keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Tanssivat objektit

Viimeiselle viikolle on osunut kaksi hyvää asiaa, joiden nimessä on määre tanssiva.

Kuva täältä

Ensimmäinen oli Erik Wahlströmin kirja Tanssiva pappi (2004), tiiliskiviromaani, jota luin koko pitkäperjantain. Kirja kertoo kansakoulun isäksi tituleeratun Uno Cygnaeuksen (1810-1888) tarinaa käsittääkseni suunnilleen tunnettuja faktoja kunnioittaen. En ole historiallisten elämäkertojen suuri ystävä (ja aihekin kuulostaa pikkuisen tylsältä), oli onnellinen sattuma että tartuin tähän! Tanssiva pappi ei nimittäin suinkaan ollut kuivakka kuvaus nuhteettomasta historian suurmiehestä vaan kiinnostava, hauska, satiirinen, liikuttava lukuromaani naisia rakastavasta miehestä, jonka elämän käänteet saneli lähinnä sattuma eikä tiukka määrätietoisuus.

Cygnaeuksen 16-vuotiaana aloitetut opinnot venyivät yhdeksänvuotisiksi laaja-alaisen opiskelun ja innokkaan opiskelijaelämän ansiosta. (Romaani alkaa siitä, mihin tämä aikakausi päättyy eli Cygnaeuksen pappisvihkimyksestä.) Cygnaeuksen myöhempään elämään mahtui kiinnostavia vaiheita, mm. viiden vuoden pesti Alaskan Sitkassa venäläisen siirtokunnan ensimmäisenä luterilaisena pappina. Tälle matkalle hän lähti puolipakolla aviottomasta lapsesta johtuvien työnsaantivaikeuksien siivittämänä. Kansakouluaate oli Cygnaeuksen hengenlapsi: hän perusti Jyväskylän opettajaseminaarit, ja hänen visioitaan olivat mm. koulun erottaminen kirkosta, ruumiillisen kurituksen kieltäminen sekä taitoaineiden sisällyttäminen opetukseen. Ansaitsee tittelinsä, siis. Lukulistalle lisätään Wahlströmin muu romaanituotanto: Jumala (2006) sekä Runebergistä kertova Kärpasenkesyttäjä (2010).

Toinen tanssiva oli Logomossa eilen nähty Tanssiva torni, Aurinkobaletin 30-vuotisjuhlateos. Yli 1,5 tuntia audiovisuaalista tykitystä, mitä siitä voi sanoa? Pidin kovasti karusta tehdaslavastuksesta, ryysyisestä puvustuksesta, ilmeikkäästä valaistuksesta ja siitä, että musiikki tuotettiin suurelta osin paikan päällä. Venäläistä haitarimusiikkia ja rytmikästä sahansoittoa, muunmuassa :-). Tanssijat olivat tietysti uskomattoman taitavia ja alkupuolen koreografiat hienoja. Muovikalvoja, -putkia ym. rekvisiittaa, savua, tulta ja valoa käytettiin hienosti kuvien ja tunnelmien luomiseen.

Kuva täältä
Lavalla, siinä tornissa, tapahtui niin paljon yhtäaikaa, että oli pakko valita mitä hahmoja ja tapahtumia millonkin seurasi. Noin puoliväliin asti kuvittelin kuitenkin, että esityksessä on jonkinlainen juoni :-). Sen jälkeen teos jotenkin hajosi, tai sitten vain väsähdin itse alati vaihtuviin kuviin ja liian korkeisiin desibeleihin. Koreografinen tanssiminen jäi vähemmälle, esittäjät keskittyivät erilaisten härpäkkeiden rakenteluun - tuntui kuin olisi siirrytty nykysirkuksen puolelle, mutta lähinnä niihin esivalmisteluihin ilman varsinaisia temppuja... visuaalista kikkailua ja kakofoniaa ilman pointtia,  hieman kärjistetysti sanoen.

Pienestä parjauksesta huolimatta Tanssiva torni oli hyvinkin kokemisen arvoinen, alkuosan upeat vaikutelmat jäivät kuitenkin päällimmäiseksi mieleen. Ja Logomo itsessäänkin on tilana ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Salaattia nassuun

Olen ollut havaitsevinani, että ruokaisat salaatit ovat kokemassa jonkinlaisen uuden nousun eri medioiden ruokapalstoilla. Tuskin ne ihmisten ruokapöydistä ovat varsinaisesti missään vaiheessa kadonneetkaan, mutta kieltämättä kevät ja erityisesti kesä ovat salaattien sesonkiaikaa. Aurinkoiseen muttei kovin lämpimään kevätpäivään sopii salaatti, jossa osa aineksista on lämpimiä tai haaleita. Viimeisin salaatti syntyi Palettilassa sen jälkeen, kun tällainen kaunokainen oli huutanut nimeäni torin vihanneskojun tiskistä:

Nimeltään punainen salanova


Salaatin kaveriksi ostin kesäkurpitsan, munakoison, rasiallisen kirsikkatomaatteja ja kaksi pakettia halloumia. Näistä halloumi pääsi paistumaan pannulle kuutioina, muut ainekset päätyivät uuniin.

Aluksi halkaistut tomaatit 120 asteeseen suolan,
mustapippurin ja meiramin kera...
...sitten muiden kasvisten kimppuun.
Mihin juustohöylää ei voisi käyttää?


Kasvikset menossa uuniin. Kesäkurpitsaviipaleissa on
sitruunaa ja öljyä, munakoisoissa punaista pestoa.
Puhti pois 225-asteisen grillivastus-
käsittelyn jälkeen!


Lopuksi halloumit pannun kautta pöytään ja ainekset sekaisin lautaselle. Kastikkeen virkaa toimitti mainio mansikkavinegrette.

Toim.huom. Tomaatit olisi (lähinnnä esteettisistä syistä) kannattanut ottaa
uunista jo siinä vaiheessa kun muiden kasvisten paahtaminen alkoi...

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kokonainen kala

Ulkomaassa oli säätilan lisäksi parempaa myös paikallisen marketin kalatiskin tarjonta. Lähikaupan vertailutiskini sisälsi päivittäin vaihtuvan valikoiman kalaa ja äyriäisiä. Merkittävä osa kaloista oli tarjolla ihan kokonaisina, toki myös fileoituina. Kaupantäti putsasi laarista valitut fisut. Sillä aikaa ehti kätevästi hakea muut ostokset. Täällä perus-Suomessa ei saman kokoisessa kaupassa välttämättä ole kalatiskiä lainkaan, ja jos onkin, niin puolet sen sisällöstä koostuu tavalla tai toisella kypsennetyistä lohifileistä. Kokonaista kalaa saa usein vain savustettuna tai sitten niitä valtavia lohijötkäleitä muovipussissa (pelottava näky).

No, turkulaisen ei ole syytä valittaa asiasta sen enempää, koska meillä kuitenkin on tori ja kauppahalli, jotka paikkaavat mainiosti [kirjain]-markettien puutteet. Kokonaisen kalan laittaminen on kiehtonut ajatuksena jo pitkään, mutta käytännön toteutuksen onnistuminen huolettanut sitäkin enemmän. Pitääkö se perata? Suomustaa? Onko siellä jotain ällöä sisällä? Pystynkö syömään sitä sitten enää, pikku kalaparkaa?

Ulkomaassa vakuutuin kuitenkin valmistusprosessin nopeudesta & helppoudesta sekä ennen kaikkea mahtavasta makuelämyksestä. Tästä kaikesta rohkaistuneena polkaisin torille ja ostin tämän:

Herra Siika, hauska tutustua!
Kalan sisällä ei ollut mitään erityisen ällöä - kaikki lohensukuiset kalat pitää puhdistaa heti, valisti torimyyjä. Tehtäväksi jäi siis ainoastaan pyyhkiä kala sisä- ja ulkopuolelta talouspaperilla, tehdä muutama poikittaisviilto kyljestä selkärankaan päin, ripotella avokätisesti suolaa kylkiin ja sisäpuolelle sekä täyttää kalan vatsa sitruunaviipaleilla ja parilla voinokareella. Suljin vatsan muutamalla puutikulla, koska täytteet eivät oikein halunneet pysyä sisuksissa. Sitten 20 minuuttia 200-asteisessa uunissa ja a vot!


Perunat ja porkkanat pääsivät uuniin luonnollisesti jo puolisen tuntia aikaisemmin, koska kala kypsyy niin nopeasti, eikä sitä pidä kuivatella uunissa kauemmin kuin on tarpeen. Laitoin pikkuisen voita perunoiden viiltoihin kalan lisäämisen yhteydessä.


Kala oli ihanaa, tuoretta mehevää maukasta. Pahoin pelkään, ettei tästä ole enää paluuta pakastealtaan seitiapajille!

torstai 14. huhtikuuta 2011

Muodikkaat skonssit

Ainakin jollain lailla tyylikäs valinta! Palettilassa leivotaan yleensä koulun kotitaloustunneilta tuttuja lituskaisia teeleipiä, mutta taannoin päätin vaihtelun vuoksi tehdä skonsseja. Valitsemassani ohjeessa ei ilmene suurta eroa teeleipiin raaka-aineiden osalta, mutta mausta ja koostumuksesta sitä löytyi rutkasti erilaisen tekotavan ja muodon ansiosta. Tämä ohje on myös siitä hyvä, että se on helppo muistaa.

Skonssit

4 dl jauhoja (käytin 1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja + 2,5 dl vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
50 g kylmää voita
2 dl maitoa

Uuni päälle 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Pilko rasva pikku kuutioiksi ja nypi jauhojen sekaan. Tuloksena on kuivakka murumainen seos. Lisää maito mahdollisimman vähän sekoittaen. (Tässä vaiheessa tuntui, että maitoa on liikaa, mutta kyllä se siitä!) Muotoile lusikan ja jauhoitettujen sormien avulla taikinasta kakkusia (8 kpl). Paista uunissa n. 15 minuutin ajan. Syö lämpimänä, lisukkeeksi esim. voita ja juustoa tai voita ja vadelmahilloa. Nam!!

Robert Smith pienenä

En ole koskaan oikein ymmärtänyt fanittamisen päälle, mutta teininä kuuntelin The Curea ja silloin jo yli kolmekymppinen (!) Robert Smith oli ihana, kajaleineen ja pörrökampauksineen. Levylautasella pyörivät Kiss Me, Kiss Me, Kiss Me ja Disintegration

Nyt kun on YouTube ja vara valita, onkin kaksikymppisestä Robertista tullut jotenkin vetoavampi hahmo. Sen ajan biiseissäkin on hauskaa rautalankahenkistä energiaa. Onneksi 80-luvun taitteen tallenteita löytyy netistä ihan mukavasti ja levyhyllystä vuonna -80 julkaistu kokoelma Boys Don't Cry




 

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tomaattinen kikhernekeitto

Palettilassa vallitsee sinänsä harvinainen talviväsymys. Kalenterin perusteella tähän aikaan vuodesta pitäisi lämmittävien talvikeittojen aikakauden olla tältä erää ohi, mutta lämpömittari ja ikkunanäkymät väittävät toista. Optimistisella hetkellä tätä voi pitää hyvänäkin asiana, tämä keitto esimerkiksi sattuu olemaan aika hyvää. (Totta kai, siinähän on kikherneitä!)

Tomaattinen kikhernekeitto
1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 tl chilijauhetta
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa
tilkka öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
2 prk tomaattisosetta
1 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 8 dl kypsiä kikherneitä
2 dl (ruoka-)kermaa
puntti persiljaa silputtuna

Kuori ja pilko sipulit ja kuullota niitä hetki kattilan pohjalla öljyssä mausteiden kanssa. Lisää tomaattimurska, suola ja sokeri, hauduta hetki. Lisää loput ainekset kermaa lukuunottamatta, säästä myös osa
persiljasilpusta. Keitä niin kauan kuin huvittaa (esim. 10 minuuttia). Lisää kerma, hauduta hetki. Koristele lopulla persiljalla. Syö ja unelmoi keväästä ja/tai muutosta johonkin lämpimään maahan.

Jos olet terveellisemmin orientoitunut, voi kerman ja suolan määrää vähentää reippaasti. Mikäli ulottuvillasi on sitruuna, mehua voisi puristaa joukkoon. Sen puute ei kuitenkaan ole näillä keleillä riittävä syy poistua kotoa, hyvää tulee ilmankin!

Värejä, mitä tahansa

...pliiiiis?! Likainen lumi on jo niin nähty. Täältä 2000 km lounaaseen tilanne oli huomattavasti parempi:

 
Paluumatkalla tein kukkapainotteisia pihasuunnitelmia, kunnes räntäsateinen todellisuus upposi tajuntaani jonkin espoolaisen tietyömaan kohdalla. Voi kyynel.

P.S. Kyllä valittaminen kannattaa aina. Heti alkoi aurinko paistaa!