I Can't Stand The Rain

Joku lauloi ohimennen juhannuksena pari säettä tätä kappaletta, ja siitä asti minä olen saanut kuunnella sitä päänsisäisenä kesä-soundtrackinäni. Varsin epäajankohtainen näillä helteillä, eikä sitäpaitsi kovin totuudenmukainenkaan - olen hartaasti odotellut kaksi päivää luvattuja sateita, mutta eipä näy ei kuulu. Sinnikkääksi earwormiksi (hyh, mikä sana) tämä on kuitenkin kelpo valinta - kerran päässäni soi tauotta nelisen päivää Killing Me Softly, ja se olikin kyllä tappavaa se.

I Can't Stand The Rain -biisin alkuperäisesittäjä on Ann Peebles ja julkaisuvuosi 1973. Versioita ovat sittemmin tehneet vaikka ketkä, mutta ei kai tässä ole kovin paljon parantamisen varaa:

Vapauden illuusio

Kesällä aika kuluu nopeammin, toisaalta hitaammin, ehkä paremmin. On loma ja aikaa nähdä ja tehdä. Ulkona on vihreää ja kukkia ja tarkenee (välillä). Voi tulla, mennä ja olla miten huvittaa, ylläpitää hetken vapauden illuusiota.

Taidetta Aurajoessa, haahkat.

Taidetta jokirannassa, Cafe art.

Irish Coffee -kakku. Taivaallista.

Seinäkirjoitus Naantalin kirkossa.

Kotipihan unikko.

Pauno Pohjolaisen työ Turun tuomiokirkossa.

Lukulistalla mm. Meera Syalin Life isn't all haha heehee sekä Zineida Lindénin Ennen maanjäristystä. Suosittelen kumpaakin, jos haluaa lukea hyviä, myös viihdyttäviä kirjoja useamman kulttuurin väliin juuttuneista tai eksyneistä ihmisistä. Umpimähkään valituissa opuksissa sattui olemaan sellainen yhteinen teema.

Uusi lelu, värikkäämpi ruokavalio

Salakavala myyjä (ammattilainen, todella) näki tilaisuutensa kodinkonehyllyn edessä seisoskellessani. Hetken kuluttua olin uuden suristimen onnellinen mutta hiukan hämmentynyt omistaja. Sellaisen, jota ennen sanottiin tehosekoittimeksi ja nykyään blenderiksi.

Aluksi suhtauduin tulokkaaseen hiukan ristiriitaisin tuntein, koska periaatteessa en haluaisi ostaa mitään uutta, mitä en erityisesti tarvitse. Erityisen typerää on hankkia vähälle käytölle jääviä sähkövempaimia. Toisaalta sauvasekoittimeni nitisee liitoksissaan (kirjaimellisesti), ja sillä on viimeksi tehty saippuaa. Sen käyttö esim. mustikkapirtelön tai tomaattisoseen valmistuksessa ei myöskään ole kovin miellyttävää, ellei keittiön suursiivous ollut mielessä jo alunperinkin.

Turhaa spekulointia sikäli, että aparaatti koristaa jo toista viikkoa keittiöni viimeistä ns. laskutilaa. Havaintoja yhteiseltä taipaleeltamme:
1) Päivittäinen hedelmäannokseni on varmaan kaksinkertaistunut. Eikä se ollut ihan olematon alunperinkään. 
2) On kivaa, että on kone, joka pystyy murskaamaan jäätä. Noin niinkuin juomapuolta ajatellen.
3) Pirtelöön ei enää tarvitse lisätä maitoa tms. turhaa jäätelönjatketta, vrt. sauvasekoitin.
4) On kivaa, että sörsselit pysyvät valmistusastiassaan valmistusprosessin ajan, vrt. sauvasekoitin.
5) On yllättävän hankala ennustaa, minkä väristä tietystä hedelmä-/marjakombosta tulee blenderissä. Mahdollisesti ikuinen mielenkiinnon kohde.

Blenderi on selvästikin kesätarvike. Torilta saa sopuhintaan tarvittavat marjat ja hedelmät, ja jäänmurskausominaisuuttakin arvostaa eri tavalla, kun ulkona ei ole lunta.
 

Appelsiinia, banaania, kiiviä

mansikkaa, mansikkaa, mansikkaa

mangoa, appelsiinia, banaania

Lopuksi täydellinen mansikkapirtelö kahdelle:  litra mansikoita ja 1/3 l vaniljajäätelöä.

Tämän myötä rakastuin blenderiini lopullisesti.

Oranssi keitto tuotetestauksen merkeissä

Laiskuuskohtauksen siivittämänä nappasin marketin vihannesosastolta mukaan pötkylän, joka näytti koiranmakkaralta mutta todellisuudessa sisälsi 500 grammaa luomuporkkanasosetta. Hyllyjen väleissä harhaillessani katseeni osui niinikään luomuun kookosjauhopussiin, joka myös lähti testaukseen. Kookosjauho kuulostaa näppärältä tuotteelta, joka saattaisi ratkaista kookosmaidon loppumiseen tai väärään pakkauskokoon liittyvät ruuanlaitolliset kriisit.

Halusin tietysti laittaa ruokaa, jossa molemmat uutuudet pääsisivät kokeiluun. Toinen kriteeri oli nopeus ja kolmas keittous :-). Syntyi siis kookos-porkkanakeitto, jonka ainesluettelo ei päätä huimaa. Ilman mausteita tämä olisi varmaan syömäkelvotonta.

Päivän mausteet, morttelissa korianterinsiemenet.

Kookos-porkkanakeitto (kahdelle)

Loraus öljyä
1/2 tl chiliä (tai maun mukaan)
1 tl juustokuminaa, kurkumaa
pätkä tuoretta inkivääriä pilkottuna
2 rkl korianterinsiemeniä hyvin murskattuna
500 g porkkanasosetta
6 dl vettä
2 rkl kasvisliemijauhetta
3 rkl kookosjauhoa (tai enemmän!)
suolaa ja pippuria maun mukaan.

Ainekset lisätään tässä järjestyksessä, siis kuullotetaan mausteita hetki öljyssä ja lisätään sitten porkkanasose ja vesi. Sekoitetaan joukkoon kasvisliemijauhe ja kookosjauho (joka sekottui ihan mukavasti, eikä ruvennut kiukuttelemaan klimppien muodossa). Keitellään hetki ja maustetaan lopuksi suolalla ja pippurilla.

Koska keitosta tuli liian tulista (khrm), niin söimme sen runsaan raejuustomäärän kera. Kookoksen maku oli aika hento, jauhoa olisi voinut laittaa enemmän - pakkauksessa saisi olla jonkilainen sekoitussuhdeohje, ettei ihan sokkona tarvitsisi arvailla. Ensikokeilu vaikutti kuitenkin lupaavalta, testaaminen jatkukoon! Sen sijaan en tykännyt porkkanasoseen koostumuksesta, se ei ollut ihan sileää vaan sellaista miniklönttistä. Raejuuston lisääminen tavallaan ratkaisi tämänkin ongelman, koska miniklöntit katosivat isompiensa joukkoon. Soseen maussa ei sinänsä ollut vikaa, sitä voisi varmaan käyttää paremmalla menestyksellä vaikka sämpylöihin. Itse taidan jatkossakin turvautua niihin alkuperäisiin multaisiin oranssisiin juttuihin...

Makeantulista oranssia: keitto paahdetuista paprikoista

Taas on käyty Blankossa soppavarkailla! Lounaslistalta löytynyt paprika-mascarponekeitto teki vaikutuksen upean punaisen värinsä ja intensiivisen makunsa ansiosta - pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Omasta keitostani tuli aika erilaista, ulkonäöltään ehdottomasti rumempaa mutta maultaan jopa parempaa! (Pois turha vaatimattomuus, kröhöm.) Paahdettu paprika on niiiin hyvää, ja siihen yhdistettynä chilin tulisuus, hunajan makeus ja mascarponen kermaisuus... aah.

Paprika-mascarponekeitto

4 punaista paprikaa
1 tuore tai kuivattu chili
2 pikkupurkkia tomaattipyreetä
n. 100 g mascarponea
1,5 litraa yrtti-kasvislientä
2 rkl hunajaa
(suolaa)


 Paahda paprikat suurina paloina 225-asteisessa uunissa grillivastuksen alla mehukkaan mustapilkkuisiksi (oma uunini tarvitsi tähän reilun vartin). Jäähdytä palat kannellisessa astiassa tai muovipussissa. Kuori jäähtyneet paprikat ja soseuta ne vaikka sauvasekoittimella. Poista chilistä siemenet, hienonna ja lisää paprikasoseeseen. Keitä hetki paprikaa, tomaattisosetta ja kasvislientä. Kasvisliemi on hyvä lisätä pienissä erissä sopivan koostumuksen saavuttamiseksi. Lisää hunaja ja tarvittaessa suolaa. Lopuksi sekoita joukkoon mascarpone, älä keitä enää mutta anna hautua tovi.


Huomioita:
- Mascarponen määrällä voi säädellä keiton tulisuutta. Chileistä kun ei koskaan tiedä.
- Silmän hierominen chiliöljyisellä sormella ei edelleenkään ole suositeltavaa. Auts! Pesu kylmällä vedellä ja jälkihoito silmätipoilla auttaa. Fiksumpaa olisi toki esim. käyttää kumihanskoja chilin käsittelyssä, mutta sehän olisi nössöilyä...

Tanssivat objektit

Viimeiselle viikolle on osunut kaksi hyvää asiaa, joiden nimessä on määre tanssiva.

Kuva täältä

Ensimmäinen oli Erik Wahlströmin kirja Tanssiva pappi (2004), tiiliskiviromaani, jota luin koko pitkäperjantain. Kirja kertoo kansakoulun isäksi tituleeratun Uno Cygnaeuksen (1810-1888) tarinaa käsittääkseni suunnilleen tunnettuja faktoja kunnioittaen. En ole historiallisten elämäkertojen suuri ystävä (ja aihekin kuulostaa pikkuisen tylsältä), oli onnellinen sattuma että tartuin tähän! Tanssiva pappi ei nimittäin suinkaan ollut kuivakka kuvaus nuhteettomasta historian suurmiehestä vaan kiinnostava, hauska, satiirinen, liikuttava lukuromaani naisia rakastavasta miehestä, jonka elämän käänteet saneli lähinnä sattuma eikä tiukka määrätietoisuus.

Cygnaeuksen 16-vuotiaana aloitetut opinnot venyivät yhdeksänvuotisiksi laaja-alaisen opiskelun ja innokkaan opiskelijaelämän ansiosta. (Romaani alkaa siitä, mihin tämä aikakausi päättyy eli Cygnaeuksen pappisvihkimyksestä.) Cygnaeuksen myöhempään elämään mahtui kiinnostavia vaiheita, mm. viiden vuoden pesti Alaskan Sitkassa venäläisen siirtokunnan ensimmäisenä luterilaisena pappina. Tälle matkalle hän lähti puolipakolla aviottomasta lapsesta johtuvien työnsaantivaikeuksien siivittämänä. Kansakouluaate oli Cygnaeuksen hengenlapsi: hän perusti Jyväskylän opettajaseminaarit, ja hänen visioitaan olivat mm. koulun erottaminen kirkosta, ruumiillisen kurituksen kieltäminen sekä taitoaineiden sisällyttäminen opetukseen. Ansaitsee tittelinsä, siis. Lukulistalle lisätään Wahlströmin muu romaanituotanto: Jumala (2006) sekä Runebergistä kertova Kärpasenkesyttäjä (2010).

Toinen tanssiva oli Logomossa eilen nähty Tanssiva torni, Aurinkobaletin 30-vuotisjuhlateos. Yli 1,5 tuntia audiovisuaalista tykitystä, mitä siitä voi sanoa? Pidin kovasti karusta tehdaslavastuksesta, ryysyisestä puvustuksesta, ilmeikkäästä valaistuksesta ja siitä, että musiikki tuotettiin suurelta osin paikan päällä. Venäläistä haitarimusiikkia ja rytmikästä sahansoittoa, muunmuassa :-). Tanssijat olivat tietysti uskomattoman taitavia ja alkupuolen koreografiat hienoja. Muovikalvoja, -putkia ym. rekvisiittaa, savua, tulta ja valoa käytettiin hienosti kuvien ja tunnelmien luomiseen.

Kuva täältä

Lavalla, siinä tornissa, tapahtui niin paljon yhtäaikaa, että oli pakko valita mitä hahmoja ja tapahtumia millonkin seurasi. Noin puoliväliin asti kuvittelin kuitenkin, että esityksessä on jonkinlainen juoni :-). Sen jälkeen teos jotenkin hajosi, tai sitten vain väsähdin itse alati vaihtuviin kuviin ja liian korkeisiin desibeleihin. Koreografinen tanssiminen jäi vähemmälle, esittäjät keskittyivät erilaisten härpäkkeiden rakenteluun - tuntui kuin olisi siirrytty nykysirkuksen puolelle, mutta lähinnä niihin esivalmisteluihin ilman varsinaisia temppuja... visuaalista kikkailua ja kakofoniaa ilman pointtia,  hieman kärjistetysti sanoen.

Pienestä parjauksesta huolimatta Tanssiva torni oli hyvinkin kokemisen arvoinen, alkuosan upeat vaikutelmat jäivät kuitenkin päällimmäiseksi mieleen. Ja Logomo itsessäänkin on tilana ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Salaattia nassuun

Olen ollut havaitsevinani, että ruokaisat salaatit ovat kokemassa jonkinlaisen uuden nousun eri medioiden ruokapalstoilla. Tuskin ne ihmisten ruokapöydistä ovat varsinaisesti missään vaiheessa kadonneetkaan, mutta kieltämättä kevät ja erityisesti kesä ovat salaattien sesonkiaikaa. Aurinkoiseen muttei kovin lämpimään kevätpäivään sopii salaatti, jossa osa aineksista on lämpimiä tai haaleita. Viimeisin salaatti syntyi Palettilassa sen jälkeen, kun tällainen kaunokainen oli huutanut nimeäni torin vihanneskojun tiskistä:

Nimeltään punainen salanova

Salaatin kaveriksi ostin kesäkurpitsan, munakoison, rasiallisen kirsikkatomaatteja ja kaksi pakettia halloumia. Näistä halloumi pääsi paistumaan pannulle kuutioina, muut ainekset päätyivät uuniin.

Aluksi halkaistut tomaatit 120 asteeseen suolan,
mustapippurin ja meiramin kera...

...sitten muiden kasvisten kimppuun.
Mihin juustohöylää ei voisi käyttää?

Kasvikset menossa uuniin. Kesäkurpitsaviipaleissa on
sitruunaa ja öljyä, munakoisoissa punaista pestoa.

Puhti pois 225-asteisen grillivastus-
käsittelyn jälkeen!

Lopuksi halloumit pannun kautta pöytään ja ainekset sekaisin lautaselle. Kastikkeen virkaa toimitti mainio mansikkavinegrette.

Toim.huom. Tomaatit olisi (lähinnnä esteettisistä syistä) kannattanut ottaa
uunista jo siinä vaiheessa kun muiden kasvisten paahtaminen alkoi...