Tänään Turun Sanomissa oli juttu Leila Simosesta, joka levittää mm. valitun vaatimattomuuden ja tyylikkään köyhäilyn (mahtava määritelmä!) sanomaa. Toisin sanoen tämä "aate", jonka itse olen vastikää löytänyt, on jo ihan valtavirtakamaa. Ei siksi, että Leila Simonen on puhunut siitä vuosia, vaan sen täytyy olla, jos TS on ymmärtänyt tehdä aihetta liippaavan jutun. :)
Ei se mitään. Päinvastoin. Olen ollut ilahtunut nähdessäni, kuinka paljon löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat tietyistä asioista samansuuntaisesti kuin minä. (Itse asiassa heistä suurin osa on tässä prosessissa paaaljon pidemmällä kuin minä, ja itseni tuntien tulen jäämäänkin jonnekin puoliväliin: en aio luopua perintöarkustani tai -tuoleistani tai monesta muusta ei-välttämättömästä jutusta.) Mutta ympäristössä, jossa suunnilleen kaikki ympärillä hamstraavat kaikkea, tai vähintäänkin kirjoja ja levyjä, on tällaisen kohtuullisuusajattelunkin kanssa aika yksin. Onneksi on Internet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti