keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Se aika vuodesta...

... kun ne kuuluisat viime hetken lahjavinkit ovat haluttua valuuttaa. Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu aineettomien lahjojen puolesta: hyväntekeväisyyslahjoja (vuohi Afrikkaan, koulupuku Nepaliin tms.) tai sitten lahjakortteja itse tehtäviin palveluksiin (siivousta, lumenluontia, hierontaa tms.).

Nämä edellämainitut ovat sata kertaa parempia kuin jokin saajalleen tarpeeton viime hetken tavaralahjus. Silti kumpikin lahjatyyppi on minusta vähän ongelmallinen. Hyväntekeväisyyslahjojen kohdalla ongelma on lähinnä periaatteellinen: se on vähän niinkuin sanoisi jollekin, että mun piti ostaa sulle lahja viidelläkympillä, mutta laitoinkin sen Pelastusarmeijan keräykseen, ole hyvä. Antajan kannalta on rahallisesti samantekevää, mihin joka tapauksessa käytettävä rahasumma ohjautuu. Saaja on se, joka jää ilman lahjaa. Silti lahjan antaja tekee päätöksen lahjan saajan puolesta. Mikä lahja se sellainen on? Minusta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi ainakin silloin tällöin osallistua hyväntekeväisyystyöhön ihan itse ilman, että siihen pakotetaan tai siitä huudellaan muille eettisen lahjoituksen nimissä.

(Käsitän toki, että nepalilaisen lapsen kannalta on ihan sama, kuka ja miten sen koulupuvun kustansi. Ja otan itsekin mieluummin lahjaksi tiedon vuohesta kuin uudet glögimukit. Mutta silti.)

Sitten nämä omat lahjakortit. Tavalliseen kanssakäymiseen ja keskinäiseen avunantoon kuuluvan tekemisen hinnoittelu lahjaksi jotenkin särähtää minun korviini. Sitäpaitsi en halua, että kylpyhuonettamme tai ikkunoitamme pesee kukaan muu kuin minä tai mieheni. Joku saattaisi nöksähtääkin siivousavun tarjoamisesta ("Vihjaako se, ettei meillä siivota tarpeeksi?") ja tarjoutuminen seuraksi kävelylenkille on minun korvissani oikeasti vähän säälittävä "lahja". Tämähän voi olla hyvä ja toimivakin idea, mutta on mietittävä tarkkaan, mikä on se viesti, joka lahjasta sen saajalle välittyy!

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen oma lahja(toive)listani - näissä ei ole mitään mullistavaa, mutta tällaiset lahjat miellyttävät itseäni:
  • Tarpeelliset kulutustavaralahjat ylellisinä versioina. Siis hyvää kahvia, ruokaöljyä, sampoota, voidetta. Teekukkia, käsintehtyjä konvehteja, viiniä... Edellyttää tietysti jonkinmoista lahjansaajan tapojen ja maun tuntemusta. Mutta idea on siinä, että harva raaskii itselleen ostaa oikeasti hyvää laatua, joten tällaiset lahjat tuovat sitä kuuluisaa arjen luksusta. Ja jos lahja kertakaikkiaan ei osu kohdalleen, se on helppo antaa eteenpäin.
  • Samalla linjalla jatkaa lahjakortti esim. lähiruokamyymälään, ekokauppaan tms. erikois(ruoka)liikkeeseen.
  • Monissa kaupungeissa on saatavilla ns. ruokakassipalveluja. Hauska lahjaidea ainakin perheelliselle sekasyöjälle - minulle tällä ei olisi käyttöä.
  • Sopivien porukoiden (naapurit, lähimmät työkaverit tms. ) kesken voidaan järjestää omat pikkujoulut tai joulukahvit tms. tilaisuus, joko jonkun kotona tai kivassa kahvilassa tai ravintolassa. Tai voidaan käydä yhdessä teatterissa tms. Joulu ja ystävyys tulee noteerattua, lahjoja ei tarvita!
  • Leffa-, konsertti-, teatteri- ym. tapahtumaliput.  Lipun ostamisessa tiettyyn päivämäärään on aina riskinä, ettei se sovikaan lahjan saajalle. Moniin paikkoihin saa onneksi lahjakortteja, lippupasseja tai avoimia lippuja.
  • Ns. elämyslahjat. Käytännössä nämä ovat lahjakortteja: hierontaan, kauneushoitolaan, joogan tai muun liikuntalajin alkeiskurssille...
  • Ystävän tai kumppanin kanssa voidaan tavaralahjojen sijaan sopia vaikka yhteisestä festari- tai kylpyläreissusta, kaupunkilomasta tai patikointiretkestä tai mistä tahansa itseä miellyttävästä. Suunnitelmaan liittyen voi jouluna tietysti antaa jonkin sopivan tavaralahjankin (matkaoppaan, uimalakin, taskulampun tms.). 
  • Parasta ja vaivattominta lienee sopia aikuisten kesken, ettei lahjoja vaihdeta. Jokainen varustautuu sen sijaan joulumielellä ja osallistuu jollain tapaa valmisteluihin, ettei kaikki kaadu yhden tai kahden henkilön niskaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti