sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Colm Tóibin (ja Henry James)

kuva
Ilo on aina yhtä suuri, kun lähes satunnaisotannalla valikoitujen kirjaston kirjojen joukosta löytyy teos, joka johdattaa Todella Hyvän Kirjailijan jäljille. Näin on taas käynyt, ja nyt olisi opeteltava tällainen vaikea irlantilaisnimi kuin Colm Tóibin. Ensikosketuksen tarjosi romaani Brooklyn. Se kertoo 50-luvulle sijoittuvan tarinan irlantilaistytöstä, joka lähetetään yksinään Yhdysvaltoihin parempaa elämää rakentamaan. Romaani oli nopealukuinen, tarina tempaisi mukaansa. Erityisesti kiinnitin huomiota päähenkilön ns. sielunelämän uskottavaan kuvaukseen.

Seuraavaksi lainasin romaanin The Master, jota luinkin sitten pidempään kuin mitään (hyvää) kirjaa pitkään aikaan. Osittain tämä hitaus johtui ihan ulkoisista seikoista, mutta osittain myös tekstin intensiivisyydestä - ei mitään nukahtamisluettavaa.

The Master kertoo Henry Jamesin elämästä. Tapahtumien osalta kirjailija on ilmeisesti taustatyönsä tehnyt, ja ilmoituksensa mukaan maustanut tekstiä myös suorilla lainauksilla kirjeistä ja päiväkirjoista. Fokus on tässäkin romaanissa päähenkilön sisäisessä kokemusmaailmassa, ja lopputulos on sekä uskottava että jotenkin riipaiseva, vaikkei itse tarina täysin lohduton ole.

Tóibin onnistuu sen verran hyvin, että romaanin loputtua jäin suorastaan kaipaamaan Henry Jamesia. Romaanissa myös väläyteltiin uteliaisuutta herättävästi Jamesin eri romaanien taustoja, ja nyt ei auttane kuin lukea uudelleen ainakin Naisen muotokuva.  Elokuvastakaan ei juuri muistikuvia ole, mutta tuskin se ihan huono oli? Siinäpä katsottavaa joululomalle - sitten voikin taas palata Tóibinin tuotannon pariin jossa onneksi riittää kahlattavaa siinäkin.

lauantai 30. marraskuuta 2013

Bored to death, cut, mad, and lonely

(Otsikolla en sentään viittaa itseeni, vaikka yllättävän väsynyt eilisen maltillisen juhlinnan jälkeen olenkin.)

Bored to Death on HBO:n sarjoista uusin "löytöni". Löytö lainausmerkeissä vaikkapa siksi, että sarjaa oli tehty kolme kautta ja se oli myös lopetettu ennen kuin sain vainun sen olemassaolosta :-) . No mutta, parempi myöhään jne.

Sarjassa on useampi antisankari, veijarikomedian aineksia ja leppoisa tunnelma. Ja erittäin tarttuva tunnusmusiikki, josta tuo otsikon säekin. Parin päivän tauottoman hyräilyn jälkeen katsoin aiheelliseksi selvittää laulun tekijän, ja yllätyksekseni biisin esittäjän nimen  Coconut Records takaa paljastui pääosan esittäjä itse - Jason Schwartzman. Ja biisin tekijäksi on merkitty Schwartzmanin lisäksi sarjan kirjoittaja Jonathan Ames. Joka on myös lainannut nimensä sarjan päähenkilölle...

Aloin jo epäillä, että Schwarzman ja Ames ovat yksi ja sama henkilö, mutta totesin pian että se on ulkonäöllisistä syistä mahdotonta :-) . Sen sijaan guuglaillessa selvisi, että Ames on seurustellut takavuosien suosikkiartistini Fiona Applen kanssa, ja edelleen se, että Applelta on tullut viime vuonna uusi levy! Pitkän julkaisutauon ja lopettamishuhujen myötä olin jo mielessäni haudannut koko artistin.

Aika kauas eksyin päässä soineen kappaleen selvittämisestä, mutta musiikki on sen verran tärkeä juttu, että arvion lopputuleman varsin onnistuneeksi. Mitäpä hyödyllisempää sitä tekisi harmaan räntäsateisena päivänä...

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Termospullon uusi elämä

Sunnuntaiaamun kunniaksi päätin hyökätä sisältä aivan ruskeaksi pinttyneen terästermarin kimppuun aseinani kiehuvan kuuma vesi ja kidesooda. Soodakiteitä termokseen (sen verran että pohja peittyi), vedenkeittimestä kuumaa vettä termos puolilleen, korkki kiinni ja vimmattua hölskytystä.


Tulos oli kuin ostos-TV:n mainoksesta. Sisäpinta hohtaa kilpaa auringon kanssa (no eipäs nyt liioitella... :)). No mutta, taas tuli todistettua kidesoodan pätevyys. Aiemmin olen putsannut sillä menestyksekkäästi mm. pohjaanpalaneita kattiloita, alunperin ostin soodapussin maalattavan seinän pesua varten... kerrassaan monikäyttöinen aine, siis! Eikä hintakaan päätä huimaa: kilon pussi maksaa näköjään Motonetissa 4,50 €. Oma pussini on nyt puolillaan ja ostin sen ehkä viisi vuotta sitten.


Myös tavallista ruokasoodaa olen käyttänyt menestyksekkäästi lähinnä tiskialtaan puhdistukseen ja kiilloitukseen. Ruokasoodaakin saa isommissa pakkauksissa huomattavasti edullisemmin kuin niitä pikku lieriöitä ostamalla.

En suhtaudu ihan hirveän intohimoisesti pesuaineisiin, mutta toisaalta jos ajattelee itseen ja ympäristöön kohdistuvaa kemikaalikuormaa, niin ehkä pitäisi. Halusin tai en, omat allergiat ja yliherkkyydet ohjaavat tehokkaasti poispäin voimakkaista hajusteista ja ylenpalttisesta kemikaaleilla läträämisestä. Etikasta, soodasta ja sitruunasta ainakin näyttäisi olevan moneksi, ja uskoisin että moni meillä majailevista pesuaineputeleista jää lajinsa viimeiseksi edustajaksi tässä taloudessa (kuten kaakelinpesuaine ja vessänpöntön puhdistusaine). Harmi vaan,  että tällä siivoustahdilla ne kuluvat hi-taas-ti eikä siivousainehyllyyn siis ole tiedossa lisätilaa pitkään aikaan!

Edit: satuin löytämään tällaisen luonnonmukaisen siivouksen niksejä esittelevän blogitekstin. Pääosissa juurikin sooda, etikka ja sitruuna... hyödyllisiä vinkkejä, vaikka blogin esittelyteksti aiheuttaakin minussa pieniä vilunväreitä...

maanantai 18. marraskuuta 2013

Oranssit keitokset: kurpitsakeitto

Tuttavuuteni kurpitsan kanssa on kaikki nämä vuodet rajoittunut koulun keittolassa tarjottavaan kurpitsapikkelssiin, joka onkin ollut makuinhokkieni kärkikastia ihan yhtä kauan. Tästä syystä olen suhtautunut palluraparkaan varsin ennakkoluuloisesti ja välttänyt lähempää tutustumista - kunnes jouduin taannoin vähän niinkuin pakosti syömään kulhollisen kurpitsakeittoa. Ja se oli ihanaa! Joten nyt pursuan vastaherännyttä rakkautta kurpitsaa kohtaan ja tässä sen ensimmäinen osoitus: oma kookoksinen versioni kurpitsakeitosta.

Kuva täältä

Tarvitaan:

Pienehkö kurpitsa (tuollainen kuvassa olevan näköinen)
Pari porkkanaa
Sipuli
Kasvislientä
1 purkki kookosmaitoa
Kurkumaa, currya, muskottipähkinää, chiliä
Suolaa
Hunajaa
Pippuria
Öljyä

Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois ja leikkaa isoiksi lohkoiksi. Kuori ja paloittele porkkanat. Paahda öljyllä ja pippurilla maustettuja palasia 180-asteisessa uunissa, kunnes kurpitsan hedelmäliha on pehmeää ja helppo kaapia irti kuoresta. (Paahdoin 45 min., koska oli muuta tekemistä. Vähempikin olisi riittänyt, mutta ei siitä haittaakaan ollut!)

Kasvisten paahtuessa kuullota sipulit öljyssä mausteiden kanssa. Minä laitoin kurkumaa reilusti, currya vähän vähemmän ja muskottipähkinää ja chilijauhetta hyvin maltillisesti.

Lisää kasvisliemi, porkkanat ja kurpitsa. Kiehauta ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kookosmaito, maista ja mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Tällaisia keittoja kuvaillaan yleensä adjektiivein samettinen ja lempeä. Koska ruokapöytään oli tiedossa vähän ärhäkämmän ruuan ystäviä, tarjoilin keiton lisukkeena vihreää chilipaprikaa ohuina renkaina. Koristi annokset kauniisti ja jokainen sai ruokaansa kaipaamansa määrän ytyä. Itse jätin chilit tällä kertaa väliin ja nautiskelin vain paahdetun kurpitsan pähkinäisestä mausta.

***

Lisäksi yritin tehdä parmesaanikeksejä ihan todella yksinkertaisella ohjeella. Jätin taikinasta mausteet pois, mutta kierittelin taikinapötköt nätisti toisen jauhetussa rosmariinissa ja toisen mustapippuri-valkosipulijauheessa ennen kekseiksi leikkaamista. Keksit menivät uuniin sievinä nappuloina ja tulivat ulos pellillisenä rasvamössöä, joka ei pysynyt kasassa mitenkään! En ole koskaan kuvitellut itsestäni suuria leipurina, mutta tämä oli jo pohjanoteeraus. Vieläkin nolottaa. :-) Ruokavieraat lohduttivat suloisen ponnekkaasti ja keitto sentään onneksi oli hyvää...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kenkäkatselmus

Kenkiä tuntuu aina olevan eteinen täynnä, vaikkei täällä varsinaisia kenkähamstereita asu. Tänään sain aikaiseksi käydä kengät läpi, lähinnä tarkoituksena tutkia talvikenkätilanne ja laittaa liian kesäiset laatikoihin. Katselmuksen saldo oli odotettua parempi.

- Roskiin lähti kolme paria kenkiä (joista yhdet minun) sekä yhdet jumppatossut. Lisäksi töissä odottaa kaksi poisheitettävää kenkäparia.
- Kellariin siirrettiin viisi paria (kaikki miehen harrastuskenkiä) odottamaan tulevaa käyttöä.
- Kierrätykseen viisi paria kenkiä tai sandaaleita (joista neljät minun).
- Yhden parin aion kiikuttaa suutarille kysyäkseni, voiko ne pelastaa.

Aika absurdia, pienissä tiloissa on majaillut 14 paria jalkineita täysin tarpeettomasti. Edes yhtään kovin vaikeaa luopumispäätöstä ei tarvinnut tehdä. Oma lukunsa ovat vielä ne parit, jotka kuvittelen myyväni pois. Niihin en tässä yhteydessä kajonnut lainkaan. (Sivumennen sanoen myynti ei tunnu käytännössä toteutuvan millään, ja alan pikkuhiljaa olla valmis ottamaan taloudellisesti hiukan siipeeni siitä ilosta, että pääsen kamoista eroon ilman myyntiruljanssin vaatimaa vaivaa...)

Menestys kenkien suhteen siivitti vielä yhden ulkoilutakin ja yhden paidankin keräykseen. Sisko huoli kolme kirjaa ja yhdet sukkahousut. Mahtavaa! Ilahduin myös siitä, että taidan oikeasti tarvita yhdet talvikengät. En ole käynyt kaupoilla pitkään aikaan ja kengät ovat mukavimmasta päästä ostettavia. Kai se on tunnustettava, että minussakin asuu pieni shoppailija, joka antaa kuulua itsestään kun ei pitkään aikaan ole päässyt hommiin...

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Musiikin kuuntelusta

On ollut kausia, jolloin olen kuunnellut musiikkia kotona ollessani suunnilleen aina. Sitten on ollut kausia, jolloin olen kulkenut joka paikkaan napit korvilla. Kun aikanani lähdin yhden rinkan taktiikalla vaihtoon, raahasin mukaan 40 cd-levyä ja soittimen, totta kai.

Jostain syystä viimeisen kahden vuoden aikana musiikin kuuntelu on kuitenkin jäänyt. Olen kaivannut sitä, mutta silti jättänyt kuuntelematta.

Välineistä ei ole kiinni. Omistamani laitteet, joiden avulla voi(si)n kuunnella musiikkia:

*stereot
*levysoitin
*tabletti
*kannettava tietokone
*blu-ray + tv
*mp3-soitin
*oma puhelin
*työpuhelin

Omistamani musiikki on lähinnä CD-levyillä, joista iso osa, mutta ei kaikki, on siirretty myös ulkoiselle kovalevylle. Jonkin verran löytyy musiikkitiedostoja, joita en omista missään fyysisessä muodossa. Historian alkuhämäristä on tallella myös nippu LP-levyjä, joiden joukossa muutama tärkeäkin. Sitten on muutama DVD.

Olen pyöritellyt pitkään mielessäni ajatusta CD-levyistä luopumista ja kaiken musiikin siirtämistä ulkoiselle kovalevylle. En osaa päättää. Toisaalta näen levypinot muovisina pölynkerääjinä, joista olisi kiva päästä eroon, toisaalta pidän kansilehdykkää aika tärkeänä osana albumia. Toisaalta olisi hienoa saada kaikki levyt samaan paikkaan, mutta mitä sitten jos se brakaa?  Enkä sitten kuitenkaan saisi ihan kaikkea samaan paikkaan, koska ne LP:t ja DVD:t. Argh.

Päätöstä odotellessa levyt makaavat vaikeasti saavutettavina pahvilaatikoissa olohuoneen sohvan takana ja tiedostot mikä missäkin. Ratkaisu tämäkin.

Taannoisesta hurahduksesta Regina Spektoriin lähti kuitenkin pieni soiva lumipallo pyörimään.

Ostin kaksi Spektorin levyä.
Kuuntelin niitä hiukan töissä, mutta siellä ei ehdi keskittyä.
Musiikin kuuntelu työmatkoilla tms. on nyt jostain syystä ihan no-no, ei huvita.
Kotona en kuunnellut levyjä, koska - no niin: tajusin, että en kuuntele kotona musiikkia, koska ne hiton stereot on väärässä paikassa. Olohuoneessa, eli siellä missä on myös meluavat kodinkoneet (meillä on avokeittiö), televisio ja ennen kaikkea mies, joka kuuntelee usein omia juttujaan kuulokkeilla. Tuntuisi omituiselta laittaa kilpaileva levy soimaan toisen niskan taakse, vaikka hän sanookin ettei häiritse.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Suuren oivalluksen tehtyäni siirsin pikkuiset stereoni olohuoneesta makuuhuoneeseen. Ne mahtuivat ihan hyvin kirjahyllyyn, koska poistoja on taas tehty. Valikoin levykokoelmasta parikymmentä levyä ja jätin loput laatikoihin.

Tähän mennessä ratkaisu on toiminut loistavasti. Stereot ovat käden ulottuvilla ja kaiuttimet sopivasti ihan lähellä. Minulle on tyypillistä kuunnella samaa muutaman levyn sykliä kymmeniä kertoja ennen kuin haluan vaihtelua, joten tämä 20 levyn käsikirjasto riittää kyllä pitkään.

Vielä kun keksisi jonkun toimivan kokonaisratkaisun musiikin säilytykseen ja kuunteluun. Sitä odotellessa olen kuitenkin onnellinen tästä yksinkertaisesta siirrosta, joka palautti musiikinkuuntelun kertaheitolla osaksi päiviäni. Kiitos Regina!

Ihan huomaamattomana siellä alahyllyllä!






sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viihdykettä sairastupaan

Viime viikonlopun vietin pitkästä aikaa ihan rehellisessä flunssassa. Koska mitään järjellistäkään ei voinut tehdä, käännyin viihdeteollisuuden puoleen :). Orange is the new black on vastikään Netflixillä julkaistu uusi sarja, jonka takana on Jenji Kohan, nainen myös toisen lempparini eli Weedsin takana.

Netflix Renews 'Orange Is the New Black' Before It Premieres
Kuva
Ai että se oli hyvä. Luonteeni addiktiivinen puoli nosti välittömästi päätään - katsoin 1. tuotantokauden kaikki kolmetoista jaksoa muutamassa päivässä. Nyt joudun lähes tekemään surutyötä - seuraava tuotantokausi julkaistaan vasta ensi vuonna. Ja se eka loppui tietysti ihan kesken ja inhottavaan koukkuun.

Vaikka tuollaisen sarjan läpikatselu vie tietysti paljon aikaa, niin se ei minusta tunnu samalla tavalla hukkaanheitetyltä ajalta kuin epämääräinen tv-surffailu kokki- ja remontointiohjelmien ristitulessa. Hyvää sarjaa voi katsoa kuin hyvää elokuvaa, keskittyen ja tarinaan mukaan tempautuen. En ole kovin moneen sarjaan elämäni varrella ihastunut (ehkä hyvä niin), joten ne vähät olen katsonut kyllä suurella ilolla.

Tässä tapauksessa lisäarvoa toi myös uuden artistin bongaaminen sarjan tunnarin myötä: Regina Spektor. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta nyt vasta jaksoin/muistin kuunnella. Tykkään!

Kuva
 Tarinalla ei liene muuta opetusta kuin se, että flunssastakin voi seurata hyviä asioita!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tavaroiden vähennys jatkuu - syyskesän tilannekatsaus

Tavaroiden karsimisesta on alkanut tulla rutiinia. Minulla on koko ajan nurkassa poistokasa, johon kerään pikkuhiljaa turhaa tavaraa saattohoitoon. Kun pinolle alkaa kertyä korkeutta, lajittelen tavarat roskiin tai lahjoitukseen. Joskus poimin pinosta jotain tutuille kelpaavaa. Kertaakaan en ole palauttanut mitään omaan käyttööni!

Kesän aikana olen leikellyt kulahtaneita pyyheliinoja räteiksi, karsinut rankalla kädellä huonokuntoisten/liian pienten/muuten vaan käyttämättömien housujeni varastoa. Onnistuin laittamaan kuvissa näkyvät mukit ja pari pöytäliinaa kiertoon. Nuo mukin ostin aikoinani lähinnä nostalgiasyistä, ja aiemmat yritykset luopua niistä eivät ole onnistuneet. Nyt ei tehnyt tiukkaakaan!


Vaikka tahti on hidas, enkä ole mitenkään lopettanut tavaroiden ostamistakaan, alan havaita parannuksia kotiympäristössäni ja omassa ostokäyttäytymisessänikin. Ehkä paras tai ainakin konkreettisin muutos on se, että siivouskomerosta voi nykyään ottaa ulos imurin tai pyykkitelineen ilman, että puoli komeroa seuraa perässä :-) . Ne saa myös sinne takaisin! Yleisesti kotona on siistimpää kuin ennen, ja useimmilla tavaroilla on paikkansa. Paljon turhaakin kyllä löytyy edelleen, mutta matkahan jatkuu.


Kaupassa harkitsen ostoksiani tarkemmin, viivyttelen ostopäätöksiä, mikä usein johtaakin koko jutun unohtumiseen. Vaatteiden kohdalla mietin, miten yhdistäisin uuden vaatekappaleen vanhoihin. Jos vaatteessa on mitään, mikä häiritsee, en osta sitä. (Ennen minulle oli ihan tyypillistä ostaa kivannäköisiä mutta hiukan huonosti istuvia vaatteita, joiden kohtaloksi poikkeuksetta koitui jäädä kaappiin makaamaan.) Toisaalta voin maksaa nappilöydöstä nikottelematta enemmänkin, periaatteella vähän mutta hyvää.

Lisäksi olen ruvennut saarnaamaan tutuille tavarastaluopumisen ihanuudesta. Toivottavasti käskevät lopettaa, ennen kuin kyllästyvät kuoliaaksi :-) .

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Mantelimassaa!

Miksi ihmeessä en ollut koskaan aiemmin tajunnut, miten naurettavan helppoa mantelimassan valmistaminen on? Ohje: sekoita kulhossa 3 dl mantelijauhetta, 2 dl tomusokeria ja yksi munanvalkuainen (haarukalla, käsin). Valmis! Kaikenlainen massan jatkokäsittely helpottuu huomattavasti, jos jäähdytät palleron ensin jääkaapissa.

Tämä ensimmäinen erä päätyi viljattoman - siis myös gluteenittoman - omenapaistoksen kanneksi. Pilkoin omenat ja paistelin niitä hetken voissa. Mausteeksi raakaruokosokeria ja kanelia (sokeri ei ehkä ole tarpeen, jos omenat ovat makeita). Omenat uuninkestävään, voideltuun vuokaan ja jääkaappikylmästä mantelimassasta paineltu levy kanneksi. Koko komeus 180-asteiseen uuniin, kunnes kansi on saanut sopivasti väriä. Kelloa en katsonut, mutta mantelimassa ruskettui tosi nopeasti, eli kovin kauas uunista ei tässä vaiheessa kannata vaeltaa. Vaihtoehtoisesti voisi pinnan suojata foliolla, jos haluaisi pitää paistosta kauemmin uunissa.

Tarjoilu perinteisesti vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera. Mantelimassa tarttui aika tiukasti vuoan voitelemattomaan kohtaan - ensi kerralla siis perusteellisempi voitelu!

Paistos oli aika makeaa, mutta niin herkullista, että katosi parempiin suihin ennen kuin todistusaineistoa hoksattiin kuvata. Oh well. Kannattaa kuitenkin suosia kirpsakampia omenalajikkeita ja pihtailla sokerin kanssa, ettei mene ihan överimakeaksi!

Sitten vaan pohtimaan muita sovelluksia itsetehdylle mantelimassalle... :-)

P.S. Tein tätä uudelleen, tällä kertaa käytin munasta myös keltuaisen ja lisäsin pari ruokalusikallista kookosjauhoa. Hyvää tuli näinkin, eikä jäänyt ylijäämäkeltuaista! Kookos maistui yllättävän selvästi jauhon vähäiseen määrään nähden. Voisi ehkä kokeilla tehdä keksejä samasta taikinasta...

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Lehtikaalia kahdella tavalla

Mikäs tässä, ruokatrendien leppoisissa jälkimainingeissa keinahdellessa. Lehtikaalista puhuttu ympäri Blogistaniaa ainakin puoli vuotta, ja nyt sitä saa meidän lähikaupasta. Kannatti odottaa!

250 gramman puntista riitti useampaankin kokeiluun, joten päätin valmistaa sekä ns. sipsejä että salaattia. Valmistelut alkoivat lehtikaalin repimisellä sopiviksi suupaloiksi (ja isoimmat lehtiruodit pois), sitten seurasi palojen huuhtelu ja kuivaus.

Seuraavaksi laitoin sipsi- ja salaattikaalit omiin kulhoihinsa ja hieroin kumpaankin oman marinadinsa. Sipseihin tuli oliiviöljyä, hienoa merisuolaa ja chilijauhetta. Salaattiin oliiviöljyä, samaista suolaa sekä sitruunamehua.



Levitin sipsit ilmavasti pellille leivinpaperille ja paistoin kahdessa erässä, 175 astetta ja noin 10 minuuttia. Kaalin palojen on hyvä olla melko tasakokoisia, koska muuten pienimmät ehtivät palaa ennen kuin isoille tapahtuu mitään. Tavoitteena on reunoilta muttei kokonaan ruskettunut, rapea sipsulainen.

Jäähdyttelin sipsit lautasella, ja sitten söimme melkein kaikki yhdellä istumalla. Mystisen hyvää.



Salaattiin laitoin lehtikaalin kaveriksi pilkotun keltaisen paprikan, rouhittuja cashew-pähkinöitä, aamiaisesta jääneen keitetyn kananmunan ja purkillisen tonnikalaa. Eli tonnikalasalaattia, ruokaisaa ja luultavasti pitkään säilyvää sorttia, koska lehtikaali ei tuntunut kaikesta rutistelusta ja pyörittelystä olevan moksiskaan.

Kaiken kaikkiaan lehtikaali oli oikein mieluisa uusi tuttavuus, josta on varmasti moneksi. Tykkäsin sekä mausta, ulkonäöstä että jämäkästä olemuksesta. :-) Toivottavasti se pysyykin lähikaupan valikoimissa - ainakin satokausi kuulemma jatkuu pitkälle syksyyn.


lauantai 17. elokuuta 2013

Tomaattia, vol. 2 & hiivaton pizzapohja

Tällä hetkellä olen ilmeisen kykenemätön kävelemään kaupan tomaattilaarin ohi. Onneksi olen kuitenkin hyvä keksimään keittiöön kasautuville tomaattiröykkiöille monenlaista käyttöä!

Tomaatti-pestopizza on vanha suosikki, jota teen yleensä hyötykäyttääkseni avatun pestopurkin tai, kuten nyt, läjän kypsiä tomaatteja. Voisi sitä kai joskus tehdä ihan vain maun vuoksikin... Tämä sopii hyvin sormin syötäväksi, koska päällisiä on sen verran niukasti etteivät putoile syliin :-) . 

Pizzapohjan teen nykyään lähes aina hiivattomana versiona durumvehnäjauhoista. Tämä on paras löytämäni ohje (en muista mistä):
6 dl durumvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 dl vettä
Loraus oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sitten nesteet. Taikinaa ei tarvitse mitenkään erityisesti vaivata, kunhan sekoittaa tasaiseksi. Painele taikina uunipellille leivinpaperin päälle, tarvittaessa (luultavasti!) käytä apuna durumvehnäjauhoja. 

Tomaatti-pestopizzan päälliset kaikessa yksinkertaisuudessaan:
n. puoli purkkia vihreää pestoa
4 tomaattia
1 mozzarellapallukka
mustapippuria

Sivele pizzapohja maltillisesti pestolla, lado päälle viipaloidut tomaatit ja lopuksi mozzarella. Kruunaa parilla pippurimyllyn kierroksella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.
Menossa uuniin.
Menossa suuhun.
Yksinkertaista hyvää tämäkin!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Tomaatteja, nam!

Nyt on se aika vuodesta, kun on tankattava kotimaisia tomaatteja kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissa, niin kauan kun niitä järkevään hintaan saa.

Tässä yksi hyvin simppeli mutta varsin herkullinen tomaattiruoka:

Fetajuustolla täytetyt tomaatit

4 tomaattia
100 g fetajuustoa
Kourallinen tuoretta timjamia
Loraus oliiviöljyä
Mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Puolita tomaatit ja poista siemenet. Murenna kulhossa fetajuusto ja sekoita joukkoon hienonnettu timjami sekä mustapippurirouhetta. Täytä tomaatinpuolikkaat. Lado tomaatit oliiviöljyllä voideltuun astiaan ja pirskota öljyä myös niiden päälle. Anna paistua uunissa kaikessa rauhassa, puoli tuntia on hyvä mutta maku muuttuu intensiivisemmäksi pidemmällä paistoajalla. Tomaatit ovat hyviä hiukan haaleina, joko sellaisenaan tai isomman aterian lisukkeena.




maanantai 24. kesäkuuta 2013

Neiti Kesäheinänuhan tulinen kukkakaalikeitto



Tämä keitto syntyi tarpeesta hälventää juhannusähkyä sekä päästä eroon samaisten kekkereiden ylijäämistä. Kaupanpäällisiksi sopivan tulinen keitto aukaisi jostain ilmestyneen heinänuhan tukkiman nenäni. Kattilaan laitettiin (tässä järjestyksessä):

1 l vettä
3 perunaa kuorittuna ja pilkottuna
1 pieni kukkakaali pilkottuna
1 (hyvin pieni) punasipuli pilkottuna
1 iso punainen chilipaprika silputtuna
2 kuorittua valkosipulin kynttä
1 yrttiliemikuutio
Puoli pakettia viherpippurisulatejuustoa

Valmistusohje: keitä kasvikset kypsiksi ja soseute keitto sauvasekoittimella.
Ohjeesta riittää neljään maltilliseen annokseen.



Tämä oli oikein mukavan makuinen keitto. Kukkakaali ja chili sopivat hienosti yhteen, vaikka etukäteen epäilin chilin peittävän kukkakaalin maun alleen. Chili myös värjäsi keiton punaiseksi - suuri parannus kukkakaalikeitolle tyypilliseen valjun valkoiseen olemukseen.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Sunnuntainen paitakatselmus - paljonko on paljon?

Hetken mielijohteesta (= piti imuroida) päätin tehdä teepaitahyllyn pikakarsinnan. Edellisestä kerrastakaan ei nyt niin tolkuttoman kauan oli, mutta halusin kokeilla, olisiko kehitystä tapahtunut oman pään sisällä niin, että uutta poislaitettavaa kuitenkin löytyisi.

Nämä lähtivät...

No, löytyihän sitä. Hetken mielijohteesta myös laskin sekä poistettavat että säästettävät artikkelit, ja kävi ilmi, että poistokasaan joutui tasan kolmannes vaatteista eli 16 paitaa. Niistä puolet oli kirpparikelpoisia, loput päätyvät luultavasti räteiksi. Karsinta kävi oikein helposti, ja koska vähennettävää löytyi muutenkin, niin jätin suosiolla kaappiin pari paitaa ihan nostalgiasyistä. Lisäksi jätin ns. remonttipaitoja yli tarpeen, samoin urheilupaitoja, mutta niille sentään luultavasti tulee käyttöä jossain vaiheessa.

Olin ja olen tähän noin 10 minuutin kivuttoman pikakatselmuksen lopputulokseen oikein tyytyväinen, mutta täytyy myöntää, että paitojen suuri määrä oli yllätys. Tässä on siis mukana trikoiset topit sekä lyhyt- ja pitkähihaiset t-paidat, henkareilla roikkuu lisää yläosia vaikka kuinka paljon. Pudotus 48 --> 32 on toki oikein hyvä, mutta selvästi on silkkaa toiveajattelua, että minulla ei olisi paljon vaatteita. ;)  Vai paljonko on paljon?

Nämä jäivät.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kirjailijalöytöjä

Loma antaa vielä odotuttaa itseään, mutta tahti on vähän onneksi jo hidastunut. Välillä löytyy aikaa kunnon lukusessioille, ja mikäs sen parempaa, kun on vaihteeksi löytynyt kirjoja, joita ei millään malttaisikaan laskea käsistään.

Olen ilmeisesti palaamassa lapsuuteni kirjastonkoluamisjärjestykseen, jossa luetaan kirjoja aakkosjärjestyksessä sitä mukaa kun kiinnostavan oloisia tulee vastaan. (Lapsena tosin taisin jossain kohtaa kuvitella lukevani kaikki kirjat, mutta tajusin onneksi luopua tästä aikeesta varsin nopeasti. Ei kaikki kirjat vaan ole kovin hyviä!)

No, tässä oltiin nimistä päätellen selvästi Lionel Shriverin teoksia vailla, mutta niiden puutteessa nappasin mukaan kaksi aiemmin tuntematonta suuruutta: Curtis Sittenfeldin American Wife ja Gary Shteyngartin Super Sad True Love Story.

Näistä American Wife (ja myös tuo toinen, joka piti tietysti heti hakea perään) on todellinen lukuromaani, jos sallitaan tämän kontroversiaalisen termin käyttö. Se on fiktiivinen kertomus, jossa on merkittäviä yhtymäkohtia Laura Bushin ja näin ollen George Bushin elämään. Kansi ja nimi viittaavat monta astetta hömpempään teokseen kuin mistä oikeasti on kysymys. Teos kulkee päähenkilön matkassa nuoresta tytöstä kuusikymppiseksi presidentin vaimoksi, ja kertoo eniten ihmisten päänsisäisistä asioista ja ihmissuhteista. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat ovat tietysti mukana, mutta sivuroolissa. Pidin kirjasta kovasti, se on hyvin rehellinen ja suora  (enkä usko, että kansikuvan valinnut henkilö on lukenut kirjasta sivuakaan).

Super Sad True Love Storyn maailma on jonkin sortin dystopia ainakin Yhdysvaltain osalta. Se ei sinänsä sijoitu välttämättä kovinkaan kauas tulevaisuuteen, mutta esittelre maailman, jossa ihmisten ns. markkina-arvo, ostovoima ja ikuisen nuoruuden tavoittelu ovat kyseenalaistamattomasti tärkeimät asiat ihmisen elämässä. Kukaan ei lue enää kirjoja, ja ihmisiä arviodaan jatkuvasti niin vertaisten kuin järjestelmän taholta.

Minä en ole skifin tai poliittisen/yhteiskuntakriittisen romaanin ylimpiä ystäviä, mutta tässäkin tarinassa on kuitenkin pääpaino otsikon mukaisesti rakkaustarinassa. Ympäröivä maaailma tuo siihen omat mausteensa, ja kirjailija on ollut harvinaisen kekseliäs erinäisissä "uuden järjestyksen" yksityiskohdissa. Tarina ei kuitenkaan ole mitenkään alisteinen maailmanjärjestyksen esittelylle, vaan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja huolella rakennettuja.

Seuraavalla kirjastokäynnillä löysin kummaltakin tekijältä toiset teokset, ja vielä sen Shriverinkin. Kyllä nyt kelpaa! Ja mikä parasta, saan lopuksi palauttaa koko läjän kirjastoon, eikä se jää minun vaivoikseni hyllyä kuormittamaan! Kirjasto <3

maanantai 27. toukokuuta 2013

Digitaalinen kaaos ja paniikki

Vielä muutama kuukausi sitten kirjoittelin näitäkin tekstejä raskaalla läppärillä, joka kaikesta päätellen käytti 90 prosenttia energiankulutuksestaan lämmön ja hurinan tuottamiseen. Akunkesto oli noin 2 minuuttia. Sitten siirryin käyttämään tällaista kivaa kymmentuumaista android-tablettia, joka ei inahdakaan, ei kuumene, ja akunkestokin lasketaan tunneissa. Tällainen tabletti ei ole työkalu, eikä sitä sellaisena kannata yrittää käyttää, mutta ns. viihdekäytössä se on ollut mainio.

Ainut todella kiusallinen vaiva liittyy bloggeriin, joka ei suostu lataamaan kuvia blogiin. Kaikki menee protokollan mukaan, mutta lataamisilmoituksesta huolimatta mitään ei koskaan tapahdu. Se on ärsyttävää, ja moni postaus on jäänyt tämän vuoksi tekemättä. En oikein tiedä miksi, kuvani ovat laadultaan mitä ovat eivätkä yleensä mitenkään merkittävässä osassa postausta ajatellen. Mutta minusta on kivaa, että jokaisen tekstin lomassa olisi ainakin yksi kuva (vaikka ihan sujuvasti luen täysin kuvattomiakin blogeja). Impulssi tulla kirjoittamaan ylös jokin onnistunut resepti, luettu kirja tai edistysaskel tavaranraivauksessa kuolee nopeasti, kun muistan etten saa kuvia lisättyä. Laitteesta toiseen siirtymisen myötä kävi taas ilmi kaaos, joka vallitsee digitaalisen omaisuuteni puolella. Kuvia siellä sun täällä, osittain samoja kansioita monessa paikassa, työjutut arkistoitu milloin milläkin logiikalla...

Tämä digitaalinen kaaos itse asiassa häiritsee minua jo huomattavasti enemmän kuin paperipinot mapeissa (no kyllä nekin, jos asiaa alkaa oikein miettiä). Näiden järjestäminen ja pelastaminen vanhalta koneelta käy epämiellyttävästä työstä; asioista on vaikea saada kokonaiskäsitystä ja joka välissä pitää odotella, kun vanha kone miettii omiaan. Lisäksi sillä on taipumus jossain vaiheessa hyytyä kesken kaiken, jolloin tiedostonsiirtoprosessi jää kesken.

Luulin jo kertaalleen siirtäneeni kaikki tiedostot turvaan ja tehneeni vanhan hurisijan tarpeettomaksi. Kuinka ollakaan, kaivaessani joitain kuvia ulkoiselta kovalevyltä, huomasin ettei sieltä löytynyt yhtään kuvaa vuoden 2008 jälkeen! Ei edes roskakorista. V*tutus oli niin suuri, etten uskaltanut oikein edes ajatella koko asiaa... onneksi talouden toinen henkilö on valveutuneempi tällaisissa asioissa, ja löysi ohjelman, jolla kuvia saa edelleen pelastettua muistista. Ehkä noin puolet kuvista on vaurioitunut, eikä niitä saa enää auki, mutta olen tässä vaiheessa nöyrän kiitollinen siitä toisesta puolikkaastakin. Harmi vaan että pelastamisprojektikin on edelleen kesken, koska en vaan saa pakotettua itseäni konevanhuksen ääreen päivystämään.

Hyviä, luotettavia digitaalisen materiaalin järjestely- ja arkistointiratkaisuja odotellessa. Ja Bloggerin kuvanlataustoimintoa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Sateenkaaresta vielä

Tähän blogiin tullaan Googlen ohjaamana ylivoimaisesti eniten sateenkaaren värit -aiheisilla hauilla. Olen toki aiheesta kirjoittanutkin, mutta selkeää vastausta värikysymykseen tuo juttu ei tarjoa. Omasta mielestäni kiinnostavaa aiheessa onkin mm. näköhavainnon tulkinnan eli värien määrittelyn aika- ja paikkasidonnaisuus. Sateenkaari käy läpi koko näkyvän valon spektrin, ja värien rajat ovat siellä mihin ne milloinkin halutaan vetää. Päästetään nyt kuitenkin puhtaasti nykyhetkessä elävät tiedonjanoiset pinteestä:

Sateenkaaren värit ovat (näillä näkymin) punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen ja violetti. Tässä järjestyksessä niin, että punainen on uloimpana ja violetti sisimpänä. Mahdollisesti näkyvässä sivukaaressa värit ovat toisin päin.

 kuva Rod Trevaskus (CC-lisenssi)
Piirrossateenkaarissa näkee usein erilaisia ratkaisuja, kuten turkoosin raidan vihreän tilalla tai lisäksi. Se ei ole millään lailla väärin, koska toki turkoosi sinne jonnekin sinisen ja vihreän väliin asettuu. Kysymys on vain konventiosta.

kuva Courtesy of DragonArt (CC-lisenssi)
Sen sijaan tällainen kaari on fyysinen mahdottomuus, koska väri riippuu valon aallonpituudesta ja täten värit asettuvat keskenään aina säntillisesti aallonpituuden mukaiseen värijärjestykseen:

kuva pincel3D.deviantart.com (CC-lisenssi)
Jos on vaikeuksia muistaa värien järjestystä, niin ainahan voi luntata perinteisestä kuuden värin väriympyrästä.  Tosin jos on boikotoinut vesivärimaalausta koulussa, niin ehkei tunne sitäkään. Suosittelen tutustumaan, väriympyröitäkin on tsiljoona erilaista. Myös sellainen, jossa ei ole oranssia lainkaan mutta turkoosi kylläkin, ns. RGB-väriympyrä. Hyvää väriterapiaa esim. lumipyryiseen huhtikuiseen sunnuntaiaamupäivään.  :-)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kierrätyskasasta ja jääkaapista pelastettua

Mikäs se siinä kimaltelee?


No sehän on tietenkin greippiveitsi, tuo joka kodin tuikitarpeellinen apuväline. Omani on perintökappale, Made in England, ja viettänyt hiljaiseloa keittiön laatikossa saapumisestaan asti. Kunnes raivauspuuskassani siirsin sen tarpeettomana poistoläjään, jossa se makasi aina siihen hetkeen asti, kun osui lankomiehen alati tarkkaavaisen katseen alle.

Minua valistettiin, että greippiveitsi soveltuu loistavasti paprikan sisustan tyhjentämiseen. Heti kun kuulin tämän, tajusin että sen täytyy olla totta. Kaksi terää, kiilamainen muotoilu ja sopiva kulma. Miksen koskaan tajunnut asiaa itse? Veitsi sai jatkoaikaa. Päätin testata sitä uudessa käyttötarkoituksessaan mahdollisimman pian.

Ja varsin oivaksi kapistukseksihan tuo osoittautui. Testikohteiksi valikoituivat jääkaapissa valmiiksi majailleet pari kesäkurpitsaa sekä erä minipaprikoita. Ilmeisen vähän käytetyt terät ovat terävät ja porautuivat vaivatta kesäkurpitsaankin. Paprikan tyhjennys sujui kerrassaan leikiten.



Kesäkurpitsoihin tuli sipulilla, sienillä ja fetalla höystettyä risotontapaista basmatiriisistä, pinnalle mozzarellaraastetta. Paprikoiden täytteeksi laitoin pelkkää fetaa. Kuten aina, riisitäytteellä olisi voinut täyttää vielä vuuallisen kasviksia. Näin käy aina, mutta eipä tuo haittaa, oli se ihan hyvää erillisenä lisukkeenakin.


Greippiveitsi sai jäädä.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Väriterapiaa taidemuseossa

Turun taidemuseossa on meneillään vallan oivallinen Särestöniemi-näyttely. Sinne suuntasimme tänään tankkaamaan energiaa verkkokalvojen kautta. Vahvat ja värikylläiset työt ovat kyllä pienimmissä näyttelyhuoneissa vähän ahtaalla. Säreistöniemen työt ovat sellaisia, että niitä pitäisi saada katsoa kaukaa. Tosin sitten myös läheltä, koska monessa työssä on vaan niin herkullinen pinta ja kerrokset (ja vahtihenkilölle on annettava jotain vahdittavaa, ettei ihan pitkästy). Mutta voi niitä värejä!


Kuva pöllitty Hesarista

Olisipas hienoa päästä joskus käymään
Särestöniemessä paikan päällä. Ja Lapissa siinä sivussa.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kevättalven poistoluetteloa


Raivausprojekti edistyy hitaanpuoleisesti mutta suunta on (enimmäkseen) oikea. Viime kuukauden aikana tein muutaman täsmäiskun ja haalin lisäksi sekalaista kamaa sieltä täältä kiertoon. Tässä saldo:

* Raivasin keittiön ruokailu- ja ruuanlaittovälinelaatikon. Poistin noin puolet veitsistä ja haarukoista, muutaman pikkulusikan, kolme pullonavaajaa ja tiensä loppuun tulleita puukapustoja. Siirsin myös muutaman tavaran tarkoituksenmukaisempaan paikkaan, ja nyt laatikossa lähestulkoon vallitsee kuri ja järjestys.
* Tuhosin yhdellä ikkunalaudalla kököttäneen surullisten viherkasvien kokoelman (nimim. Viherpeukalo keskellä kämmentä). Yksi kasvi kiertoon, toisen eutanoin, kolmas toiseen paikkaan ja neljännelle uusi alku uudessa ruukussa. Tämä oli sisustuksellisestikin ehdottoman hyvä ratkaisu :-) .
* Päätin vihdoin hankkiutua eroon kahdesta takista, joista en ole tähän mennessä kyennyt luopumaan olemattomasta käyttöasteesta huolimatta. Työvoitto!
* Kävin läpi kosmetiikka- ym. tilpehööriosastoa sekä korulaatikon. Sain karsittua hiukan rihkamakoruja ja hiustilpehööriä. Tätä lajia tavaroita minulla ei paljon olekaan, mutta ei ole niille vähillekään kovin onnistuneita säilytysratkaisujakaan.
* Lisäksi poistopinoon ovat päätyneet ainakin: yksi pussilakana ja kaksi tyynyliinaa, yhdet käyttämättömät sisätossut ja parit sukkahousut.



Totuuden nimissä täytynee tilittää myös sisäänpäin suuntautunut tavaraliikenne. Aika vilkasta on ollut sekin.
* Ostin mekon ja paidan. Puolustus lisää että jossain määrin tarpeeseen ja varsinkin mekko on ollut sittemmin kovassa käytössä.
* Ostin yhden kukkaruukun, koska halusin valkoisen ja pyöreän (kuvassa).
* Sain lahjaksi yhden mieluisan astian ja pari puukapustaa. Kapustat toki tulevat käyttöön ja toimivat myös alkusysäyksenä keittiön laatikon raivaamiselle.
* Otin vastaan perintötavarana huivin, maatuskan ja kolme pöytäliinaa. Huivi on just hyvä ja maatuska on kiva vaikkakin hyödytön. Pöytäliinoista en ole ihan varma ja liinavaatekaappi ei tahdo mennä enää kunnolla kiinni...

Seuraava rasti voisikin olla pöytäliina- ja astiapyyhevaraston karsiminen. Olen valitettavan kiintynyt ikitahraisiin perintöpyyhkeisiini, joten haasteita on taas tiedossa. Ehkä se vastaan kinnaava ovi tällä kertaa motivoi.

Maatuskat ojossa.

Purjo-tonnikalapiirakka

Lisää yksinkertaista ja hyvää. Tämä piirakka on pysynyt suosikkinani opiskeluaikojeni ajoista asti. Alunperin tämä on kopio erään lukioaikaisen hengailukahvilani vastaavasta piirakasta. Muistaakseni saimme pohjataikinan reseptinkin kahvilanpitäjiltä, enkä vieläkään juuri muunlaisia pohjia tee. Päällisiin onkin sitten tullut huomattavasti enemmän variaatiota, mutta välillä täytyy palata tähän aitoon ja alkuperäiseen. Tällä kertaa homejuustolla höystettynä.

Täyte: Huuhdo, pilko ja kuullota keskikokoinen purjo paistinpannulla. Sekoita joukkoon purkillinen tonnikalaa. (Tässä kohtaa on myös hyvä tilaisuus hankkiutua eroon esim. kerman tai smetanan jämistä, tai homejuuston palasesta, niinkuin itse tein.) Mausta esim. mustapippurilla ja sitruunamehulla.


Taikina: Sulata kulhossa n. 75 g rasvaa, jäähdytä hetki. Lisää purkillinen maitorahkaa, sekoita puuhaarukalla. Lisää jauhoja, joiden seassa 1 tl leivinjauhetta ja toinen soodaa, kunnes seos alkaa näyttää taikinalta ja muodostua palloksi. Mitään voimallista vatkaamista tai vaivaamista ei tarvita. Jauhot voivat olla ihan vehnäjauhoja, mutta myös erilaiset täysjyväversiot sekä vehnä-, ruis- ja kaurayhdistelmät ovat aina toimineet. Tämä on ihan uskomattoman helppoja nopeatekoinen taikina! Se myöskään tartu ainakaan lasivuokaan, joten sen voi painella tarvittaessa jauhotetuin käsin suoraan voitelemattomaan piirakkavuokaan.

Sitten vain kipataan täytteet päälle ja ripotellaan päälle avokätisesti juustoraastetta. Käytin tällä kertaa luomugoudaraastetta ja se oli kyllä hyvää. Piirakka valmistuu 200-asteisessa uunissa n. 20-30 minuutissa, jos juusto ruskistuu kovin vauhdikkaasti niin folio auttaa. Pieni vetäytymisaika ennen syömistä on piirakalle hyväksi.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Yksinkertaista ruokaa

Luen jonkin verran ravitsemusaiheisia juttuja. Näkemyksiä hyvästä ruokavaliosta riittää, ja osa niistä esitetään varsin ehdottomaan sävyyn. Itse olen näissäkin asioissa lähinnä kohtuullisuuden ja yksinkertaisuuden kannattaja (joskin välillä lähinnä teoreettisesti).  Yksi jonkin dieetin puolestapuhujan esittämä näkemys on jäänyt mieleeni: syö sellaista ruokaa, jonka isoäitisikin tunnistaisi ruuaksi. Tämähän ei ole kovin selkeä määrittely, enkä osaa tarkalleen sanoa, mitä kaikkea yli 20 vuotta sitten kuollut isoäitini (tai isoisoäitini, jos nostetaan rimaa hieman) tunnistaisi tai hyväksyisi ruuaksi. Mutta on hauskaa peilata omia ruokavalintoja tätä ajatusta vasten.


Minulla on jonkinlainen minimalismihenkinen ideaali arkiruoan suhteen. Minusta on ok syödä vain muutamaa asiaa yhdellä aterialla. Vaikkapa kalaa ja porkkanoita ja parsakaalia. Tai kesäkurpitsaa ja tomaattia ja halloumijuustoa. Riisiä tai perunoita keitän ehkä kerran pari vuodessa, niitä saa ihan tarpeeksi ruokalalounailla. Kastikkeitakaan en juuri harrasta, käytän öljyä ja sitruunaa, kermaa ja ranskankermaa.

Tänään tein keittoa, johon tuli neljää eri raaka-ainetta veden lisäksi: kukkakaalia, porkkanaa, sipulia ja sulatejuustoa. En ole varma, tunnistaisiko isoisoäitini viherpippuri-Koskenlaskijaa ruuaksi, mutta itse saan jotain erityistä nautintoa tällaisista lyhyen raaka-ainelistojen ruokalajeista. Tästä tuli myös mukavan väristä, keväisen keltaista.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Oranssi valopilkku

Nyt on kuulemma valokuvatorstain aiheena oranssi, mihin blogin juuria kunnioittaakseni katsoin tarpeelliseksi osallistua. Kas näin:

<

Ihanaa kuplaista oranssia lasia! Kyseessä on Erik Höglundin ruotsalaiselle Boda-lasitehtaalle suunnittelema kannu, jota käytän sekä alkuperäistarkoituksessaan että kukkamaljakkona. Tällä ei ole mitään vaaraa joutua tarpeettomien tavaroiden karsimislistalleni, tällaisia väriläiskiä kaipaan näköpiiriini varsinkin näin talviaikaan.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Tavaran vähentämisestä

Olen viime aikoina miettinyt tätä minimalismi-asiaa. Ilmiönä se lienee luonnollinen ja kaivattu vastareaktio vallitsevalle kulutushysterialle. Olen itse lueskellut aiheesta ahkerasti viime syksystä lähtien. Innostuin siitä heti, mutta en ihan varauksetta. Tietenkään minimalismi ei ole mikään yksikäsitteisesti määriteltävä ideologia tai elämäntapa, mutta yhteisiä piirteitä varsinkin materiaan suhtautumisessa on helppo havaita. (Todellisuudessa tärkeämpää lienee se henkinen puoli ja vapautuminen turhasta roinasta oli kyseessä sitten tavara, työ, omat toimintatavat, ihmissuhteet tai harrastukset.)

Materiaalisessa mielessä pitkälle viety minimalismi puhuttelee ehkä paremmin äärimmäisyyksiin hakeutuvia ihmistyyppejä, kun taas itse edustan melkein joka asiassa lähinnä laiskanpulskeaa kohtuullisuutta. :) Mutta minimalismin idea kuitenkin vetoaa, koska:
- luontaisesti vastustan aineellista tuhlausta ja kerskakulutusta,
- kaipaan ympärilleni tilaa ja selkeyttä,
- pidän kauniista käytännöllisyydestä
- pyrin arjen sujuvuuteen ja helppouteen,
- en usko materiaan onnellisuuden tuojana tai muutoksen välikappaleena,
- en halua, että elämäni pyörii rahan ja materian hankkimisen ympärillä.

Toisaalta tiedän jo, etten koskaan tule asumaan kovin minimalistisessa kodissa, mm. koska EN olisi valmis luopumaan:
- (kaikista) esineistä, joilla on tunnearvoa. Luopumista perustellaan sillä, että kyse on pohjimmiltaan esineen taustalla olevista muistoista, ja muistot pysyvät, vaikka tavarasta luopuisikin. Omalta kohdaltani sanoisin, että enpä olisi aivan varma! Tietyn esineen näkeminen, koskettaminen, haistaminen yms. voi herättää muistoja tavalla, joihin pelkkä valokuva tai ajatus ei pysty. Pelkäisin menettäväni muistot esineen mukana.
- (kaikista) esineistä, joita en ole käyttänyt puoleen vuoteen tai vuoteen tms. (usein esitetty neuvo tavaran karsimiseen minimalismipalstoilla). Mainitaan nyt ensin sana kausivaatteet. Sitten harrastusvälineet. Vaikken olisi esim. pelannut tennistä kahteen vuoteen, (ensin vamman takia ja sitten laiskuuden), niin ei se minusta ole mikään syy myydä omaan käteen istuvaa mailaa. Kynnys aloittaa uudelleen ON pienempi, kun on varusteet valmiina. En pidä pahana, että jokin esine muistuttaa minua tällä hetkellä käyttämättömistä tekemisen mahdollisuuksista.
- käyttöesineistä siksi, että niitä on samaan tarkoitukseen useampi. Tässä asiassa pitää tietysti noudattaa kohtuullisuutta. Mutta voin ihan hyvin omistaa kolme erityylistä kannua tai kukkamaljakkoa, jos niille on tilaa ja pidän niistä kaikista. Enempää en tosin toivo saavani :).
- cd-levyistä, elokuvista ja valokuvista fyysisinä objekteina siirtämällä ne kaikki digitalisoituun muotoon (tämäkin neuvo on esitetty useammalla minimalismisivustolla). En halua lisätä riippuvuuttani sähköstä ja tietoliikenneyhteyksistä yhtään enempää, sehän on jo tässä yhteiskunnassa aivan luokattomalla tasolla. Toisekseen esim. musiikkialbumi on kappalejärjestyksineen, kansineen ja lehtisineen mietitty kokonaisuus, joka auttamatta digitalisoinnissa menetetään. En kylläkään juuri ostele uusia levyjä tai leffoja, ja jossain vaiheessa aion poistaa hutiostokset kokoelmistani.

Nämä rajoitukset itselleni sallien jatkan omaa raivausprojektiani. Olen jonkin verran kehittynyt puolen vuoden aikana: huomaan, että pystyn nyt luopumaan joistain sellaisista tavaroista, joiden kohdalla olen aiemmin aina päätynyt säilyttämiseen, vaikka olen tiennyt ne periaatteessa turhiksi. Teen aiheesta uuden jutun sukkalaatikkoraportin tyyliin. (Tässähän on kysymys myös Arkijärjen tavaranvähennyshaasteesta.)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Lohta ja minipaprikoita


Nämä oranssit pikkupaprikat olivat niin söpöjä, että melkein en malttanut syödä niitä ollenkaan. Päättelin sitten kumminkin, että kompostiin joutuminen olisi niille sittenkin karumpi kohtalo.

Täytin paprikat fetajuustolla ja lykkäsin uuniin mausteilla (sitruuna, suola, mustapippuri, berbere) kuorrutetun lohipalan kaveriksi. Lisäksi tarjolla oli kermassa haudutettuja ruusukaaleja (mausteina sitruuna, suola, mustapippuri ja berbere).



Olin ja olen tyytyväinen tähän ruokaan, koska: se oli oikein hyvää; sen tekeminen kävi nopeasti eikä aiheuttanut juurikaan tiskiä; sain käytettyä viimeisiä hetkiään jääkaapissa majailleet kermatilkan, fetanjämän ja ruusukaalirasiallisen. Luultavasti tämä on kohtuullisen terveellistäkin - tai ei ainakaan kovin epäterveellistä.

Sarjassamme elämän pieniä iloja & onnistumisia, siis. :)

torstai 3. tammikuuta 2013

Ranskankermaista avokadopastaa

Halusin minäkin kokeilla kuuluisaa avokadopastaa, koska minä (kuten ilmeisesti kaikki muutkin) rakastan avokadoa ja minäkään (kuten ei kukaan muukaan, paitsi A. Gullichsen) en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että siitä voi tehdä pastakastikkeen. JA meillä sattui olemaan täydellisen kypsiä ihania avokadoja, jotka tunnetusti ohittavat parhaan hetkensä varsin nopeasti.

Ryhdyin tuumasta toimeen, mutta prosessin edetessä totesin, että parmesaani on loppu eikä meillä muutenkaan ole juurikaan reseptiin kuuluva aineksia. No, eteenpäin (sanoi mummo lumessa), ja korvaamaan/säveltämään sillä mitä on. Syntyi koostumukseltaan kermainen mutta makuja täynnä oleva, ihanan keväisen vaaleanvihreä avokadopasta!

Pastakastike avokadosta ja ranskankermasta

2 valkosipulinkynttä
n. puolikas punainen chilipalko
1 sitruuna
loraus oliiviöljyä
kourallinen tuoretta korianteria
2 kypsää avokadoa
purkillinen ranskankermaa
hienoa merisuolaa ja mustapippuria

Valkosipuli, chili ja korianterinlehdet pienitään ja sekoitetaan sitruunanmehun ja oliiviöljyn kanssa. Lisätään riittävä määrä hienoa merisuolaa sekä kuutioitu avokado. Sekoitetaan joukkoon ranskankerma ja maustetaan mustapippurilla. Keitetään spagettia kahdelle ja sekoitetaan kastikkeen joukkoon. (Viimeistelin annokset kermajuustoraasteella, mutta olisin kyllä käyttänyt parmesaania jos sitä olisi ollut saatavilla :). )

Ensi kerralla varaudun parmesaanilla ja pecorinolla ja kokeilen aitoa ja alkuperäistä. Mutta nyt kun silmäni ovat avautuneet uudelle avokadon käyttömahdollisuudelle, tulee näitä eri variaatioitakin varmasti kokeiltua ahkerasti!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tunnustuksia sukkalaatikon ääreltä

Arkijärjen Jenni houkuttelee mukaan dokumentoituun tavaranvähennysprojektiin.
Minulla on oma jatkuvaluonteinen projektini, mutta ehkä tällaisesta haasteesta saisi siihen uutta potkua? En tiedä, erityisesti dokumentointiosuus arveluttaa. Tunsin itseni täydeksi idiootiksi kuvatessani sukkalaatikkoni sisältöä. (Jonkun toisen sukkakokoelmaa tuijottelisin luultavasti mitä suurimmalla mielenkiinnolla - ihan totta!) Joten nähtäväksi jää, saako tämä postaus ikinä jatko-osia. Mutta koska tänään sukkalaatikon äärellä viettämäni hetket olivat aika valaisevia, menköön nyt ainakin tämän kerran :).

Raivauskohteena olivat neljä elfa-tyyppistä lankakoria, jotka sisältävät alusvaatteita, sukkia, villasukkia ja sukkahousuja. Muistaakseni (ja laatikoissa vallitsevasta kohtuullisesta järjestyksestä päätellen) olen jo jossain vaiheessa syksyä käynyt läpi kaikki paitsi sukkahousulaatikon. Uuttakaan tavaraa ei juuri ole tullut hankittua, joten kuvittelin, ettei suuria määriä poistotavaraa enää löytyisi.

Sukkahousut ennen ja jälkeen.
Olin niin väärässä! Poistin noin neljänneksen lankakorien sisällöstä. Rikkinäisiä, pahasti nuhjaantuneita ja vääränkokoisia sukkahousuja, epäsopiviksi todettuja (ja siten käyttämättä jääneitä) alusvaatteita, seitinohuiksi kuluneita urheilusukkia...  Muutama artikkeli päätynee SPR:n Konttiin, ja kulahtaneet kangasnenäliinat voi käyttää kenkien plankkaamiseen. Suuri osa poistokamasta menee kuitenkin väistämättä roskiin. Nyyh.

Poistokasa.
Olin yllättynyt poistotavaran määrästä ja myös laadusta. Tiettyjen artikkelien kohdalla mietin, miksi ihmeessä en jo viime kerralla ollut laittanut niitä menemään... Lisäksi pohdin, miltä poistokasa olisi näyttänyt, jos olisin karsinut kaiken oikeasti tarpeettoman. Nythän jätin kaiken, mitä käytän edes joskus, ja sellaisiakin, joita en käytä mutta ehkä joskus voisin. Tästä on vielä piiitkä matka siihen, että omistaisi vain juuri riittävän määrän tarpeellisia asioita. Luultavasti niiden säilyttämiseen riittäisi hyvin yksi ainut lankakori.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Nopeaa ja helppoa: vege-enchiladas

Vege-enchiladakset eli jonkinmoiset täytetyt tortillat olivat joskus ihan suosikkiruokiani, mutta syystä tai toisesta jäänyt unholaan pitkäksi aikaa. (Yksi syy lienee se, että tämän ruokalajin lähes kaikki ainekset tulevat purkista tai paketista, ja yleisesti ottaen pyrin nykyään valmistamaan ruokaa muulla tavoin kuin säilykepurkkeja availemalla...) Tämä on kuitenkin oiva valinta, kun tarvitaan hyvää, helposti ja paljon!

Vege-enchiladas (4-5 annosta)

1 paketti (8 kpl) tortilloja
Nokare voita vuoan voiteluun
Täyte:
loraus öljyä
suurehko sipuli
1 prk kidneypapuja
1 prk maissia
puoli tuubia tomaattipyrettä
n. neljännespurkki chilimaustettua tomaattimurskaa
(tuoretta korianteria, tuoretta chiliä)
Päälle:
150 g juustoraastetta
loput chilimaustetusta tomaattimurskasta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valmista ensin täyte: kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä hieman öljyssä kattilan pohjalla. Valuta ja huudo pavut ja maissit ja lisää kattilaan. Lisää tomaattipyre ja reilu loraus tomaattimurskaa. Lämmitä. Jos kaipaat lisää makua tai potkua, lisää täytteeseen tuoretta korianteria ja/tai chilisilppua.

Täytä tortillat seoksella, kääräise rullalle ja lado rullat uunivuokaan tiiviisti kylki kylkeen saumapuoli alaspäin.

Tavallinen lasagnevuoka on täydellisen kokoinen tähän tarkoitukseen, mutta muunkinmuotoinen astia toki käy.

Ulkonäkökysymyksiin ei suotta kannata tuhlata energiaa, koska lopuksi rullien päälle kaadetaan loput tomaattimurskasta ja juustoraaste.

Lykkää koko komeus uuniin ja paista n. 20 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut sopivan värin.


Hyvää ja täyttävää tuoreeltaan, ja ravitsee vielä pikkutunneilla kotiin palaavan uudenvuodenjuhlijankin! :)