 |
| Kuva |
Myöhemmissä teoksissa minua alkoi pikkuisen puuduttaa tiettyjen teemojen jatkuva toistuminen: yhteiskunnan totaalinen poikkeustila, viranomaisten yritykset hallita sitä, diibadaaba. Tai sitten tämä on vain torjuntareaktio Saramagon tarinoiden raskaaseen pessimismiin ja synkkääkin synkempään ihmiskuvaan... Ja jos joku ei tiedä mistä nyt puhutaan, kannattaa lukea vaikkapa Kertomus sokeudesta. Synkkää.
Saramagon tyylilajia kai on tapana kuvailla maagiseksi realismiksi tai spekulatiiviseksi fiktioksi. Varsinkin uudempia teoksia luetaan allegorioina, mutta ainakin Baltasar ja Blimunda sekä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi sijoittuvat käsittääkseni varsin tarkasti tiettyihin historiallisiin konteksteihin. Teosten kertojanääni on aina ollut raivostuttavan pitkästi ja polveilevasti laverteleva, oikea besserwisser-setämies. Mutta ah niitä tarinoita, henkilöhahmoja ja ihmiskohtaloita yhteiskunnan tapahtumien taustaa vasten - tai niiden sanelemana. Näiden takia pitää vain kestää kaikki se jaarittelu, vaikka noin keskimäärin olisikin vähän niukemman ilmaisun ystävä. :-)
Entä mikä tässä liittyy oranssi-teemaan? No ei mitenkään, mutta Baltasarista ja Blimundasta tulee mieleen rakkaus, inkvisitio, pölyiset maantiet ja epäinhimillinen rakennustyömaa - sellaista tuskaisen kuuman oranssia tavaraa, siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti