sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Viihdykettä sairastupaan

Viime viikonlopun vietin pitkästä aikaa ihan rehellisessä flunssassa. Koska mitään järjellistäkään ei voinut tehdä, käännyin viihdeteollisuuden puoleen :). Orange is the new black on vastikään Netflixillä julkaistu uusi sarja, jonka takana on Jenji Kohan, nainen myös toisen lempparini eli Weedsin takana.

Netflix Renews 'Orange Is the New Black' Before It Premieres
Kuva
Ai että se oli hyvä. Luonteeni addiktiivinen puoli nosti välittömästi päätään - katsoin 1. tuotantokauden kaikki kolmetoista jaksoa muutamassa päivässä. Nyt joudun lähes tekemään surutyötä - seuraava tuotantokausi julkaistaan vasta ensi vuonna. Ja se eka loppui tietysti ihan kesken ja inhottavaan koukkuun.

Vaikka tuollaisen sarjan läpikatselu vie tietysti paljon aikaa, niin se ei minusta tunnu samalla tavalla hukkaanheitetyltä ajalta kuin epämääräinen tv-surffailu kokki- ja remontointiohjelmien ristitulessa. Hyvää sarjaa voi katsoa kuin hyvää elokuvaa, keskittyen ja tarinaan mukaan tempautuen. En ole kovin moneen sarjaan elämäni varrella ihastunut (ehkä hyvä niin), joten ne vähät olen katsonut kyllä suurella ilolla.

Tässä tapauksessa lisäarvoa toi myös uuden artistin bongaaminen sarjan tunnarin myötä: Regina Spektor. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta nyt vasta jaksoin/muistin kuunnella. Tykkään!

Kuva
 Tarinalla ei liene muuta opetusta kuin se, että flunssastakin voi seurata hyviä asioita!

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tavaroiden vähennys jatkuu - syyskesän tilannekatsaus

Tavaroiden karsimisesta on alkanut tulla rutiinia. Minulla on koko ajan nurkassa poistokasa, johon kerään pikkuhiljaa turhaa tavaraa saattohoitoon. Kun pinolle alkaa kertyä korkeutta, lajittelen tavarat roskiin tai lahjoitukseen. Joskus poimin pinosta jotain tutuille kelpaavaa. Kertaakaan en ole palauttanut mitään omaan käyttööni!

Kesän aikana olen leikellyt kulahtaneita pyyheliinoja räteiksi, karsinut rankalla kädellä huonokuntoisten/liian pienten/muuten vaan käyttämättömien housujeni varastoa. Onnistuin laittamaan kuvissa näkyvät mukit ja pari pöytäliinaa kiertoon. Nuo mukin ostin aikoinani lähinnä nostalgiasyistä, ja aiemmat yritykset luopua niistä eivät ole onnistuneet. Nyt ei tehnyt tiukkaakaan!


Vaikka tahti on hidas, enkä ole mitenkään lopettanut tavaroiden ostamistakaan, alan havaita parannuksia kotiympäristössäni ja omassa ostokäyttäytymisessänikin. Ehkä paras tai ainakin konkreettisin muutos on se, että siivouskomerosta voi nykyään ottaa ulos imurin tai pyykkitelineen ilman, että puoli komeroa seuraa perässä :-) . Ne saa myös sinne takaisin! Yleisesti kotona on siistimpää kuin ennen, ja useimmilla tavaroilla on paikkansa. Paljon turhaakin kyllä löytyy edelleen, mutta matkahan jatkuu.


Kaupassa harkitsen ostoksiani tarkemmin, viivyttelen ostopäätöksiä, mikä usein johtaakin koko jutun unohtumiseen. Vaatteiden kohdalla mietin, miten yhdistäisin uuden vaatekappaleen vanhoihin. Jos vaatteessa on mitään, mikä häiritsee, en osta sitä. (Ennen minulle oli ihan tyypillistä ostaa kivannäköisiä mutta hiukan huonosti istuvia vaatteita, joiden kohtaloksi poikkeuksetta koitui jäädä kaappiin makaamaan.) Toisaalta voin maksaa nappilöydöstä nikottelematta enemmänkin, periaatteella vähän mutta hyvää.

Lisäksi olen ruvennut saarnaamaan tutuille tavarastaluopumisen ihanuudesta. Toivottavasti käskevät lopettaa, ennen kuin kyllästyvät kuoliaaksi :-) .

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Mantelimassaa!

Miksi ihmeessä en ollut koskaan aiemmin tajunnut, miten naurettavan helppoa mantelimassan valmistaminen on? Ohje: sekoita kulhossa 3 dl mantelijauhetta, 2 dl tomusokeria ja yksi munanvalkuainen (haarukalla, käsin). Valmis! Kaikenlainen massan jatkokäsittely helpottuu huomattavasti, jos jäähdytät palleron ensin jääkaapissa.

Tämä ensimmäinen erä päätyi viljattoman - siis myös gluteenittoman - omenapaistoksen kanneksi. Pilkoin omenat ja paistelin niitä hetken voissa. Mausteeksi raakaruokosokeria ja kanelia (sokeri ei ehkä ole tarpeen, jos omenat ovat makeita). Omenat uuninkestävään, voideltuun vuokaan ja jääkaappikylmästä mantelimassasta paineltu levy kanneksi. Koko komeus 180-asteiseen uuniin, kunnes kansi on saanut sopivasti väriä. Kelloa en katsonut, mutta mantelimassa ruskettui tosi nopeasti, eli kovin kauas uunista ei tässä vaiheessa kannata vaeltaa. Vaihtoehtoisesti voisi pinnan suojata foliolla, jos haluaisi pitää paistosta kauemmin uunissa.

Tarjoilu perinteisesti vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera. Mantelimassa tarttui aika tiukasti vuoan voitelemattomaan kohtaan - ensi kerralla siis perusteellisempi voitelu!

Paistos oli aika makeaa, mutta niin herkullista, että katosi parempiin suihin ennen kuin todistusaineistoa hoksattiin kuvata. Oh well. Kannattaa kuitenkin suosia kirpsakampia omenalajikkeita ja pihtailla sokerin kanssa, ettei mene ihan överimakeaksi!

Sitten vaan pohtimaan muita sovelluksia itsetehdylle mantelimassalle... :-)

P.S. Tein tätä uudelleen, tällä kertaa käytin munasta myös keltuaisen ja lisäsin pari ruokalusikallista kookosjauhoa. Hyvää tuli näinkin, eikä jäänyt ylijäämäkeltuaista! Kookos maistui yllättävän selvästi jauhon vähäiseen määrään nähden. Voisi ehkä kokeilla tehdä keksejä samasta taikinasta...