maanantai 31. tammikuuta 2011

Sitruunaista simpukkapastaa

Ihan parhaita hetkiä kotikokin uralla ovat ne onnenkantamoiset, jolloin aloitushetkellä on vain epämääräinen idea valmistettavasta ruuasta, ja 20 minuutin kuluttua lautasella mahtavanmakuinen ruoka-annos. Tänään kävi niin! :-) Nämä reseptit on hyvä kirjoittaa joutuisasti muistiin, koska niillä on jostain syystä tapana haihtua mielestä samaa tahtia kuin ruoka lautaselta... Inspiraatio tuli annoksesta, jolla Pastanjauhajat ovat taannoin osallistuneet rakkausruoka-aiheiseen ruokahaasteeseen, sekä samaisen postauksen kommenttilootasta.

Simpukkapasta (2-3 annosta)

Sopivasti (täysjyvä-)spagettia
1tlk simpukoita
1pss katkarapuja
oliiviöljyä
muutama valkosipulin kynsi
puolen sitruunan mehu
puoli punttia persiljaa
puoli purkkia creme fraichea
(juustoraastetta)

Jos muistat, ota katkaravut ajoissa sulamaan. Spagetinkeitto kannattaa aloittaa samaan aikaan kuin kastikkeen valmistus ja hoidella siinä sivussa. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet ja kuumenna oliiviöljyssä keskilämmöllä. Silppua joukkoon persiljaa (osan persiljasta voi lisätä vasta loppuvaiheessa). Sekoittele hetki ja kaada sitten joukkoon simpukkatölkistä liemi. Seuraavaksi lisää sitruunamehu. Keitä lientä pikkuisen kokoon ja lisää creme fraiche, simpukat ja katkaravut. Nyt ei enää keitetä, vaan kuumennetaan varovasti etteivät merenherkut kutistu ihan olemattomiin. Jätä spagetti vähän liian al denteksi, valuta ja kippaa kastikkeen joukkoon. Sekoita ja jätä hetkeksi kannen alle kypsymään ja imemään makuja. Syö ja nauti!

Nams! Kuva ei tee oikeutta. Oranssiahan tämä ei ole, poikkeus sallittakoon.

Lopuksi voi lisätä ripauksen juustoraastetta.Itse käytin emmentalia, mutta juuston olisi surutta voinut jättää poiskin. Mitään lisämaustetta ruoka ei tänään tuntunut kaipaavan, ei suolaa, ei pippuria... persijan, sitruunan ja valkosipulin liitto taitaa olla match made in heaven!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Sateenkaaren värit eli lyhyt oppimäärä havaintojen subjektiivisuudesta

Coloria.netissä on paljon mielenkiintoista väreihin liittyvää asiaa: historiaa, kulttuuria, etymologiaa, fysikaalisia ilmiöitä jne. Sieltä löytyi myös sateenkaariaiheinen artikkeli, johon on koottu mm. eri aikakausilta näkemyksiä siitä, kuinka monta väriä sateenkaaressa on. Tämä osuus onkin varsin hupaisaa luettavaa. Homeros kuulemma kuvaili sateenkaarta yksiväriseksi - sokea miesparka on kenties joutunut julmasti harhaanjohdetuksi :-). Sen sijaan vaikkapa näkökykyisen Aristoteleen luulisi kyenneen laskemaan yli kolmeen...

Kilpailevia näkemyksiä sateenkaaren värien määrästä on esiintynyt kautta aikojen, osittain koska näköhavaintoja on ohjannut tarve sovittaa värien määrä kulloisenkin tarpeen mukaan pyhään kolmiyhteyteen, neljään elementtiin, seitsemään sakramenttiin tms. Värien määrän lisäksi on toki kinattu siitäkin, mitkä värit ovat kyseessä (oma suosikkini on Posidoniuksen purjonvihreä).  Pelin vihelsi poikki kunnianarvoisa Isaac Newton, jonka värimäärittely 300 vuoden takaa on edelleen aikalailla voimissaan. Niin luonnontieteilijä kuin olikin, Newtonkin ilmeisesti lipsahti määrittelyssään lukusymboliikan puolelle:
[--] kunnia seitsemän värin nimeämisestä kuuluu kuitenkin Isaac Newtonille, joka kuvaili seitsemän prisman väriä kirjassaan Optics (1704): punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigo ja violetti. Newtonia on paljon arvosteltu siitä, että hän ns. tempaisi hatustaan seitsemännen värin, indigon, jotta saisi sen sopimaan maagisten seitsenlukuisten sarjaan [--].
Portsmouth, Dominica. Kuusi väriä?

lauantai 29. tammikuuta 2011

Piece of cake

Harvinaisen onnistuneen täytekakun viimeinen pala

  • Tumma sokerikakku eli perusohjeessa vaihdetaan 0,5 dl vehnäjauhoista kaakaojauheeseen. 
  • Kostutus vaniljamaidolla (maitoa ja vaniljauutetta)
  • Mansikkatäyte: vatkataan 2 dl kermaa, sekaan 0,5 dl vaniljakreemijauhetta, puoli purkkia rahkaa ja 0,5 l pakastemansikoita soseena.
  • Valkosuklaatäyte: vatkataan 2 dl kermaa, sekaan 100 g maustamatonta tuorejuustoa, vähän vaniljauutetta ja 150 g sulatettua valkosuklaata.
  • Päällä 2 dl kermaa vatkattuna + puoli purkkia rahkaa + pari rkl vaniljakreemijauhetta.
Täytteiden ohjeet löysin alunperin Kinuskikissalta, ne mahdollisesti hieman muuntuivat matkan varrella. Vaniljakreemijauhe on aika epäilyttävää tavaraa (tuoteselosteessa on kahdeksan E-koodia), mutta kyllä se silti liivatteen voittaa... ja mansikkatäytteen koostumus oli aika täydellinen.

torstai 27. tammikuuta 2011

Ylistyspuhe kikherneelle

Kikherneet ovat ehdotonta ruoka-aineiden aatelia. Hyvänmakuisia, terveellisiä, söpöjä ja moneen herkkuun  taipuvia. Kuivatuista herneistä itse liotetut ja keitetyt ovat paitsi halvempia myös mielestäni paremman makuisia kuin tölkkitavara. Hummus on ehkä parasta mitä kikherneistä voi tehdä, mutta useimmiten käytän niitä keittoihin, salaatteihin ja erityisesti tässä postauksessa esiteltävien ruokien tyyppisiin pataviritelmiin - mihinköhän kategoriaan tällaiset kasarissa valmistetut sörsselit kuuluvat?

Sörsseli 1 perunasta, kukkakaalista ja kikherneistä. Tässä on:

Sipuli
5 perunaa
Kukkakaali
Tölkillinen tai 2-3 dl kypsiä kikherneitä
Pussillinen pakasteherneitä
loraus oliiviöljyä
mausteita: esim. chiliä, jeeraa, kurkumaa, mustapippuria (ja/tai currytahnaa tms.)
kasvisliemijauhetta tai -kuutio
n. 2 dl vettä
(suolaa)

Kuori ja silppua sipuli. Pese perunat hyvin ja kuutioi ne. Paloittele kukkakaali. Kuullota sipulia ja mausteita hetki öljyssä suurenpuoleisessa kasarissa. Kääntele perunakuutiot joukkoon. Hetken kuluttua lisää vettä ja kasvisliemijauhe tai murusteltu -kuutio ja jätä kiehumaan hiljalleen kannen alle. Kun perunat alkavat osoittaa kypsymisen merkkejä (eli muuttua läpikuultaviksi), lisää kukkakaali. Lisää myös vettä tarpeen mukaan. Kun alkaa olla valmista, kaada sekaan herneet ja kikherneet. Näiden ei tarvitse kuin lämmetä, joten levyn voi tässä vaiheessa kääntää ykköselle. Lopuksi tarkista maku, lisää suolaa ja pippuria tarpeen mukaan. Tämän sörsselin kyytipojaksi sopii erinomaisesti turkkilainen jugurtti, etenkin jos olet annostellut chiliä suurpiirteisesti.

Valmis!

Sörsseli 2 kuskusista ja kikherneistä syntyi tilanteessa, jossa kotona ei ole mitään syötävää, mutta kaupassakäynti ei ole sekään vaihtoehto. Silloin pengotaan kiivaasti kaappien uumenia - tällä kertaa löytyi seuraavia asioita:

1 sipuli
muutama valkosipulin kynsi
2,5 dl täysjyväkuskusia
punainen paprika
pari rkl siemensekoitusta (kurpitsan, auringonkukan jne)
n. 0,5 l vettä
chiliä
kurkumaa
kasvisliemikuutio tai -jauhetta
1-2 rkl garam masala -tahnaa (jauheena varmaan vähemmän)
puolikas sitruuna
1-2 rkl hunajaa

Muistin jopa ottaa tekovaiheista kuvia, mikä oli ihan hyvä, koska välillä tämä näytti tosi huonolta... Lopputulos oli kuitenkin vallan mukavan makuinen, ja vielä parempaa myöhemmin kylmänä.

Ota herneet sulamaan. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä hetki öljyssä. Lisää chili ja kurkuma. Kiehauta samalla n. puoli litraa vettä vedenkeittimessä tai kattilassa. Lisää pannulle n. 3 dl kuumaa vettä ja sekoittele joukkoon kasvisliemijauhe tai -kuutio, garam masala -tahna ja hunaja. Purista sitruunasta mehu mukaan.

Liemessä on vielä potentiaalia...
Kaada kuskus kulhon pohjalle ja kippaa liemi perään. Sekoita, ignoroi inha ulkonäkö ja jätä kannen alle hautumaan. Tarkkaile tilannetta, sekoita välillä ja lisää tarvittaessa vettä vähän kerrallaan. Tavoite on saada kuskusit pehmeiksi mutta niin, että kaikki neste imeytyy.

No, tiedän miltä tämä minusta näyttää. Mutta kaikki syötiin! :-)
Kuskusin hautuessa pilko paprika, halutessasi käytä kuutiot pannun kautta keräämässä maut talteen. Lisää kulhoon. Lopuksi paahda siemeniä pikkuisen nyt jo varsin kuivalla pannulla. Sekoita ne sekä tässä vaiheessa suunnilleen sulaneet herneet kuskusin joukkoon. Jos kykenet, anna jäähtyä ja vetäytyä jonkin aikaa. Kylmänä tätä voikin jo tituleerata kuskussalaatiksi!

Ulkonäkötilanne kohentunut huomattavasti!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Why is a raven like a writing desk?


Viikoloppuna tarttui vuokraamosta matkaan Liisa Ihmemaassa (2010). Leffa osoittautui hyvin silloiseen mielentilaan soveltuvaksi valinnaksi. Leffassa oli herkullisia hahmoja, mm. Anne Hathawayn mahtavan yliampuva Valkea Kuningatar sekä  Johnny Deppin ei lainkaan liian hullu Hullu Hatuntekijä. Hahmot näyttivät siltä miltä pitikin, disneymäinen söpöstely pysyi aisoissa eikä (nykyleffoille ilmeisen välttämätöntä) lopputaistelua ollut venytetty tarpeettomasti. Animaation ja kamerakuvan yhdistelmä toimi hienosti! Tunnelma pysyi tarinan käänteissä hienosti satumaisena - mikä ei ehkä ole kovin yllättävää, jos muistaa että ohjaajana toimi Tim Burton


Hahmot olivat lapsuudesta tuttuja, mutta juonenkäänteet eivät niinkään. Elokuvan kehystarina oli ihan uusi tuttavuus, samoin valtaosa Ihmemaan tapahtumista. Tunnistin tarinasta oikeastaan vain irrallisia yksityiskohtia kuten Liisan suurentumis- ja pienentymissekoilut sekä Hullun Hatuntekijän teekutsut. Asioiden selvittämiseksi ei auttanut kuin kaivaa esiin se Liisa Ihmemaassa, jota meillä on lapsena luettu. Ja mikä pettymys! Nimilehdellä lukee:

Lewis Carroll
Liisa Ihmemaassa
Jane Carruthin kertomana



Ai oikein Jane Carruthin kertomana? Mitäs vikaa siinä Lewis Carrollin kertomassa versiossa oli? Vähän kuin olisi tietämättään lukenut Valittujen Palojen lyhennettyjä romaaniversioita. Minua on huijattu!

Ilmeisesti joudun nyt etsimään käsiini alkuperäiset opukset Alice's Adventures in Wonderland ja Through the Looking Glass. Selviääpä samalla, kuinka paljon Disney on pistänyt omiaan elokuvasovitukseen. Ja näkee John Tennielin alkuperäisen kuvituksen.

Kuten oheisistä kuvista näkee, kuvitus on hieno ja ilmeikäs myös tässä lyhennelmä-jotainsinnepäin-versiossani. Siitä vastaa Gordon King -niminen taiteilija (joka ei ole päässyt Wikipediaan asti, siellä puhutaan vain samannimisestä amerikkalaisesta jalkapalloilijasta).

Loppukevennykseksi MPAAn (The Motion Picture Association of America) varoitustekstit:
Rated PG for fantasy action/violence involving scary images and situations, and for a smoking caterpillar.
=D

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Ranya ElRamly: Auringon asema

Kuka muistaa tämän? Ranya ElRamlyn (nyk. Paasonen) esikoisteos Auringon asema ilmestyi vuonna 2002 ja keräsi tuolloin runsaasti huomiota ja palkintojakin. Kirja on myös käännetty useammalle kielelle. Nyt jää Wikipedian artikkeli linkittämättä, koska se on sanalla sanoen surkea :-))

Olin jotenkin päässyt unohtamaan tämän olemassaolon (ehkä siksikin, ettei ElRamlylta ole sittemmin julkaistu enempää), mutta ehkäpä tämän oranssin kauteni ansiosta silmäni sattuivat eilen hyllyssä majailevaan opukseen. Teos lienee vahvasti omaelämäkerrallinen, ainakin siinä eletään lapsuutta kahden kulttuurin välissä ja nuoruutta vähän eksyksissä. Kielenkäyttö on kaunista ja omaperäistä, yksinkertaista ja toistavaa, paikoin suorastaan juhlallista. Olen toki kuullut tästä myös arvion "tekotaiteellista p*skaa", mutta itse en kokenut sitä ollenkaan noin... . Minusta tässä kirjassa kuvataan erinomaisen hyvin kielen ja kulttuurin erottavaa voimaa, ja toisaalta hetkiä siinä välissä, niiden ulottumattomissa. Kirjassa on myös paljon huumoria, samaan lakoniseen tyyliin esitettynä kuin muukin teksti.

Mutta joskus minä ja sisareni, me puhuimme suomea ruokapöydässä eikä isä ymmärtänyt mitä me sanoimme. Ja minun isäni ajatteli: he ovat osa minua, enkä minä ymmärrä heitä. Ja joskus me puhuimme arabiaa ruokapöydässä eikä äiti ymmärtänyt mitä me sanoimme. Ja minun äitini ajatteli: he ovat osa minua, enkä minä ymmärrä heitä. Ja minun isäni halusi meidät kokonaan, ja minun äitini halusi meidät kokonaan, ja mustat pilvet olisivat totisesti kerääntyneet taivaalle, jollei se olisi ollut niin piinallisen pilvetön [ - - ]

maanantai 17. tammikuuta 2011

Appelsiinisalaatti x 2

Oranssit ruokalajit eivät näköjään lopu noin vain kesken. Kuvan söpöliini on appelsiinipuuksi kutsutun huonekasvin hedelmä, sen maku ei kuitenkaan varsinaisesti hivellyt makuhermoja: vetinen ja hapan. Varoituksista huolimatta piti kuitenkin maistaa... Seuraavatkin ohjeet kannattanee siis toteuttaa ihan vaan kaupan appelsiineilla, niin tylsää kuin se onkin.

Tänään esittelyssä on otsikon mukaisesti kaksi salaattia, joiden kummankin pääraaka-aine on appelsiini. Appelsiinien kuoriminen kalvottomiksi on vähän työlästä, mutta lopputulos on sitten kaunis ja hyvänmakuinen.  Appelsiinit siis ensin kuoritaan veitsellä hedelmälihaan asti ja sitten irroitetaan hedelmälohkot kalvojen välistä.

Ensimmäinen salaatti on ihan validi ruokalaji ja käy ateriasta hyvän leivän kera tarjottuna. Toinen on makea, jälkiruoka tai juhlapöydän kevyempi tarjottava. Molemmat hyviä :-).

Appelsiini-halloumisalaatti (kahdelle)

2 appelsiinia
Paketti halloumijuustoa
Punasipuli
Puntti rucolaa tai vaikka tammenlehväsalaattia
2 rkl hunajaa
Mustapippuria
Öljyä paistamiseen

Revi salaatti sopiviksi paloiksi laakean kulhon tai annoslautasten pohjalle. Kuori appelsiini (säästä irtoava mehu!) ja paloittele hedelmäliha suupaloiksi salaattipedille. Kuori, halkaise ja viipaloi sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä miedolla lämmöllä. Älä paista, anna vain lerpahtaa :-). Kippaa punasipulit appelsiinien päälle ja lisää öljyä sekä lämpöä hellanlevyyn. Viipaloi halloumi ja paista viipaleet mukavan ruskettuneiksi molemmin puolin. Odotellessa voit valmistaa kastikkeen sekoittamalla kuorimisen yhteydessä irronneen appelsiinimehun ja hunajan keskenään. Lisää paistetut halloumiviipaleet salaattiin, kaada päälle kastike ja rouhi vielä pinnalle muutama kierros mustapippuria.

Hedelmäinen salaatti (kahdelle)

2 appelsiinia
Tummia (pieniä kivettömiä) viinirypäleitä
Puolikas hunaja -tai verkkomeloni
Pinjansiemeniä

Kuori ja paloittele appelsiinit ja meloni. Halkaise viinirypäleet. Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla teflonpannulla, sekoittele koko ajan koska siemenillä on taipumus kärähtää sillä sekunnilla kun ne jätetään vartioimatta... sekoita hedelmäpalat keskenään ja kippaa pinjansiemenet joukkoon. Valmis!

Zooey Deschanel ja She & Him

She & Himin Volume One (2007) olisi saattanut päätyä levyhyllyyni jo kannen perusteella, jos joskus ostaisin levyjä ihan visuaalisista syistä. Oikeasti löysin tämän kokoonpanon mutkan kautta: She on yhtä kuin näyttelijä Zooey Deschanel, joka vieraili aikanaan Weedsissä muutaman jakson ajan ja sittemmin näin hänet elokuvan (500) days of Summer naisääosassa. Deschanelin näyttelijäntyössä oli jotain niin kiinnostavaa, että päädyin, hmm, suorittamaan internet-tutkimusta aiheesta ja opin siis, että hän myös laulaa ja tällainen musiikkiprojekti on olemassa.

She & Him alkoi kahden hengen musiikkiprojektina, jossa pääsääntöisesti Deschanel säveltää ja sanoittaa, laulaa ja soittaa koskettimia, ja bändin toinen johtohahmo M. Ward tuottaa kappaleet ja soittaa kitaraa. Toisen levyn (Volume Two) kohdalla She & Him on jo vakiintunut useamman hengen bändiksi. She & Himiä tituleerataan ainakin Wikipediassa mielestäni hiukan harhaanjohtavasti folk-yhtyeeksi. Minusta kappaleet edustavat pikemminkin klassista poppia jazz-vivahteella: selkeää, pirteää, hiukan naivistista, humoristista musiikkia. Deschanelin lauluääni on aika erikoinen, hiukan kova mutta miellyttävä. Volume Onelta löytyy omien laulujen lisäksi tulkinnat kappaleista You really got a hold on me sekä (piilotettuna) Swing low, sweet chariot, ja näistä covereista minulla ei ole pahaa sanottavaa. Kaikkiaan piristävä yksilö synkähköön levyhyllyyni. :-) Tästä kuunteluun live-versio kappaleesta Black Hole:





perjantai 14. tammikuuta 2011

Tuhmat, kiltit ja Lionel Shriver

Eevan tontilla virisi keskustelu renttuihin rakastumisesta Mario Vargas Llosan romaanin siivittämänä. En ole lukenut tuota Tuhmaa tyttöä, mutta on yksi teemaan sopiva kirja, jonka erinomaisuutta aina muutenkin toitotan: Lionel Shriverin The Post-Birthday World (suomeksi Syntymäpäivän jälkeen). Sen alkuasetelmassa nainen elää parisuhteessa kiltin miehen kanssa, mutta ihastuu renttuun. Mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään, se riippuu naisen valinnasta. Romaani seuraa rinnakkain kahta vaihtoehtoista tarinaa. Näissä periaatteessa aivan erilaisista juonenkuluista alkaa löytyä myös yhteneväisyyksiä, ja renttuuden ja ei-renttuuden ero hämärtyy kovasti loppua kohden. Minusta tämä oli äärettömän mielenkiintoisesti rakennettu tarina ja sen henkilöhahmot uskottavia. Kaikki renttuus-teemaa pohtivat ja vaihtoehtoajatuksilla leikittelevät, lukekaa tämä kirja! :-)

Lionel Shriver nousi maailmanmaineeseen Orange-palkitulla romaanillaan We Need to Talk About Kevin (Poikani Kevin), joka kertoo karun tarinansa koulusurmaajan äidin sanoin. Double Fault (Kaksoisvirhe) sukeltaa tennisammattilaisten maailmaan, mutta kertoo kai yleisemmin pakkomielteisestä kunnianhimosta ja alisuoriutumisesta. Shriverin kirjoja on suomennettu aika laiskasti, kymmenestä romaanista vain nämä edellä mainitut kolme. A Perfectly Good Family on kuvaus sisarusten kohtaamisesta vanhempien kuoleman jälkeen. Pesänjaon lisäksi jaossa ovat uudet roolitukset ja käsikirjoitukset kunkin sisaruksen perhehistoriaan koskevien muistojen ja käsitysten kalahtaessa pahasti keskenään ristiin. Shriverin kirjaksi suorastaan tämä oli suorastaan hilpeä opus. Uusin, So Much For That, on kuvaus miehen suunnitelmasta vapautua työelämän oravanpyörästä ja tämän suunnitelman toteuttamisen ikuiselta näyttävästä lykkäytymisestä. Sisältää myös rankkaa yhdysvaltalaisen yhteiskuntamallin kritiikkiä. Kaikista olen tykännyt, mutta yli muiden juuri The Post-Birthday Worldista.

Loput Shriverin kirjat ovat vielä lukematta, onneksi. Asiaan on kuitenkin tulossa pian osittainen muutos, joulupukki on ollut hyvin kuulolla! 

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Lisää oranssia makeaa: porkkanakakku

Porkkanakakku on mielestäni hyvin talvinen asia. Piparkakkuisilla mausteilla lienee osuutta asiaan. Tämä(kin) resepti on yltiöhelppo toteutettava, mitään ei tarvitse edes vatkata tai vaahdottaa! Mausteinen kun on, kakku paranee vanhetessaan vaikkei se pahaa ole uunituoreenakaan :-). Suosittelen kuitenkin säästämään suurimman osan seuraavaan päivään...

Porkkanakakku 

3-4 raastettua porkkanaa
2,5 dl sokeria (puolet ruskeaa)
2,5 dl maustamatonta jugurttia
1 dl öljyä
2 kananmunaa 
3-4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
50 g mantelirouhetta
1 tl kanelia, kardemummaa ja inkivääriä (kutakin)
1/4 tl suolaa ja muskottipähkinää (kumpaakin)

Kuorrutus:
3 rkl sitruuna- tai appelsiinimehua
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl tomusokeria 

Koristeeksi: mantelirouhetta 

Sekoita kuivat aineet yhdessä kulhossa, kosteat toisessa. Yhdistä puuromaiseksi seokseksi. Paista uunissa 180 asteessa n. 30 min (tai kauemmin, riippuu uunista ja vuoan muodosta). Valmista kuorrutus: notkista tuorejuusto sitruuna- tai appelsiinimehulla ja lisää vähitellen tomusokeria kunnes makeus & koostumus ovat mielestäsi kohdillaan. Levitä kuorrutus vasta vähän jäähtyneelle kakulle - kuumana kakku imaisee sen sisäänsä ja lopputulos ei ole kovin esteettinen. Koristele mantelirouheella tai jollain muulla mukavalla.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Suomalaisesta peltorakentamisesta

Tätä lukiessa tuli väkisin mieleen ne pelloille rakennetut omakotialueet, joita tässäkin maassa nousee valtateiden varteen kuin sieniä sateella. Suomalainen versio amerikkalaisen unelman näyttämöstä: puuverhoiltuja pastellisävyisiä taloja rivissä tai puolikaarissa, pihoilla siirtonurmikot ja korkeintaan tuhkapensasrivistö aitana naapurusten välillä. Etäisyys naapuritaloon kolme metriä.

Mun on aina ollut vaikea ymmärtää miksi ihmiset haluavat näihin lättäniin peltolähiöihin. Ne on kaukana keskustoista ja silti rakennettu niin tiiviisti, ettei mitään omaa rauhaa. Käsitän, ehkä, tietynlaisen mukavuuden, lapsille kavereita ja autolle talli ja toiselle katos ja tuliterä keittiö, johon on ite valittu työtasot ja kiertoilmauunin paikka, puhumattakaan kodinhoitohuoneen kätevyydestä mutta siis hei.

Ne talot on niin samannäköisiä, että jos tulis kännissä kotiin niin helposti menis vahingossa naapuriin.
Mutta tällähän ei ole merkitystä, koska kukaan ei koskaan tule kotiin kännissä
ja vaikka tulisikin, niin naapurinkin sohva on kyllä samassa kohtaa olohuonetta joten mikäs siihen uinahtaessa. Kunhan muistaa ottaa kengät pois.
Ja aamulla, kun herää sen naapurin 1,5-vuotiaan möykkään, voi hyvin hiipiä takaterassin kautta ulos ja pihan poikki oman olkkarin sohvalle.
Käy äärimmäisen kätevästi, kun ei ole niitä aitojakaan.

No joo, jos ja kun joku tykkää niin by all means, mun ei tartte, ja todistettavastikin kivoja ihmisiä siellä asuu... (disclaimer). Mutta vaikka kuinka ei pidä tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ihmisen asuinpaikan perusteella, niin kyllä sillä elinympäristöllä vaan ihan oikeastikin on iso vaikutus ajankäyttöön, eli siis ihmisen elämään. Sen verran kun olen peltolähiöelämää tarkkaillut, olen oppinut, että auto on hyvä olla pestynä, nurmikko leikattuna ja voikukat nypittynä tai tulee naapurille sanomista. Palveluja ei ole, julkista liikennettä ei ole, joten on hyvä olla perhekeskeinen yksityisautoilija, jolla ei ole iltamenoja tai kylään haluavia autottomia kavereita. Ja takaterassilla grillataan niiden naapureiden kanssa, koska ne nyt on siinä vieressä ja samassa elämäntilanteessa niin se nyt on vaan tosi kätevää.

No, jokainen valitsee oman vankilansa. Mutta silti, Benropea lainaten: ahdistaa.

Makeaa oranssia: tyrnijäädyke

Olisi suuri vääryys jättää mainitsematta sellainen aarre kuin tyrnimarja, kun oranssista kerran on puhe. Seuraava ohje on sitäpaitsi mainio tapa hankkiutua eroon siitä tyrnimehu-pullollisesta, joka asuu jääkaapissa jonkun terveyspuuskan seurauksena (kun on todennut, ettei sitä voi juoda lisäämättä joukkoon desiä hunajaa tai sokeria, mikä ei taas palvele alkuperäistä terveysajatusta...  ihan hypoteettisesti siis jollekin on joskus jossain saattanut käydä näin. Toimitus kiistää kaiken.)

Tämä on ihanan makuinen ja juhlallinenkin jälkiruoka, väriltään kauniin vaalean oranssi (yllätys), lankomiehen reseptistä tuunailtu versio.

Tyrnijäädyke

2 dl kermaa
2 dl luonnonjugurttia
1,5 dl tyrnimehua
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl agaragaria (tai ohjeen mukaan)

Kuumenna tyrnimehu ja sulata siihen agaragar. Sekoita sokerit mehuun ja mehu sitten jugurttiin. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen varovasti mehu-jugurttiseos. Tarkista tässä kohtaa sokerin määrä ja lisää tarvittaessa. Kaada seos pakastimenkestävään astiaan tai annosvuokiin (silikoniset ovat hyviä). Tuuppaa pakastimeen odottamaan h-hetkeä.

Jos massa ehtii jäätyä kokonaan (eli olet tehnyt sen ajoissa :-)), muista ottaa se sulamaan hiukan ennen tarjoilua. Kumoa tarjoiluvadille tai annoslautasille ja vie pöytään.

Huom. 1: Jos jäädyke ei halua tulla ulos astiasta, kasta astian ulkopinta kuumaan veteen. Silikonisten kanssa ei tätä ongelmaa ole.
Huom. 2: Jäädykettä on helppo tuunata kevyemmäksi vaihtamalla kerma + vaniljasokeri vispattavaan vaniljakastikkeeseen. Hard core -versioon voisi laittaa turkkilaista jugurttia tavallisen luonnonjugurtin sijaan (tämä on kyllä kokeilematta).


maanantai 10. tammikuuta 2011

Tracy Chapman: Debut Album

Tracy Chapmanin Debut Album (1988) taitaa olla ensimmäinen omilla rahoilla ostamani levy. En enää muista, mikä prosessi johti juuri tähän valintaan, mutta harvinaisen onnellisesti siinä kävi. Nyt 20 vuotta myöhemmin olen edelleen sitä mieltä, että levyllä ei ole yhtään huonoa kappaletta. Chapmanin (silloin 24-vuotias) ääni on syvä ja sielukas, kappaleet hyvin yksinkertaisesti sovitettu laulun ja kitaran varaan. Biisit ovat folkille tyypillisesti kantaaottavia, synkähköjä ja, no, valittavia, mutta niissä on joku sellainen svengi ja voima etteivät ne kuulosta korvissani valitusvirsiltä kuten monet tämän genren edustajat (anteeksi vaan Bob Dylan & co.).

Tältä(kin) levyltä on mahdoton valita parasta kappaletta. Laadukkaita live-esityksiä ei oikein löydy juutuubistakaan, mutta niiden harvojen perusteella voi todeta, että laulu kuulostaa livenä tasan yhtä hyvältä kuin levyllä.

Fast car


Mountains o' things



Ja vaikkei tämä olekaan omia lemppareitani, niin käytän nyt tämän tilaisuuden oikaistakseni mahdollisen harhaluulon: Baby Can I hold You Tonight  ei suinkaan ole Boyzonen biisi vaan Tracy Chapmanin, enkä keksi yhtään syytä, miksi poikabändin piti tehdä siitä uusi, huonompi versio. Kuunnelkaa vaikka:  

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Oranssit keitokset 3: Erős Pista -uunilohi

Saanko esitellä, Unkarin lahja maailmalle:  Erős Pista

Kuva
Erős Pista on tulista ja suolaista paprikatahnaa, joka sopii loistavasti esimerkiksi keittoihin makua ja potkua tuomaan. Unkarissa sitä saa joka ruokakaupasta, Suomessa ainakin Citymarketista.
(Korjaus 28.12.2011: En ole nähnyt Erös Pistaa suomalaisissa ruokakaupoissa aikoihin. Sen sijaan Kameleon Deli on ruvennut tuomaan sitä maahan nimikkeellä Makumestarin Unkarin herkut - Paprikatahna tulinen. Samaa tavaraa samantapaisessa purkissakin. Prismasta löysin kun viimeksi kävin. Jipii! :-))
Tämä kerrassaan herkullinen ja kauniin oranssinen ruokalaji syntyi onnekkaan päähänpiston tuloksena ja on varsinainen laiskan kokin unelma.

Erős Pista –uunilohi

Lohifile
Erös Pista -paprikatahnaa
Kermaa

Sivele paprikatahnaa ohuelti lohifileen lihapuolelle. Laita kala nahkapuoli ylöspäin sopivan kokoiseen uunivuokaan. Paista uunissa 180 asteessa n.10 minuuttia tai kunnes kala on sen verran kypsynyt, että nahka irtoaa helposti. Poista nahka, levitä paprikatahnaa myös tälle puolelle ja kaada kerma päälle. Palauta vuoka uuniin ja anna muhia siellä, kunnes kala on kypsää. Paistamisen aikana on hyvä valella kalaa välillä paprikakermaseoksella, jotta se pysyy kosteana ja maut tasoittuvat.


Ainesten määrillä ei tässä ole niin väliä, paprikatahnan määrällä voi säädellä tulisuutta ja kerman määrällä kermaisuutta :-). Itse ole käyttänyt keskikokoisen lohifileen (joka mahtuu sopivasti standardikokoiseen lasagnevuokaan) kanssa n. kolmasosapurkillisen paprikatahnaa ja 2dl purkin kermaa. Tällä paprikamäärällä tulee lohesta jo ihan reippaasti tulista. Lisukkeena kannattaakin tarjota jotain mietoa, esimerkiksi uunilohkoperunoita tai perunamuussia ja parsakaalia.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Garbage - The Trick is To Keep Breathing

Pikku syrjähypyn jälkeen paluu väriteemaan. Garbagen levyt eivät oikein suostu asettumaan paremmuusjärjestykseen. Aikajärjestyksessä:

Kuva täältä
garbage (1995)
Version 2.0 (1998)
beautifulgarbage (2001)
Bleed Like Me (2005)


Lisäksi kokoelma Absolute Garbage vuodelta 2007.

Tuo ensimmäinen oli silloin hyvin suppean CD-kokoelmani helmiä ja tuli lähes puhkikuunnelluksi. Mutta eivät nuo myöhemmätkään vertailussa häviä, ovatpa vaan joutuneet jakamaan kuunteluaikaa useamman kilpailijan kesken. Shirley Mansonilla on kiehtova ääni ja sopivasti asennetta. Misery loves company ja kiukulla eteenpäin! Tai jotain.

Oranssiteeman kunniaksi raita kakkoslevyltä: The Trick is To Keep Breathing.


perjantai 7. tammikuuta 2011

Revolutionary Road

Loppiaisen kunniaksi lukaisin loppuun tämän. Suomennoksen jälkisanojen mukaan herra Yates on haastattelussa sanonut "epäonnekseen aloittaneensa uransa parhaalla kirjallaan". En voi vielä ottaa kantaa kun en niitä muita ole lukenut, mutta kyllä tämä kieltämättä on aikamoinen romaani, esikoinen tai ei. (Tosin esikoiskirjailijakin oli 35-vuotias ammattikirjoittaja, joten ei se ehkä niin yllättävää ole.)

Tämä on kirjoitettu vuonna 1961 ja siinä ei ole pieniä  fyysistä maailmaa koskevia yksityiskohtia lukuunottamatta mitään ns. vanhentunutta. Peltolähiöitä kasvaa kohisten ympäri Suomeakin, ja ihan vapaaehtoisesti ihmiset niihin tuntuvat muuttavan - samaan aikaan kun eletään suurta yksilöllisyyden ja yksilön elämäntarinan kulta-aikaa. Mystistä.

Kirjassa oli hyvää uskottavat henkilöhahmot, niiden kohtaamiset ja ei-kohtaamiset sekä ennen kaikkea itse tarina. Mistä päästäänkin suureen harmituksen aiheeseeni: olin jo nähnyt elokuvan. Pidin leffasta aikanaan kovasti, mutta se maksoi nyt sen, että
a) tiesin etukäteen miten tarinassa käy ja
b) koko lukukokemus kuvittui mielessäni Kate Winsletin ja Leonardo DiCaprion naamoilla.

Tässä tapauksessa ehkä kohta a) oli pahempi, koska tämä on niitä kirjoja, joissa juonella on väliä. Eikä Winsletin tai DiCaprion naamoissa ole sinänsä mitään vikaa. Omaa tyhmyyttä, en tiennyt että leffa perustuu kirjaan vaan kiinnostuin tästä ihan Kate Winsletin takia (myönnetään).

Toisaalta, hyvin se teksti kantoi vaikka ns. loppuratkaisu olikin tiedossa etukäteen. Ei tullut mieleenkään jättää kesken kun olin kerran sen alulle saanut. Ehkä luen sen vielä alkukielellä viiden vuoden päästä, vaikka suomennoskin oli kyllä mainio (eli ei muistanut lukiessa lukevansa käännöstä). Ehdottomasti täytyy lukea Yatesilta jotain muutakin.

Hämärän kolmas vyöhyke on oranssi


Joku kohentaa tulta puukolla.
Joku polttaa tuhkassa kirjeen.
Joku kääntää sydäntä vartaassa.
Tuuli huokaa piipussa, tulet himmenevät.

Hämärän kolmas vyöhyke, ilta,
ja airon ääni lähestyy vettä pitkin. 


Eeva-Liisa Manner, kokoelmasta Paetkaa purret kevein purjein (1971)

torstai 6. tammikuuta 2011

Oranssit keitokset 2: mausteinen linssikeitto

Jatketaan talvisten soppakulhojen äärellä. Vastapainoksi aiemman postauksen
bataattikeitolle, johon ei juuri mausteita lisätty, tässä tulee ihanan mausteisen (ja chilin määrästä/laadusta riippuen myös enemmän tai vähemmän tulisen) linssikeiton ohje. Tämäkin on helppo, mausteet vain tuovat pituutta ainesluetteloon. Resepti on ainesmäärien osilta laadittu hyvin suurpiirteisesti, joten sitä sopii myös soveltaa samassa hengessä. Mausteista voi hyvin jättää osan pois jos ei satu löytymään tai ei tykkää.

Linssikeitto

n. 1 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
n. 2 dl punaisia linssejä
loraus oliiviöljyä
sipuli
muutama valkosipulin kynsi
pätkä tuoretta inkivääriä
1 tl chiliä
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa
1 rkl jauhettuja korianterin siemeniä
puolikkaan sitruunan mehu
pikkupurkki tomaattisosetta
reilu rkl hunajaa tai sokeria 
1 laakerinlehti
1,5 dl (kookos-)kermaa

Laita öljy kattilaan kuumenemaan keskilämmölle ja silppua sipuli, valkosipulin kynnet ja inkivääri. Lisää ne pataan ja heitä perään chili, kurkuma, jeera ja korianteri. Pyörittele mausteita hetki kattilassa ja anna sipulin kuullottua. Lisää huuhdotut linssit, vesi, laakerinlehti ja kasvisliemikuutiot. Anna kiehua rauhalliseen tahtiin vartin verran tai kunnes alkaa olla kypsää. Lisää loput ainekset ja anna hautua hiljaisella lämmöllä (pitkä haudutusaika ei tee keitolle yhtään huonoa, mutta vartti riittänee nälkäiselle yleisölle). Lopuksi tarkista maku, nouki laakerinlehti pois ja vie pöytään.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Mansikkapaikan kissat

Nämä söpöt kissat eivät aivan edusta sitä tyylisuuntaa, joka oli mielessäni kun listasin mielleyhtymiäni oranssista ja 70-luvun kankaista... mutta toki nämäkin värityksensä ja söpöytensä ansiosta ansaitsevat hetkensä julkisuudessa!

Kissat ovat kotoisin muinaisesta Mansikkapaikasta, josta sai ostaa käsinpainettuja  kankaita sekä niistä valmistettuja pyyhkeitä, patalappuja, liinavaatteita ym. Pikkuinen liike/työhuone sijaitsi Turun Piispankadulla keltaisessa puutalossa. Erityisellä lämmöllä muistan erästä jouluaatonaattoa, kun itseäni kiroten marssin kohti kuolem keskustan viime hetken paniikkiruuhkaa, satuin muistamaan Mansikkapaikan ja aah! tein kaikki puuttuvat ostokseni ainoana asiakkaana kynttilänvalossa, lahjat pakattiin kauniisti ja puolen tunnin kuluttua liikkeestä lähti varsin seesteinen nuori nainen kotia kohti. Varsinainen joulun ihme! :-)

Mansikkapaikka katosi jo aikaa sitten (miksi ja mihin?!), mutta naapurissa sijaitseva samanniminen kahvila on sentään tallella. Omistaja on vaihtunut monta kertaa, pitäisikin käydä nuuskimassa nykyistä tunnelmaa... nettisivut ainakin lupailevat, että kodikas ahtaus, pressopannut ja muhkeat täytekakut olisivat tallella.

Oranssit keitokset 1: bataatti-savujuustokeitto

Oranssi on talvisissa lempikeitoissani melkoisen vallitseva väri: linssi-, bataatti- ja porkkanakeitot noin muutaman mainitakseni. Seuraava, äärimmäisen vaivaton ohje syntyi yrityksestä apinoida turkulaisen Blanko-ravintolan listalta aikanaan löytynyttä samannimistä ihanuutta. Autenttisuudesta en tiedä, mutta lopputulos oli kyllä hämmentävän maukas (hämmentävää se on siksi, että eihän tässä ole edes mausteita). Suolaista ja makeaa.

Bataatti-savujuustokeitto

n. 1 l vahvanpuoleista kasvislientä (esim. 2 kuutiota + 1 l vettä)
2 bataattia
2 isoa porkkanaa
n. 200 g savusulatejuustoa

Kuori ja paloittele juurekset, keitä kypsäksi kasvisliemessä. Loppuvaiheessa sulata joukkoon pilkottu juusto. Lopuksi soseuta vaikka sauvasekoittimella. Voilá!


Kasvisliemen olisi hyvä olla suolatonta, koska savusulatejuustossa on suolaa riittämiin. Itse olen käyttänyt epäisänmaallisesti paikallisesta marketista löytyvää etelänaapurin suitsujuustoa, kotimaistakin lienee tarjolla. 


Naurettavan helppoa, hirmu hyvää ja tietysti kauniin oranssia... onko tässä jo huijauksen makua? :-)

EDIT: tein tätä taas itsekin yhtenä päivänä ja kunnon bloggarin tavoin halusin tietysti ottaa kuvan. Kuinka vaikeaa keittokulhon kuvaaminen voi olla? Vastaus: erittäin. Tämä on paras otos, vaikka sitä voi olla vähän vaikea uskoa kuvan perusteella... Pahoittelen mahdollista silmäsärkyä. (Tämä on muuten toisen päivän otos, jolloin keitto alkoi nestehukassaan näyttää enemmän soseelta kuin sosekeitolta. Nesteys voisi olla paikallaan: vettä, maitoa, jugurttia, kermaa tms.)

tiistai 4. tammikuuta 2011

José Saramago 1922 - 2010

Kuva
José Saramagoa on ehkä pakko rakastaa, koska hän on kirjoittanut romaanit Baltasar ja Blimunda, Kivinen lautta ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumi. Näistä jokaisen olen lukenut ihailun ja ihmetyksen vallassa, uponnut korviani myöten Saramagon maailmoihin, ja palannut vastentahtoisesti ja kerrassaan muuttuneena naisena. (Okei, liioittelen, mutta vain vähän).

Myöhemmissä teoksissa minua alkoi pikkuisen puuduttaa tiettyjen teemojen jatkuva toistuminen: yhteiskunnan totaalinen poikkeustila, viranomaisten yritykset hallita sitä, diibadaaba. Tai sitten tämä on vain torjuntareaktio Saramagon tarinoiden raskaaseen pessimismiin ja synkkääkin synkempään ihmiskuvaan... Ja jos joku ei tiedä mistä nyt puhutaan, kannattaa lukea vaikkapa Kertomus sokeudesta. Synkkää.

Saramagon tyylilajia kai on tapana kuvailla maagiseksi realismiksi tai spekulatiiviseksi fiktioksi. Varsinkin uudempia teoksia luetaan allegorioina, mutta ainakin Baltasar ja Blimunda sekä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi sijoittuvat käsittääkseni varsin tarkasti tiettyihin historiallisiin konteksteihin. Teosten kertojanääni on aina ollut raivostuttavan pitkästi ja polveilevasti laverteleva, oikea besserwisser-setämies. Mutta ah niitä tarinoita, henkilöhahmoja ja ihmiskohtaloita yhteiskunnan tapahtumien taustaa vasten -  tai niiden sanelemana. Näiden takia pitää vain kestää kaikki se jaarittelu, vaikka noin keskimäärin olisikin vähän niukemman ilmaisun ystävä. :-)

Entä mikä tässä liittyy oranssi-teemaan? No ei mitenkään, mutta Baltasarista ja Blimundasta tulee mieleen rakkaus, inkvisitio, pölyiset maantiet ja epäinhimillinen rakennustyömaa - sellaista tuskaisen kuuman oranssia tavaraa, siis.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Oranssi mielessä

Oranssi on väreistä juuri nyt houkuttelevin. Ehkä vastapainoksi ikkunasta avautuvalle kalpealle siniharmaudelle (kaunis sekin, mutta alakuloinen). Oranssissa on virtaa ja voimaa, ja se maistuu hyvältä :-). Mielleyhtymiä oranssista:
  • Bataatit, appelsiinit, kurkuma, aprikoosit (ruoka, aina lähinnä sydäntä...).
  • Posti ja postinkantajien polkupyörät.
  • Garbagen Version 2.0
  • Leiskuvat 70-lukulaiset kankaat.
  • Jose Saramagon Baltasar ja Blimunda.
  • Eeva-Liisa Manner (Poltettu oranssi, tietty!).
  • Auringonlasku, tuo nyttemmin harvinaiseksi käynyt valoilmiö.
  • Elävä tuli uunissa/takassa/kynttilässä. Auringon korvike.
Näistä on hyvä aloittaa.