tiistai 22. tammikuuta 2013

Tavaran vähentämisestä

Olen viime aikoina miettinyt tätä minimalismi-asiaa. Ilmiönä se lienee luonnollinen ja kaivattu vastareaktio vallitsevalle kulutushysterialle. Olen itse lueskellut aiheesta ahkerasti viime syksystä lähtien. Innostuin siitä heti, mutta en ihan varauksetta. Tietenkään minimalismi ei ole mikään yksikäsitteisesti määriteltävä ideologia tai elämäntapa, mutta yhteisiä piirteitä varsinkin materiaan suhtautumisessa on helppo havaita. (Todellisuudessa tärkeämpää lienee se henkinen puoli ja vapautuminen turhasta roinasta oli kyseessä sitten tavara, työ, omat toimintatavat, ihmissuhteet tai harrastukset.)

Materiaalisessa mielessä pitkälle viety minimalismi puhuttelee ehkä paremmin äärimmäisyyksiin hakeutuvia ihmistyyppejä, kun taas itse edustan melkein joka asiassa lähinnä laiskanpulskeaa kohtuullisuutta. :) Mutta minimalismin idea kuitenkin vetoaa, koska:
- luontaisesti vastustan aineellista tuhlausta ja kerskakulutusta,
- kaipaan ympärilleni tilaa ja selkeyttä,
- pidän kauniista käytännöllisyydestä
- pyrin arjen sujuvuuteen ja helppouteen,
- en usko materiaan onnellisuuden tuojana tai muutoksen välikappaleena,
- en halua, että elämäni pyörii rahan ja materian hankkimisen ympärillä.

Toisaalta tiedän jo, etten koskaan tule asumaan kovin minimalistisessa kodissa, mm. koska EN olisi valmis luopumaan:
- (kaikista) esineistä, joilla on tunnearvoa. Luopumista perustellaan sillä, että kyse on pohjimmiltaan esineen taustalla olevista muistoista, ja muistot pysyvät, vaikka tavarasta luopuisikin. Omalta kohdaltani sanoisin, että enpä olisi aivan varma! Tietyn esineen näkeminen, koskettaminen, haistaminen yms. voi herättää muistoja tavalla, joihin pelkkä valokuva tai ajatus ei pysty. Pelkäisin menettäväni muistot esineen mukana.
- (kaikista) esineistä, joita en ole käyttänyt puoleen vuoteen tai vuoteen tms. (usein esitetty neuvo tavaran karsimiseen minimalismipalstoilla). Mainitaan nyt ensin sana kausivaatteet. Sitten harrastusvälineet. Vaikken olisi esim. pelannut tennistä kahteen vuoteen, (ensin vamman takia ja sitten laiskuuden), niin ei se minusta ole mikään syy myydä omaan käteen istuvaa mailaa. Kynnys aloittaa uudelleen ON pienempi, kun on varusteet valmiina. En pidä pahana, että jokin esine muistuttaa minua tällä hetkellä käyttämättömistä tekemisen mahdollisuuksista.
- käyttöesineistä siksi, että niitä on samaan tarkoitukseen useampi. Tässä asiassa pitää tietysti noudattaa kohtuullisuutta. Mutta voin ihan hyvin omistaa kolme erityylistä kannua tai kukkamaljakkoa, jos niille on tilaa ja pidän niistä kaikista. Enempää en tosin toivo saavani :).
- cd-levyistä, elokuvista ja valokuvista fyysisinä objekteina siirtämällä ne kaikki digitalisoituun muotoon (tämäkin neuvo on esitetty useammalla minimalismisivustolla). En halua lisätä riippuvuuttani sähköstä ja tietoliikenneyhteyksistä yhtään enempää, sehän on jo tässä yhteiskunnassa aivan luokattomalla tasolla. Toisekseen esim. musiikkialbumi on kappalejärjestyksineen, kansineen ja lehtisineen mietitty kokonaisuus, joka auttamatta digitalisoinnissa menetetään. En kylläkään juuri ostele uusia levyjä tai leffoja, ja jossain vaiheessa aion poistaa hutiostokset kokoelmistani.

Nämä rajoitukset itselleni sallien jatkan omaa raivausprojektiani. Olen jonkin verran kehittynyt puolen vuoden aikana: huomaan, että pystyn nyt luopumaan joistain sellaisista tavaroista, joiden kohdalla olen aiemmin aina päätynyt säilyttämiseen, vaikka olen tiennyt ne periaatteessa turhiksi. Teen aiheesta uuden jutun sukkalaatikkoraportin tyyliin. (Tässähän on kysymys myös Arkijärjen tavaranvähennyshaasteesta.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lohta ja minipaprikoita


Nämä oranssit pikkupaprikat olivat niin söpöjä, että melkein en malttanut syödä niitä ollenkaan. Päättelin sitten kumminkin, että kompostiin joutuminen olisi niille sittenkin karumpi kohtalo.

Täytin paprikat fetajuustolla ja lykkäsin uuniin mausteilla (sitruuna, suola, mustapippuri, berbere) kuorrutetun lohipalan kaveriksi. Lisäksi tarjolla oli kermassa haudutettuja ruusukaaleja (mausteina sitruuna, suola, mustapippuri ja berbere).



Olin ja olen tyytyväinen tähän ruokaan, koska: se oli oikein hyvää; sen tekeminen kävi nopeasti eikä aiheuttanut juurikaan tiskiä; sain käytettyä viimeisiä hetkiään jääkaapissa majailleet kermatilkan, fetanjämän ja ruusukaalirasiallisen. Luultavasti tämä on kohtuullisen terveellistäkin - tai ei ainakaan kovin epäterveellistä.

Sarjassamme elämän pieniä iloja & onnistumisia, siis. :)

torstai 3. tammikuuta 2013

Ranskankermaista avokadopastaa

Halusin minäkin kokeilla kuuluisaa avokadopastaa, koska minä (kuten ilmeisesti kaikki muutkin) rakastan avokadoa ja minäkään (kuten ei kukaan muukaan, paitsi A. Gullichsen) en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että siitä voi tehdä pastakastikkeen. JA meillä sattui olemaan täydellisen kypsiä ihania avokadoja, jotka tunnetusti ohittavat parhaan hetkensä varsin nopeasti.

Ryhdyin tuumasta toimeen, mutta prosessin edetessä totesin, että parmesaani on loppu eikä meillä muutenkaan ole juurikaan reseptiin kuuluva aineksia. No, eteenpäin (sanoi mummo lumessa), ja korvaamaan/säveltämään sillä mitä on. Syntyi koostumukseltaan kermainen mutta makuja täynnä oleva, ihanan keväisen vaaleanvihreä avokadopasta!

Pastakastike avokadosta ja ranskankermasta

2 valkosipulinkynttä
n. puolikas punainen chilipalko
1 sitruuna
loraus oliiviöljyä
kourallinen tuoretta korianteria
2 kypsää avokadoa
purkillinen ranskankermaa
hienoa merisuolaa ja mustapippuria

Valkosipuli, chili ja korianterinlehdet pienitään ja sekoitetaan sitruunanmehun ja oliiviöljyn kanssa. Lisätään riittävä määrä hienoa merisuolaa sekä kuutioitu avokado. Sekoitetaan joukkoon ranskankerma ja maustetaan mustapippurilla. Keitetään spagettia kahdelle ja sekoitetaan kastikkeen joukkoon. (Viimeistelin annokset kermajuustoraasteella, mutta olisin kyllä käyttänyt parmesaania jos sitä olisi ollut saatavilla :). )

Ensi kerralla varaudun parmesaanilla ja pecorinolla ja kokeilen aitoa ja alkuperäistä. Mutta nyt kun silmäni ovat avautuneet uudelle avokadon käyttömahdollisuudelle, tulee näitä eri variaatioitakin varmasti kokeiltua ahkerasti!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tunnustuksia sukkalaatikon ääreltä

Arkijärjen Jenni houkuttelee mukaan dokumentoituun tavaranvähennysprojektiin.
Minulla on oma jatkuvaluonteinen projektini, mutta ehkä tällaisesta haasteesta saisi siihen uutta potkua? En tiedä, erityisesti dokumentointiosuus arveluttaa. Tunsin itseni täydeksi idiootiksi kuvatessani sukkalaatikkoni sisältöä. (Jonkun toisen sukkakokoelmaa tuijottelisin luultavasti mitä suurimmalla mielenkiinnolla - ihan totta!) Joten nähtäväksi jää, saako tämä postaus ikinä jatko-osia. Mutta koska tänään sukkalaatikon äärellä viettämäni hetket olivat aika valaisevia, menköön nyt ainakin tämän kerran :).

Raivauskohteena olivat neljä elfa-tyyppistä lankakoria, jotka sisältävät alusvaatteita, sukkia, villasukkia ja sukkahousuja. Muistaakseni (ja laatikoissa vallitsevasta kohtuullisesta järjestyksestä päätellen) olen jo jossain vaiheessa syksyä käynyt läpi kaikki paitsi sukkahousulaatikon. Uuttakaan tavaraa ei juuri ole tullut hankittua, joten kuvittelin, ettei suuria määriä poistotavaraa enää löytyisi.

Sukkahousut ennen ja jälkeen.
Olin niin väärässä! Poistin noin neljänneksen lankakorien sisällöstä. Rikkinäisiä, pahasti nuhjaantuneita ja vääränkokoisia sukkahousuja, epäsopiviksi todettuja (ja siten käyttämättä jääneitä) alusvaatteita, seitinohuiksi kuluneita urheilusukkia...  Muutama artikkeli päätynee SPR:n Konttiin, ja kulahtaneet kangasnenäliinat voi käyttää kenkien plankkaamiseen. Suuri osa poistokamasta menee kuitenkin väistämättä roskiin. Nyyh.

Poistokasa.
Olin yllättynyt poistotavaran määrästä ja myös laadusta. Tiettyjen artikkelien kohdalla mietin, miksi ihmeessä en jo viime kerralla ollut laittanut niitä menemään... Lisäksi pohdin, miltä poistokasa olisi näyttänyt, jos olisin karsinut kaiken oikeasti tarpeettoman. Nythän jätin kaiken, mitä käytän edes joskus, ja sellaisiakin, joita en käytä mutta ehkä joskus voisin. Tästä on vielä piiitkä matka siihen, että omistaisi vain juuri riittävän määrän tarpeellisia asioita. Luultavasti niiden säilyttämiseen riittäisi hyvin yksi ainut lankakori.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Nopeaa ja helppoa: vege-enchiladas

Vege-enchiladakset eli jonkinmoiset täytetyt tortillat olivat joskus ihan suosikkiruokiani, mutta syystä tai toisesta jäänyt unholaan pitkäksi aikaa. (Yksi syy lienee se, että tämän ruokalajin lähes kaikki ainekset tulevat purkista tai paketista, ja yleisesti ottaen pyrin nykyään valmistamaan ruokaa muulla tavoin kuin säilykepurkkeja availemalla...) Tämä on kuitenkin oiva valinta, kun tarvitaan hyvää, helposti ja paljon!

Vege-enchiladas (4-5 annosta)

1 paketti (8 kpl) tortilloja
Nokare voita vuoan voiteluun
Täyte:
loraus öljyä
suurehko sipuli
1 prk kidneypapuja
1 prk maissia
puoli tuubia tomaattipyrettä
n. neljännespurkki chilimaustettua tomaattimurskaa
(tuoretta korianteria, tuoretta chiliä)
Päälle:
150 g juustoraastetta
loput chilimaustetusta tomaattimurskasta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista ensin täyte: kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä hieman öljyssä kattilan pohjalla. Valuta ja huudo pavut ja maissit ja lisää kattilaan. Lisää tomaattipyre ja reilu loraus tomaattimurskaa. Lämmitä. Jos kaipaat lisää makua tai potkua, lisää täytteeseen tuoretta korianteria ja/tai chilisilppua.

Täytä tortillat seoksella, kääräise rullalle ja lado rullat uunivuokaan tiiviisti kylki kylkeen saumapuoli alaspäin.

Tavallinen lasagnevuoka on täydellisen kokoinen tähän tarkoitukseen, mutta muunkinmuotoinen astia toki käy.

Ulkonäkökysymyksiin ei suotta kannata tuhlata energiaa, koska lopuksi rullien päälle kaadetaan loput tomaattimurskasta ja juustoraaste.

Lykkää koko komeus uuniin ja paista n. 20 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut sopivan värin.


Hyvää ja täyttävää tuoreeltaan, ja ravitsee vielä pikkutunneilla kotiin palaavan uudenvuodenjuhlijankin! :)