sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Pari onnenkantamoista kirjastosta

Olen ahkera kirjaston käyttäjä. Kirjastolaitos on mahtava asia ja kirjastot itsessään ihania paikkoja, ja melkein aina jotain hyvää tai ainakin lukemisen arvoista sieltä tarttuu matkaankin, vaikka valitsen useimmiten lainakirjani ihan hakuammunnalla. Toki lainailen jo tuttujen kirjailijoiden opuksia, mutta usein nappaan jotain palautushyllystä tai ns. jokerihyllystä (henkilökunnan näytille valitsemia kirjoja), tai sitten vain kiertelen hyllyväleissä ja tartun johonkin kiinnostavan oloiseen. Tämä on minusta hyvä tapa pitää oma lukemisto laajana sen sijaan että juuttuisi tiettyyn genreen, maahan, aikakauteen tms.

Viime viikkoina haaviin on tarttunut pari huomattavan hyvää romaania, Sarah Watersin The Little Stranger sekä Delphine de Viganin No ja minä.
 

 
 

Watersia olen lukenut ennenkin, mutta tämä teos oli kyllä aivan jotain muuta kuin The Night Watch. Tarina sijoittuu Englannin maaseutukylään heti 2. maailmansodan jälkeen. Pääosaa näyttelevät keski-ikäistyvä kunnanlääkäri sekä rapistuva maalaiskartano asukkaineen. Kulisseista ja tapahtumistakin tulee mieleen du Maurierin Rebecca, Bronten Humiseva harju, jopa Poen kummitusjutut... romaani ikäänkuin flirttailee traditionaalisten tarinakaavojen ja tyylilajien kanssa, mutta ei sitten ihan istu niihin kuitenkaan. Kaikessa kepeydessäänkin tämä oli varsin koukuttava kirja, huomasin miettiväni henkilöitä työmatkallakin!
 
De Vigan puolestaan oli ihan uusi tuttavuus. (Myönnettäköön, että minulla on usein vaikeuksia ranskalaisten romaanien kanssa. Ne ovat väärällä tavalla rönsyileviä, ja dialogi on jotenkin epäuskottavaa - saattaa johtua siitäkin, että joudun lukemaan ne käännöksinä, ehkä ranskan kieli ei oikein käänny kauniisti suomeksi? Esimerkiksi kehuttu Krokotiilin keltaiset silmät oli minusta ihan kamala.) No ja minä -romaanin päähenkilö on huippuälykäs, sosiaalisesti epävarma teinityttö, joka ryhtyy pelastamaan koditonta Nota. Tässä romaanissa parasta on harvinaisen onnistunut henkilökuvaus. Erityisesti päähenkilö on todella uskottava, eikä kirjailija ole tehnyt hänestä kummajaista tai karikatyyria. Tarina kulkee sujuvasti, eikä kirjan ahmaisemiseen kovin montaa tuntia mennytkään :). De Viganilta on käännetty ainakin englanniksi pari muutakin romaania, täytyy pitää nimi mielessä! (Oikeasti siis guuglaan jossain hyllyvälissä tämän kirjoituksen, nimet unohtuvat aina kun niitä tarvittaisiin - siksikin tämä blogi.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti