torstai 3. tammikuuta 2013

Ranskankermaista avokadopastaa

Halusin minäkin kokeilla kuuluisaa avokadopastaa, koska minä (kuten ilmeisesti kaikki muutkin) rakastan avokadoa ja minäkään (kuten ei kukaan muukaan, paitsi A. Gullichsen) en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että siitä voi tehdä pastakastikkeen. JA meillä sattui olemaan täydellisen kypsiä ihania avokadoja, jotka tunnetusti ohittavat parhaan hetkensä varsin nopeasti.

Ryhdyin tuumasta toimeen, mutta prosessin edetessä totesin, että parmesaani on loppu eikä meillä muutenkaan ole juurikaan reseptiin kuuluva aineksia. No, eteenpäin (sanoi mummo lumessa), ja korvaamaan/säveltämään sillä mitä on. Syntyi koostumukseltaan kermainen mutta makuja täynnä oleva, ihanan keväisen vaaleanvihreä avokadopasta!

Pastakastike avokadosta ja ranskankermasta

2 valkosipulinkynttä
n. puolikas punainen chilipalko
1 sitruuna
loraus oliiviöljyä
kourallinen tuoretta korianteria
2 kypsää avokadoa
purkillinen ranskankermaa
hienoa merisuolaa ja mustapippuria

Valkosipuli, chili ja korianterinlehdet pienitään ja sekoitetaan sitruunanmehun ja oliiviöljyn kanssa. Lisätään riittävä määrä hienoa merisuolaa sekä kuutioitu avokado. Sekoitetaan joukkoon ranskankerma ja maustetaan mustapippurilla. Keitetään spagettia kahdelle ja sekoitetaan kastikkeen joukkoon. (Viimeistelin annokset kermajuustoraasteella, mutta olisin kyllä käyttänyt parmesaania jos sitä olisi ollut saatavilla :). )

Ensi kerralla varaudun parmesaanilla ja pecorinolla ja kokeilen aitoa ja alkuperäistä. Mutta nyt kun silmäni ovat avautuneet uudelle avokadon käyttömahdollisuudelle, tulee näitä eri variaatioitakin varmasti kokeiltua ahkerasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti