Tavaran vähentämisestä

Olen viime aikoina miettinyt tätä minimalismi-asiaa. Ilmiönä se lienee luonnollinen ja kaivattu vastareaktio vallitsevalle kulutushysterialle. Olen itse lueskellut aiheesta ahkerasti viime syksystä lähtien. Innostuin siitä heti, mutta en ihan varauksetta. Tietenkään minimalismi ei ole mikään yksikäsitteisesti määriteltävä ideologia tai elämäntapa, mutta yhteisiä piirteitä varsinkin materiaan suhtautumisessa on helppo havaita. (Todellisuudessa tärkeämpää lienee se henkinen puoli ja vapautuminen turhasta roinasta oli kyseessä sitten tavara, työ, omat toimintatavat, ihmissuhteet tai harrastukset.)

Materiaalisessa mielessä pitkälle viety minimalismi puhuttelee ehkä paremmin äärimmäisyyksiin hakeutuvia ihmistyyppejä, kun taas itse edustan melkein joka asiassa lähinnä laiskanpulskeaa kohtuullisuutta. :) Mutta minimalismin idea kuitenkin vetoaa, koska:
- luontaisesti vastustan aineellista tuhlausta ja kerskakulutusta,
- kaipaan ympärilleni tilaa ja selkeyttä,
- pidän kauniista käytännöllisyydestä
- pyrin arjen sujuvuuteen ja helppouteen,
- en usko materiaan onnellisuuden tuojana tai muutoksen välikappaleena,
- en halua, että elämäni pyörii rahan ja materian hankkimisen ympärillä.

Toisaalta tiedän jo, etten koskaan tule asumaan kovin minimalistisessa kodissa, mm. koska EN olisi valmis luopumaan:
- (kaikista) esineistä, joilla on tunnearvoa. Luopumista perustellaan sillä, että kyse on pohjimmiltaan esineen taustalla olevista muistoista, ja muistot pysyvät, vaikka tavarasta luopuisikin. Omalta kohdaltani sanoisin, että enpä olisi aivan varma! Tietyn esineen näkeminen, koskettaminen, haistaminen yms. voi herättää muistoja tavalla, joihin pelkkä valokuva tai ajatus ei pysty. Pelkäisin menettäväni muistot esineen mukana.
- (kaikista) esineistä, joita en ole käyttänyt puoleen vuoteen tai vuoteen tms. (usein esitetty neuvo tavaran karsimiseen minimalismipalstoilla). Mainitaan nyt ensin sana kausivaatteet. Sitten harrastusvälineet. Vaikken olisi esim. pelannut tennistä kahteen vuoteen, (ensin vamman takia ja sitten laiskuuden), niin ei se minusta ole mikään syy myydä omaan käteen istuvaa mailaa. Kynnys aloittaa uudelleen ON pienempi, kun on varusteet valmiina. En pidä pahana, että jokin esine muistuttaa minua tällä hetkellä käyttämättömistä tekemisen mahdollisuuksista.
- käyttöesineistä siksi, että niitä on samaan tarkoitukseen useampi. Tässä asiassa pitää tietysti noudattaa kohtuullisuutta. Mutta voin ihan hyvin omistaa kolme erityylistä kannua tai kukkamaljakkoa, jos niille on tilaa ja pidän niistä kaikista. Enempää en tosin toivo saavani :).
- cd-levyistä, elokuvista ja valokuvista fyysisinä objekteina siirtämällä ne kaikki digitalisoituun muotoon (tämäkin neuvo on esitetty useammalla minimalismisivustolla). En halua lisätä riippuvuuttani sähköstä ja tietoliikenneyhteyksistä yhtään enempää, sehän on jo tässä yhteiskunnassa aivan luokattomalla tasolla. Toisekseen esim. musiikkialbumi on kappalejärjestyksineen, kansineen ja lehtisineen mietitty kokonaisuus, joka auttamatta digitalisoinnissa menetetään. En kylläkään juuri ostele uusia levyjä tai leffoja, ja jossain vaiheessa aion poistaa hutiostokset kokoelmistani.

Nämä rajoitukset itselleni sallien jatkan omaa raivausprojektiani. Olen jonkin verran kehittynyt puolen vuoden aikana: huomaan, että pystyn nyt luopumaan joistain sellaisista tavaroista, joiden kohdalla olen aiemmin aina päätynyt säilyttämiseen, vaikka olen tiennyt ne periaatteessa turhiksi. Teen aiheesta uuden jutun sukkalaatikkoraportin tyyliin. (Tässähän on kysymys myös Arkijärjen tavaranvähennyshaasteesta.)