli on valmis, käännä lettu kaksinkerroin ja siirrä lautaselle odottelemaan.

Testiryhmä söi nämä vaahterasiirapin ja/tai puolukkahillon kanssa. Molemmat oikein hyviä lisukkeita, mutta suosikiksi nousi puolukka

Synkkä, synkempi, Joyce Carol Oates

Joulukuussa hurahdin kunnolla Joyce Carol Oatesiin. Huh! Oateshan on kirjoittanut hirveästi, mutta häntä on suomennettu vain vähän. Näidenkin kolmen romaanin jälkeen on vielä runsaasti (alkukielistä) luettavaa.

Paletin Oates-putki:
(Kursiivilla päähenkilöiden nimet, että muistan itse mistä kirjasta on kysymys.)

1. Man Crazy (1997) Ingrid Boone
2. Little Bird of Heaven (2009) Krista Diehl, Aaron Kruller
3. My Sister, My Love (2008) Skyler Rampike

Samaa näissä kaikissa kirjoissa on mm. se, että kaikkien juonet seuraavat päähenkilönsä elämää lapsuudesta nuoreksi aikuiseksi asti. Kaikki päähenkilöt myös ovat omassa elämässään jonkun muun heittopusseja, jonkin tragedian uhreja, ja kirjat seuraavat heidän surullista tietään lähtötilanteesta pohjalle ja mahdollisesti  sieltä ylös. Oatesin kirjoihin mahtuu paljon yksinäisyyttä, ajelehtimista, epätoivoa, brutaalia (seksuaalista) väkivaltaa, intohimoa ja toteutumattomia haaveita. Mutta ne on kirjoitettu upeasti ja pitävät otteessaan raskassoutuisuudestaan huolimatta. (Myönnettäköön, että otin My Sister, My Lovesta vähän joululomaa ja lukaisin välissä tuon Hornbyn Juliet, Nakedin.) Jokin viehättää synkissä tarinoissa, ei auta.

EN suosittele ketään lukemaan ensimmäisenä Oatesinaan tuota Man Crazya tai (Black Wateria, sen puoleen) vaan mieluummin vaikka Blondi tai Middle Age: A Romance tai The Falls. Mutta en kyllä pysty esim. katsomaan kauhuleffoja tai trillereitäkään, joten kaipa se on luonnekysymys tämäkin.

Tiiliskivien ystäville: JCO

Shanghai

kuva täältä

Shanghai on Kiinan suurin kaupunki ja maailman suurin hallintokunta. Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä nyky-Shanghain elämänmenosta (arvaan että se on hektistä ja moni-ilmeistä). 1930-40 -lukujen taitteen Shanghaista sen sijaan olen nyt muodostanut romantisoidun mutta vakaan kuvan kahden elokuvan avulla. Toinen on eilen katsottu Shanghai (2010, ohj. Mikael Håfström) ja toinen joskus syksyllä nähty The White Countess (2005, ohj. James Ivory).

Molemmat elokuvat piirsivät ehkä yllättävänkin samankaltaisen kuvan kaoottisesta suurkaupungista, jonne tulvi pakolaisia (juutalaisia) Euroopasta ja Venäjältä; onnenonkijoita, sotilaita ja virkamiehiä Euroopasta jaYhdysvalloista sekä miehitysjoukkoja Japanista. Huikeissa kasinoissa ja yökerhoissa virtasi raha, piipuissa oopiumi, kaduilla veri. Jännitteitä ja poliittisia juonitteluja kiinalaisten ja japanilaisten, japanilaisten ja muiden tulokkaiden välillä. Suurta kurjuutta ja suurta rikkautta ja kuin viimeistä päivää eläviä ihmisiä ympäri maailmaa. Se on jotenkin kauhean kiehtovaa (sillä tavalla kuin nyt esim. sota, kulkutaudit, riippuvuudet ja vallanhimo ovat - eli fiktiossa :-)).

Gong Li, kuva täältä.

Pidin Shanghain tarinasta ja film noir -henkisyydestä. Ja John Cusackistakin. Kuitenkin elokuva jotenkin huononi loppua kohden, osa hahmoista lässähti pahasti ja toiminta muuttui epäuskottaviksi. Tämä valitus puolestaan pitää peilata leffan mukaansatempaavaa alkupuolta vasten. Suosittelen lämpimästi ensimmäistä 70 minuuttia. Kyllä sen vähän kökömmän lopun puolituntisenkin sitten kestää.

The White Countess ei välttämättä ole elokuvana mitenkään ratkaisevasti parempi kuin Shanghai, mutta siinä on pääosassa Ralph Fiennes, joka saa minulta pelkkää myötämielistä hyrinää (aina). Sitäpaitsi elokuvan on käsikirjoittanut yksi lempikirjailijoistani: Kazuo Ishiguro.(*)  Mitä muuta voi ihminen toivoa?

Shanghai on enemmän dekkari ja The White Countess enemmän draama. Molempien varsinainen päähenkilö on Shanghai itse.

(*) Mistä tuli mieleeni, että Ishiguron When We Were Orphans (suom. Me orvot) sijoittuu sekin osittain oopiuminhuuruiseen Shanghaihin. Tämä oli ensimmäinen lukemani Ishiguron kirja ja teki lähtemättömän vaikutuksen (vaikka yrittävät väittää, ettei se ole Ishiguron onnistuneimpia teoksia edes Ishiguron mielestä).

La Case de Cousin Paul

Pimeässä hämyisässä ullakkokämpässämme sellaiset perusvalkoiset jouluvalot ovat ihan tervetulleita valaistuselementtejä ja saavat pysyä paikoillaan vaikkapa kevätpäiväntasaukseen asti, loppiaisesta viis.

Pitkän viikonlopun kunniaksi olen ehtinyt pohtia niinkin tärkeää asiaa kuin että pitäisikö jouluvalot kuitenkin korvata jollain uskottavammalla asialla, kuten vaikkapa La Case de Cousin Paul -valosarjoilla.

Tämän viereisen kuvan nappasin viime keväänä Ranskassa ihan vaan siksi, että oli niin hauskannäköinen ja -niminen kauppa. En ollut koskaan kuullutkaan Paul-serkusta tai hänen värikkäistä valopalloistaan. Sittemmin olen oppinut, että ne ovat ihan tunnettu asia maailmalla ja että niitä myydään mm. Stockmannilla.

Mutta miten pystyisi valitsemaan noista kaikista väreistä ja väriyhdistelmistä?!? Minulla on suuria vaikeuksia jo jäätelökioskillakin.

Edit: jatkokertomus aiheesta täällä.

Yksi