keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Se aika vuodesta...

... kun ne kuuluisat viime hetken lahjavinkit ovat haluttua valuuttaa. Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu aineettomien lahjojen puolesta: hyväntekeväisyyslahjoja (vuohi Afrikkaan, koulupuku Nepaliin tms.) tai sitten lahjakortteja itse tehtäviin palveluksiin (siivousta, lumenluontia, hierontaa tms.).

Nämä edellämainitut ovat sata kertaa parempia kuin jokin saajalleen tarpeeton viime hetken tavaralahjus. Silti kumpikin lahjatyyppi on minusta vähän ongelmallinen. Hyväntekeväisyyslahjojen kohdalla ongelma on lähinnä periaatteellinen: se on vähän niinkuin sanoisi jollekin, että mun piti ostaa sulle lahja viidelläkympillä, mutta laitoinkin sen Pelastusarmeijan keräykseen, ole hyvä. Antajan kannalta on rahallisesti samantekevää, mihin joka tapauksessa käytettävä rahasumma ohjautuu. Saaja on se, joka jää ilman lahjaa. Silti lahjan antaja tekee päätöksen lahjan saajan puolesta. Mikä lahja se sellainen on? Minusta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi ainakin silloin tällöin osallistua hyväntekeväisyystyöhön ihan itse ilman, että siihen pakotetaan tai siitä huudellaan muille eettisen lahjoituksen nimissä.

(Käsitän toki, että nepalilaisen lapsen kannalta on ihan sama, kuka ja miten sen koulupuvun kustansi. Ja otan itsekin mieluummin lahjaksi tiedon vuohesta kuin uudet glögimukit. Mutta silti.)

Sitten nämä omat lahjakortit. Tavalliseen kanssakäymiseen ja keskinäiseen avunantoon kuuluvan tekemisen hinnoittelu lahjaksi jotenkin särähtää minun korviini. Sitäpaitsi en halua, että kylpyhuonettamme tai ikkunoitamme pesee kukaan muu kuin minä tai mieheni. Joku saattaisi nöksähtääkin siivousavun tarjoamisesta ("Vihjaako se, ettei meillä siivota tarpeeksi?") ja tarjoutuminen seuraksi kävelylenkille on minun korvissani oikeasti vähän säälittävä "lahja". Tämähän voi olla hyvä ja toimivakin idea, mutta on mietittävä tarkkaan, mikä on se viesti, joka lahjasta sen saajalle välittyy!

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen oma lahja(toive)listani - näissä ei ole mitään mullistavaa, mutta tällaiset lahjat miellyttävät itseäni:
  • Tarpeelliset kulutustavaralahjat ylellisinä versioina. Siis hyvää kahvia, ruokaöljyä, sampoota, voidetta. Teekukkia, käsintehtyjä konvehteja, viiniä... Edellyttää tietysti jonkinmoista lahjansaajan tapojen ja maun tuntemusta. Mutta idea on siinä, että harva raaskii itselleen ostaa oikeasti hyvää laatua, joten tällaiset lahjat tuovat sitä kuuluisaa arjen luksusta. Ja jos lahja kertakaikkiaan ei osu kohdalleen, se on helppo antaa eteenpäin.
  • Samalla linjalla jatkaa lahjakortti esim. lähiruokamyymälään, ekokauppaan tms. erikois(ruoka)liikkeeseen.
  • Monissa kaupungeissa on saatavilla ns. ruokakassipalveluja. Hauska lahjaidea ainakin perheelliselle sekasyöjälle - minulle tällä ei olisi käyttöä.
  • Sopivien porukoiden (naapurit, lähimmät työkaverit tms. ) kesken voidaan järjestää omat pikkujoulut tai joulukahvit tms. tilaisuus, joko jonkun kotona tai kivassa kahvilassa tai ravintolassa. Tai voidaan käydä yhdessä teatterissa tms. Joulu ja ystävyys tulee noteerattua, lahjoja ei tarvita!
  • Leffa-, konsertti-, teatteri- ym. tapahtumaliput.  Lipun ostamisessa tiettyyn päivämäärään on aina riskinä, ettei se sovikaan lahjan saajalle. Moniin paikkoihin saa onneksi lahjakortteja, lippupasseja tai avoimia lippuja.
  • Ns. elämyslahjat. Käytännössä nämä ovat lahjakortteja: hierontaan, kauneushoitolaan, joogan tai muun liikuntalajin alkeiskurssille...
  • Ystävän tai kumppanin kanssa voidaan tavaralahjojen sijaan sopia vaikka yhteisestä festari- tai kylpyläreissusta, kaupunkilomasta tai patikointiretkestä tai mistä tahansa itseä miellyttävästä. Suunnitelmaan liittyen voi jouluna tietysti antaa jonkin sopivan tavaralahjankin (matkaoppaan, uimalakin, taskulampun tms.). 
  • Parasta ja vaivattominta lienee sopia aikuisten kesken, ettei lahjoja vaihdeta. Jokainen varustautuu sen sijaan joulumielellä ja osallistuu jollain tapaa valmisteluihin, ettei kaikki kaadu yhden tai kahden henkilön niskaan!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Aamiainen kynttilänvalossa ja joulunaluspohdintaa


Avokado sopii ruislimppuun ja kynttilänvalo talviseen aamiaispöytään.

Kuten moni muukin, olen tänä vuonna tietoisesti pyrkinyt välttämään jouluhössötystä ja turhaa stressaamista. Se on ollut helppoa mm. koska työhöni liittyvä kiirejakso on pitänyt sekä ajatukseni että fyysisen minäni kiireisenä. Olen kuitenkin tehnyt silloin tällöin, puoliksi salaa itseltänikin, jouluun(kin) tähtääviä valmisteluja:
  • Olen muutamalla eri kaupunkireissulla ostellut vastaantulleita jouluisia herkkuja: kahvia, teetä, hunajaa, juustoja, suolakeksejä, suklaamanteleita, glögiä ja viiniä... Nämä palvelevat niin joulunajan vierasvaratarjottavina, kyläviemisinä ja lahjoina kuin kotiväen herkkuvarastonakin.
  • Olen myös ostanut kaupungilta pari tavaralahjaa, kun olen törmännyt johonkin mielestäni kivaan ja henkilölle X tarpeelliseen asiaan. Olen myös tilannut netistä yhden lahjan itselleni ja toisen anopille.
  • Olen hyödyntänyt jokasyksyistä (aina yhtä lyhyaikaista) käsityöinnostustani valmistamalla itse muutaman lahjaksi sopivan tekeleen.
  • Olen jatkanut tavaranvähennysprojektiani, ja siinä sivussa tullut sekä siivonneeksi että harjoittaneeksi hyväntekeväisyyttä.
Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että 2-3 lahjaa on hankkimatta ja kaksi pitää postittaa viimeistään tiistaina. Joulukortteja en aio lähettää: naapurien kortit vien suoraan postilaatikkoon ja muut saavat tekstiviestin. :)
Koti on kylppärin siivousta ja imurointia vaille "joulukunnossa" - mikä minulle tarkoittaa ensisijaisesti tunnelmallista valaistusta, kynttilöitä ja kukkia, toissijaisesti kohtuullista siisteystasoa. Osa ruokahankinnoista, lähinnä kala, jää väistämättä melko viime tinkaan. Siivousta ja mahdollista postissa jonottamista lukuunottamatta mitään epämiellyttävää valmistautumista ei kuitenkaan ole tiedossa.
  • Rakastan lahjojen paketoimista, paketoin ne kaikessa rauhassa joku ilta ensi viikolla.
  • Teen loput vähäiset ostokset joulumarkkinoilla, torilla, kauppahallissa... niiiin paljon miellyttävämpää kuin automarketissa tungeksiminen!
  • Keksin tänään miehelleni tarpeellisen ja kivan joululahjan (joka sitäpaitsi tulee yhteiskäyttöön, hähää).
  • Toivon, että pääsen johonkin joulukonserttiin ensi viikolla.
Vaikka jouluun valmistautumiseeni sisältyy edelleen paljon hankintoja, huomaan etten rasitu tai ahdistu niistä samalla tavalla kuin ennen. Tähän on muutama syy: ostan vähemmän kerrallaan ja vähemmän ylipäänsä. Vähäiset lahjani ovat jotain pientä, tarpeellista tai ylellistä, kaikki poiskäytettävää käyttötavaraa. Teen ostokset kivoissa pikkuliikkeissä, tuen pienyrittäjiä enkä kirjainkorporaatioita. Ostan luomua ja lähiruokaa, vähemmän ja parempaa. Kaikenlaista ostamista ja hankkimista voisi toki vielä suitsia huomattavasti. Mutta koen, että nämäkin askeleet ovat vieneet minua kauemmas yltiöpäisestä kuluttamisesta ja joulun suorittamisesta. Nyt vaan toivon, etten lankea vielä viime metreillä niihin kaikkiin sudenkuoppiin, jotka niin ylväästi olen tähän asti onnistunut kiertämään! :)

Avokadoleivät on tuunattu limettimehulla, tomaatilla ja ripauksella suolaa (hyi mua). Nam.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Aikamatkailua


Viime aikoina luettua: Audrey Niffenneggerin The Time Traveller's Wife ja Paul Murrayn Skippy Dies.

Kuten odottaa saattaa, aikamatkailun konsepti oli keskeisellä sijalla Niffenneggerin kirjassa. Luin opuksen nenä kiinni kirjassa, ja nyt en osaakaan sanoa siitä oikein mitään. Aika näyttää, mitä tarinasta jää mieleen. Ehkä se, että fantastista elementtiä käsiteltiin jollain tavalla hyvin realistisesti (kaikki ne vaarat ja vaikeudet, mitä äkillisestä ajassa & paikassa siirtymisestä voi seurata). Ja kirjan sinänsä onnellista rakkaustarinaa seuraava varjo: sen osapuolet eivät koskaan ole täysin samalla tasolla keskenään, toinen tietää menneestä tai tulevasta aina enemmän kuin toinen.

Murrayn kirja valikoitui kirjastosta ihan satunnaisotannalla, mutta kävi ilmi, että siinäkin yritettiin selvittää aikamatkailun salaisuutta. Ensisijaisesti Skippy Dies on kuitenkin karu kuvaus mennyttä loistoaan varjelevasta englantilaisesta poikakoulusta sekä sen varsin huonosti voivista oppilaista ja henkilökunnasta. Ilman suurempia juonipaljastuksia voitaneen todeta, että Skippylle eritoten ei käy hyvin. Kirjan tapahtumat ovat synkeitä, mutta varsinkin kouluarjen kuvaus ja teinipoikien dialogi paikoin todella hauskaa. Murrayn on täytynyt olla jossain vaiheessa elämäänsä opettaja. :)



PS.
Tässä on yksi alue, jossa olen toteuttanut jonkunlaista minimalismia jo pitkään: minun kirjani tulevat kirjastosta ja aikanaan myös palaavat sinne. Poikkeuksena kesälomapokkarit, joita kohtelen sen verran huolettomasti, että on hyvä olla oma kappale. :) Yleensä pokkaritkin selviävät lomasta kunnialla ja lähtevät pian kiertoon.

Ymmärrän kyllä jollain (ajatuksen) tasolla kotikirjaston viehätyksen. Mutta en ole nähnyt vielä sellaista, johon ei jossain vaiheessa alkaisi kertyä niitä lukemattomia kirjoja kiihtyvällä vauhdilla. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua muutamaankin jättimäisen kotikirjaston muuttoon. Yh. Ei kiitos.

Ja vain koska tämä jälkikirjoitus on jo varsinaista tekstiä pidempi, jätän lausumatta mielipiteeni aiheesta "ihmisen kirjahylly keroo hänestä kaiken" -ajattelu.