Vaatekaapin värisuora

Reilu vuosi sitten lueskelin Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappia niin kuin kaikki muutkin. Pidin silloin jossain määrin hankalana ajatusta oman tyylin määrittämisestä. Mallit, materiaalit, leikkaukset, värit... näitä tuntuu olevan helpompi määrittää negaation kautta: ei akryyliä, ei laatikkomaisia yläosia, ei puhtaan valkoista jne. Osasin nimetä joitain yleisiä vaatevärejäni (mustan ja harmaan lisäksi), mutta en nähnyt garderoobini värimaailmassa mitään selkeää linjaa.

Tämä tuli mieleeni kun eilen viikkasin trikoopaitojani pyykkinarulta kaappiin.

 

Ja tänään taas, kun pakkasin paksuimpia talvihuiveja laatikkoon.



Sanoisin, että aika lailla samasta väripaletista nämä näyttäisivät olevan, harmaalla taitettuja sävyjä. (Paitojen väreihin on kuvassa jostain syystä ilmaantunut tuollainen neonhehku, jota niissä ei luonnossa ole.) Tykkään monenlaisista väreistä, en oikein ymmärrä lempivärin käsitettä - sehän riippuu ihan siitä, mistä puhutaan. Astiat ja kukat ovat ihan eri juttu kuin vaatteet. Mutta näitä kuvia katsellessa voin kyllä jälkiviisaasti todeta, että kirkkaat, puhtaat värisävyt ovat kummasti karsiutuneet vaatekokoelmastani.

Olin hurjan tyytyväinen tästä myöhäissyntyisestä "oivalluksesta". Askel kohti omaa tyyliä tai sen havaitsemista, kenties. Ehkä heti ensi vuonna hoksaan, että kaikissa vaatteissani on samanlainen kaulus tai joku tietty leikkaus ;). Uusia paljastuksia odotellessa!

Sitä sun tätä

Yhtäkkiä kesä on täällä. En vastusta, en etenkään syreenejä enkä linnunlaulua. Hyttysiä vastustan vähän, ne puolestaan rakastavat minua.

Töiden puolesta on välillä ollut mahdollisuus kiireettömiin aamuihin, niin kuin nytkin. Luksusta.

Toivotaan terveyttä, rakkautta ja rahaa, sekä aikaa nauttia niistä. 

 

En muita mistä tuo on, mutta aika kohdilleen menee. Rahaa tarvitaan sen verran, ettei sitä tarvitse liikaa miettiä. Nyt kun ohjelmaa on riittänyt joka illalle, osaa levotonkin sielu arvostaa aikaa. Jotain olen oppinut: vapaa-ajan kynnyksellä alan vanhaan malliin tehdä päässäni työlistaa, mutta jostain piipittää pian ääni: ei tarvi kaikkea tänään, ehtii huomennakin. Olen kuunnellut sitä, ja hyvin on ehtinyt.

 

Tavaranvähennysprojekti etenee hitaasti mutta kuitenkin, tänään aion kärrätä kymmenisen kirjaa kirjaston vaihtohyllyyn. Lisäksi yritän eutanoida naurettavan rumaa huonekasvia, johon minulle on mitä ilmeisimmin muodostunut yllättävän voimakas tunneside. Nyt se odottaa eteisessä kompostiin joutumista, kun tahallinen kuivuuteen tappaminen epäonnistui tahattoman hellämielisyyden takia.

 

 

 

Lisäksi olen vakavasti hurahtanut Joel Haahtelan romaaneihin (tai pienoisromaaneihin, miten sen nyt ottaa). Niissä kiehtoo sekä kieli että tarinat, niiden ihmishahmot. Kirjoja on ilmestynyt kymmenisen kappaletta, joista olen nyt lukenut kuusi. Joel, kirjoita pian lisää!

 

Kodeista ja siisteydestä

Viime viikolla pääsin näkemään toisten koteja ns. luonnontilassaan kaksin kappalein. Yleensä en kiinnitä huomiota saati arvioi kyläpaikan siisteystilannetta, mutta nämä kaksi edustivat niin kahta ääripäätä, ettei voinut olla huomioimatta. (Lähtökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että jos vierailla ei ole muuta tekemistä kuin tutkailla pölypallojen määrää ja laatua, niin ensi kerralla kutsutaan parempia vieraita...)

Ensimmäisessä kyläpaikassa emäntä pahoitteli taloa esitellessään, kuinka sängyn koristetyynyt eivät olleet paikoillaan (vaan pinossa tuolilla sängyn vieressä); ei ollut siivottu koska ei tiedetty vieraiden tulosta. Minusta siellä oli siistimpää kuin useimmissa kodeissa siivouksen jälkeen. Mainittakoon vielä, että tämä huippusiisti koti ei ole tyyliltään tai tavaramäärältään mitenkään minimalistinen, asukkaat vain ovat ilmeisen järjestelmällisiä ja jaksavat siivota. :)

Tultuani kotiin tajusin, että yksi oman tavaranvähennysprojektini suurimmista motivaattoreista on itse asiassa toive siitä, että koti pysyisi siistimpänä vähemmällä siivoamisella. Siisteys on mukavaa, siivoaminen ei. Minun "siivoamiseni" onkin useimmiten lähinnä tavaroiden järjestelyä, ei oikeaa siivoamista. Erityisesti vihaan pölyjen pyyhkimistä (kauhea vaiva, ja kolmen päivän päästä on taas samannäköistä.) 

Siisteyden ylläpitämisen helpottumisesta on jo pienenpieniä merkkejä: tavarat tuntuvat pysyvän entistä paremmin paikoillaan, ja tyhjiltä lipastonkansilta minäkin jaksan joskus pyyhkiä pölyt. Tavaraa pitäisi kuitenkin olla todella vähän, jotta varsinainen siivous helpottuisi riittävästi. Vähemmän huonekaluja ja sitä rataa. Saapa nähdä, päästäänkö meillä koskaan niin pitkälle.

Märehdin aikani kotini tavaran ja pölyn määrää, mutta viikon toinen kyläily asetti murheeni perspektiiviin. Kunnon poikamiesboksi, josta oli hankala löytää istumapaikkaa tai sohvapöydältä laskutilaa juomalasille. Jotenkin tosi vapauttavaa. :) Kotiintullessa näytti varsin puhtaalta ja avaralta!

Pohjaton vaatekaappi

Pakkasin eilen kertyneet poistovaatepinot kasseihin (5 kpl) ja kasasin ne eteiseen odottamaan poisviemistä. Seurasi suunnilleen seuraavanlainen sananvaihto:

Mies: Mistä nämä tulee?
Paletti: Meidän vaatekaapista.
M: Kaikki! Eikä se ole vieläkään tyhjä! Miten se on edes mahdollista?
P: Niinpä.

Miehen ihmetys on perusteltua. Kuinkahan mones poistosatsi viimeiseen pariin vuoteen on kyseessä? Lähtötilanne ei ollut määrällisesti mahdoton, ainakin pidän sinnikkäästi kiinni käsityksestä, jonka mukaan en ole koskaan omistanut kovin paljon vaatteita. Ehkä itsepetokseni on täydellinen, tai sitten olen vain valinnut vertailukohtani huolellisesti. (Ei ole kovin vaikeaa bongata tuttavapiiristä henkilöitä, joihin verrattuna on itse kohtuullisuuden ruumiillistuma :-)) .

Toinen merkittävä seikka on tietysti se, etten ole lakannut ostamasta uusia vaatteita. En tiedä olenko edes vähentänyt. Minulla on aika hämärä käsitys omasta ostokäyttäytymisestäni. Halpisrättien ostamisen lopetin jo vuosia sitten, mutta toisaalta en ehkä ennen osannut heittää epäonnistuneita ostoksia pois. Lievä yritys panostaa laatuun ei valitettavasti vähentänyt hutiostosten määrää - kalliimmista virhevalinnoista on vain ollut henkisesti hankalampaa luopua.

Nyttemmin yritän kuitenkin ennen ostopäätöksen tekoa miettiä ihan tosissani, tulisiko vaate oikeasti käyttöön. Tärkeimmät kysymykset näyttäisivät olevan: Istuuko vaate kunnolla? Minkä muun vaatteen kanssa sitä voi käyttää? Hyvän mielen vaatekaapin ja monen muun lähteen ansiosta osaan nykyään entistä paremmin arvioida, sopiiko jokin vaatekappale ylleni ja vaatekaappiini. Selkeitä parannuksia entiseen on jo havaittavissa: vaatekaapistani löytyy enemmän sopivaa päällepantavaa, eikä vaatteita tarvitse enää repiä ulos tai sulloa sisään. Katsokaa vaikka:

Todistusaineistokuva. Tilaa vaatekaapissa!

Olisikohan joku päivä mahdollista päästä tilanteeseen, jossa vaatekaapin sisältö mahtuisi viiteen muovikassiin?

Materia ei tee onnelliseksi...

...mutta kyllä se joskus voi suuresti ilostuttaa. Hyvän mielen vaatekaapilta sopii odottaa konkreettisesti elämää hyödyttäviä vinkkejä, noilta muilta sitten sitä muuta.

Pulkkisen kirjan kansi on nätti, lunastaa paikkansa joka kirjapinon päällimmäisenä!

Nyt on haasteena lähinnä saada päätettyä, mihin näistä tarttuisi ensimmäisenä. Nähtäväksi jää myös, raaskinko pistää näitä luettuani eteenpäin.

Pilkku-Nallen uudenvuodentervehdys

Saanko esitellä: hyvän mielen lähettiläs Pilkku-Nalle.

 

 

Tämä sympaattinen otus saa jatkossa toimittaa ensipupun virkaa eräälle pikkuneidille. Uskon sen sopivan tehtäväänsä hyvin, koska se on värikäs (eli vastasyntynytkin näkee sen) ja helposti raajoistaan tartuttavissa.

 

 

 

Pilkku-Nallella on pullea vatsa, ilmeikkäät kasvot ja reteä olemus. Valmistaja on  taivassalolainen Johanna K. Design, joka kertoo sivuillaan käyttävänsä tuotteissaan 80-prosenttisesti kierrätysmateriaaleja.

 

Minun ja Pilkku-Nallen tiet kohtasivat Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla. Aina ilo ostaa paikallisten pienyrittäjien tuotteita tai palveluja! 

Termospullon uusi elämä

Sunnuntaiaamun kunniaksi päätin hyökätä sisältä aivan ruskeaksi pinttyneen terästermarin kimppuun aseinani kiehuvan kuuma vesi ja kidesooda. Soodakiteitä termokseen (sen verran että pohja peittyi), vedenkeittimestä kuumaa vettä termos puolilleen, korkki kiinni ja vimmattua hölskytystä.

Tulos oli kuin ostos-TV:n mainoksesta. Sisäpinta hohtaa kilpaa auringon kanssa (no eipäs nyt liioitella... :)). No mutta, taas tuli todistettua kidesoodan pätevyys. Aiemmin olen putsannut sillä menestyksekkäästi mm. pohjaanpalaneita kattiloita, alunperin ostin soodapussin maalattavan seinän pesua varten... kerrassaan monikäyttöinen aine, siis! Eikä hintakaan päätä huimaa: kilon pussi maksaa näköjään Motonetissa 4,50 €. Oma pussini on nyt puolillaan ja ostin sen ehkä viisi vuotta sitten.

Myös tavallista ruokasoodaa olen käyttänyt menestyksekkäästi lähinnä tiskialtaan puhdistukseen ja kiilloitukseen. Ruokasoodaakin saa isommissa pakkauksissa huomattavasti edullisemmin kuin niitä pikku lieriöitä ostamalla.

En suhtaudu ihan hirveän intohimoisesti pesuaineisiin, mutta toisaalta jos ajattelee itseen ja ympäristöön kohdistuvaa kemikaalikuormaa, niin ehkä pitäisi. Halusin tai en, omat allergiat ja yliherkkyydet ohjaavat tehokkaasti poispäin voimakkaista hajusteista ja ylenpalttisesta kemikaaleilla läträämisestä. Etikasta, soodasta ja sitruunasta ainakin näyttäisi olevan moneksi, ja uskoisin että moni meillä majailevista pesuaineputeleista jää lajinsa viimeiseksi edustajaksi tässä taloudessa (kuten kaakelinpesuaine ja vessänpöntön puhdistusaine). Harmi vaan,  että tällä siivoustahdilla ne kuluvat hi-taas-ti eikä siivousainehyllyyn siis ole tiedossa lisätilaa pitkään aikaan!

Edit: satuin löytämään tällaisen luonnonmukaisen siivouksen niksejä esittelevän blogitekstin. Pääosissa juurikin sooda, etikka ja sitruuna... hyödyllisiä vinkkejä, vaikka blogin esittelyteksti aiheuttaakin minussa pieniä vilunväreitä...

Kenkäkatselmus

Kenkiä tuntuu aina olevan eteinen täynnä, vaikkei täällä varsinaisia kenkähamstereita asu. Tänään sain aikaiseksi käydä kengät läpi, lähinnä tarkoituksena tutkia talvikenkätilanne ja laittaa liian kesäiset laatikoihin. Katselmuksen saldo oli odotettua parempi.

- Roskiin lähti kolme paria kenkiä (joista yhdet minun) sekä yhdet jumppatossut. Lisäksi töissä odottaa kaksi poisheitettävää kenkäparia.
- Kellariin siirrettiin viisi paria (kaikki miehen harrastuskenkiä) odottamaan tulevaa käyttöä.
- Kierrätykseen viisi paria kenkiä tai sandaaleita (joista neljät minun).
- Yhden parin aion kiikuttaa suutarille kysyäkseni, voiko ne pelastaa.

Aika absurdia, pienissä tiloissa on majaillut 14 paria jalkineita täysin tarpeettomasti. Edes yhtään kovin vaikeaa luopumispäätöstä ei tarvinnut tehdä. Oma lukunsa ovat vielä ne parit, jotka kuvittelen myyväni pois. Niihin en tässä yhteydessä kajonnut lainkaan. (Sivumennen sanoen myynti ei tunnu käytännössä toteutuvan millään, ja alan pikkuhiljaa olla valmis ottamaan taloudellisesti hiukan siipeeni siitä ilosta, että pääsen kamoista eroon ilman myyntiruljanssin vaatimaa vaivaa...)

Menestys kenkien suhteen siivitti vielä yhden ulkoilutakin ja yhden paidankin keräykseen. Sisko huoli kolme kirjaa ja yhdet sukkahousut. Mahtavaa! Ilahduin myös siitä, että taidan oikeasti tarvita yhdet talvikengät. En ole käynyt kaupoilla pitkään aikaan ja kengät ovat mukavimmasta päästä ostettavia. Kai se on tunnustettava, että minussakin asuu pieni shoppailija, joka antaa kuulua itsestään kun ei pitkään aikaan ole päässyt hommiin...

Musiikin kuuntelusta

On ollut kausia, jolloin olen kuunnellut musiikkia kotona ollessani suunnilleen aina. Sitten on ollut kausia, jolloin olen kulkenut joka paikkaan napit korvilla. Kun aikanani lähdin yhden rinkan taktiikalla vaihtoon, raahasin mukaan 40 cd-levyä ja soittimen, totta kai.

Jostain syystä viimeisen kahden vuoden aikana musiikin kuuntelu on kuitenkin jäänyt. Olen kaivannut sitä, mutta silti jättänyt kuuntelematta.

Välineistä ei ole kiinni. Omistamani laitteet, joiden avulla voi(si)n kuunnella musiikkia:

*stereot
*levysoitin
*tabletti
*kannettava tietokone
*blu-ray + tv
*mp3-soitin
*oma puhelin
*työpuhelin

Omistamani musiikki on lähinnä CD-levyillä, joista iso osa, mutta ei kaikki, on siirretty myös ulkoiselle kovalevylle. Jonkin verran löytyy musiikkitiedostoja, joita en omista missään fyysisessä muodossa. Historian alkuhämäristä on tallella myös nippu LP-levyjä, joiden joukossa muutama tärkeäkin. Sitten on muutama DVD.

Olen pyöritellyt pitkään mielessäni ajatusta CD-levyistä luopumista ja kaiken musiikin siirtämistä ulkoiselle kovalevylle. En osaa päättää. Toisaalta näen levypinot muovisina pölynkerääjinä, joista olisi kiva päästä eroon, toisaalta pidän kansilehdykkää aika tärkeänä osana albumia. Toisaalta olisi hienoa saada kaikki levyt samaan paikkaan, mutta mitä sitten jos se brakaa?  Enkä sitten kuitenkaan saisi ihan kaikkea samaan paikkaan, koska ne LP:t ja DVD:t. Argh.

Päätöstä odotellessa levyt makaavat vaikeasti saavutettavina pahvilaatikoissa olohuoneen sohvan takana ja tiedostot mikä missäkin. Ratkaisu tämäkin.

Taannoisesta hurahduksesta Regina Spektoriin lähti kuitenkin pieni soiva lumipallo pyörimään.

Ostin kaksi Spektorin levyä.
Kuuntelin niitä hiukan töissä, mutta siellä ei ehdi keskittyä.
Musiikin kuuntelu työmatkoilla tms. on nyt jostain syystä ihan no-no, ei huvita.
Kotona en kuunnellut levyjä, koska - no niin: tajusin, että en kuuntele kotona musiikkia, koska ne hiton stereot on väärässä paikassa. Olohuoneessa, eli siellä missä on myös meluavat kodinkoneet (meillä on avokeittiö), televisio ja ennen kaikkea mies, joka kuuntelee usein omia juttujaan kuulokkeilla. Tuntuisi omituiselta laittaa kilpaileva levy soimaan toisen niskan taakse, vaikka hän sanookin ettei häiritse.

Voi pyhä yksinkertaisuus. Suuren oivalluksen tehtyäni siirsin pikkuiset stereoni olohuoneesta makuuhuoneeseen. Ne mahtuivat ihan hyvin kirjahyllyyn, koska poistoja on taas tehty. Valikoin levykokoelmasta parikymmentä levyä ja jätin loput laatikoihin.

Tähän mennessä ratkaisu on toiminut loistavasti. Stereot ovat käden ulottuvilla ja kaiuttimet sopivasti ihan lähellä. Minulle on tyypillistä kuunnella samaa muutaman levyn sykliä kymmeniä kertoja ennen kuin haluan vaihtelua, joten tämä 20 levyn käsikirjasto riittää kyllä pitkään.

Vielä kun keksisi jonkun toimivan kokonaisratkaisun musiikin säilytykseen ja kuunteluun. Sitä odotellessa olen kuitenkin onnellinen tästä yksinkertaisesta siirrosta, joka palautti musiikinkuuntelun kertaheitolla osaksi päiviäni. Kiitos Regina!

Ihan huomaamattomana siellä alahyllyllä!

Tavaroiden vähennys jatkuu - syyskesän tilannekatsaus

Tavaroiden karsimisesta on alkanut tulla rutiinia. Minulla on koko ajan nurkassa poistokasa, johon kerään pikkuhiljaa turhaa tavaraa saattohoitoon. Kun pinolle alkaa kertyä korkeutta, lajittelen tavarat roskiin tai lahjoitukseen. Joskus poimin pinosta jotain tutuille kelpaavaa. Kertaakaan en ole palauttanut mitään omaan käyttööni!

Kesän aikana olen leikellyt kulahtaneita pyyheliinoja räteiksi, karsinut rankalla kädellä huonokuntoisten/liian pienten/muuten vaan käyttämättömien housujeni varastoa. Onnistuin laittamaan kuvissa näkyvät mukit ja pari pöytäliinaa kiertoon. Nuo mukin ostin aikoinani lähinnä nostalgiasyistä, ja aiemmat yritykset luopua niistä eivät ole onnistuneet. Nyt ei tehnyt tiukkaakaan!

Vaikka tahti on hidas, enkä ole mitenkään lopettanut tavaroiden ostamistakaan, alan havaita parannuksia kotiympäristössäni ja omassa ostokäyttäytymisessänikin. Ehkä paras tai ainakin konkreettisin muutos on se, että siivouskomerosta voi nykyään ottaa ulos imurin tai pyykkitelineen ilman, että puoli komeroa seuraa perässä :-) . Ne saa myös sinne takaisin! Yleisesti kotona on siistimpää kuin ennen, ja useimmilla tavaroilla on paikkansa. Paljon turhaakin kyllä löytyy edelleen, mutta matkahan jatkuu.

Kaupassa harkitsen ostoksiani tarkemmin, viivyttelen ostopäätöksiä, mikä usein johtaakin koko jutun unohtumiseen. Vaatteiden kohdalla mietin, miten yhdistäisin uuden vaatekappaleen vanhoihin. Jos vaatteessa on mitään, mikä häiritsee, en osta sitä. (Ennen minulle oli ihan tyypillistä ostaa kivannäköisiä mutta hiukan huonosti istuvia vaatteita, joiden kohtaloksi poikkeuksetta koitui jäädä kaappiin makaamaan.) Toisaalta voin maksaa nappilöydöstä nikottelematta enemmänkin, periaatteella vähän mutta hyvää.

Lisäksi olen ruvennut saarnaamaan tutuille tavarastaluopumisen ihanuudesta. Toivottavasti käskevät lopettaa, ennen kuin kyllästyvät kuoliaaksi :-) .

Sunnuntainen paitakatselmus - paljonko on paljon?

Hetken mielijohteesta (= piti imuroida) päätin tehdä teepaitahyllyn pikakarsinnan. Edellisestä kerrastakaan ei nyt niin tolkuttoman kauan oli, mutta halusin kokeilla, olisiko kehitystä tapahtunut oman pään sisällä niin, että uutta poislaitettavaa kuitenkin löytyisi.

Nämä lähtivät...

No, löytyihän sitä. Hetken mielijohteesta myös laskin sekä poistettavat että säästettävät artikkelit, ja kävi ilmi, että poistokasaan joutui tasan kolmannes vaatteista eli 16 paitaa. Niistä puolet oli kirpparikelpoisia, loput päätyvät luultavasti räteiksi. Karsinta kävi oikein helposti, ja koska vähennettävää löytyi muutenkin, niin jätin suosiolla kaappiin pari paitaa ihan nostalgiasyistä. Lisäksi jätin ns. remonttipaitoja yli tarpeen, samoin urheilupaitoja, mutta niille sentään luultavasti tulee käyttöä jossain vaiheessa.

Olin ja olen tähän noin 10 minuutin kivuttoman pikakatselmuksen lopputulokseen oikein tyytyväinen, mutta täytyy myöntää, että paitojen suuri määrä oli yllätys. Tässä on siis mukana trikoiset topit sekä lyhyt- ja pitkähihaiset t-paidat, henkareilla roikkuu lisää yläosia vaikka kuinka paljon. Pudotus 48 --> 32 on toki oikein hyvä, mutta selvästi on silkkaa toiveajattelua, että minulla ei olisi paljon vaatteita. ;)  Vai paljonko on paljon?

Nämä jäivät.

Kirjailijalöytöjä

Loma antaa vielä odotuttaa itseään, mutta tahti on vähän onneksi jo hidastunut. Välillä löytyy aikaa kunnon lukusessioille, ja mikäs sen parempaa, kun on vaihteeksi löytynyt kirjoja, joita ei millään malttaisikaan laskea käsistään.

Olen ilmeisesti palaamassa lapsuuteni kirjastonkoluamisjärjestykseen, jossa luetaan kirjoja aakkosjärjestyksessä sitä mukaa kun kiinnostavan oloisia tulee vastaan. (Lapsena tosin taisin jossain kohtaa kuvitella lukevani kaikki kirjat, mutta tajusin onneksi luopua tästä aikeesta varsin nopeasti. Ei kaikki kirjat vaan ole kovin hyviä!)

No, tässä oltiin nimistä päätellen selvästi Lionel Shriverin teoksia vailla, mutta niiden puutteessa nappasin mukaan kaksi aiemmin tuntematonta suuruutta: Curtis Sittenfeldin American Wife ja Gary Shteyngartin Super Sad True Love Story.

Näistä American Wife (ja myös tuo toinen, joka piti tietysti heti hakea perään) on todellinen lukuromaani, jos sallitaan tämän kontroversiaalisen termin käyttö. Se on fiktiivinen kertomus, jossa on merkittäviä yhtymäkohtia Laura Bushin ja näin ollen George Bushin elämään. Kansi ja nimi viittaavat monta astetta hömpempään teokseen kuin mistä oikeasti on kysymys. Teos kulkee päähenkilön matkassa nuoresta tytöstä kuusikymppiseksi presidentin vaimoksi, ja kertoo eniten ihmisten päänsisäisistä asioista ja ihmissuhteista. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat ovat tietysti mukana, mutta sivuroolissa. Pidin kirjasta kovasti, se on hyvin rehellinen ja suora  (enkä usko, että kansikuvan valinnut henkilö on lukenut kirjasta sivuakaan).

Super Sad True Love Storyn maailma on jonkin sortin dystopia ainakin Yhdysvaltain osalta. Se ei sinänsä sijoitu välttämättä kovinkaan kauas tulevaisuuteen, mutta esittelre maailman, jossa ihmisten ns. markkina-arvo, ostovoima ja ikuisen nuoruuden tavoittelu ovat kyseenalaistamattomasti tärkeimät asiat ihmisen elämässä. Kukaan ei lue enää kirjoja, ja ihmisiä arviodaan jatkuvasti niin vertaisten kuin järjestelmän taholta.

Minä en ole skifin tai poliittisen/yhteiskuntakriittisen romaanin ylimpiä ystäviä, mutta tässäkin tarinassa on kuitenkin pääpaino otsikon mukaisesti rakkaustarinassa. Ympäröivä maaailma tuo siihen omat mausteensa, ja kirjailija on ollut harvinaisen kekseliäs erinäisissä "uuden järjestyksen" yksityiskohdissa. Tarina ei kuitenkaan ole mitenkään alisteinen maailmanjärjestyksen esittelylle, vaan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja huolella rakennettuja.

Seuraavalla kirjastokäynnillä löysin kummaltakin tekijältä toiset teokset, ja vielä sen Shriverinkin. Kyllä nyt kelpaa! Ja mikä parasta, saan lopuksi palauttaa koko läjän kirjastoon, eikä se jää minun vaivoikseni hyllyä kuormittamaan! Kirjasto <3

Digitaalinen kaaos ja paniikki

Vielä muutama kuukausi sitten kirjoittelin näitäkin tekstejä raskaalla läppärillä, joka kaikesta päätellen käytti 90 prosenttia energiankulutuksestaan lämmön ja hurinan tuottamiseen. Akunkesto oli noin 2 minuuttia. Sitten siirryin käyttämään tällaista kivaa kymmentuumaista android-tablettia, joka ei inahdakaan, ei kuumene, ja akunkestokin lasketaan tunneissa. Tällainen tabletti ei ole työkalu, eikä sitä sellaisena kannata yrittää käyttää, mutta ns. viihdekäytössä se on ollut mainio.

Ainut todella kiusallinen vaiva liittyy bloggeriin, joka ei suostu lataamaan kuvia blogiin. Kaikki menee protokollan mukaan, mutta lataamisilmoituksesta huolimatta mitään ei koskaan tapahdu. Se on ärsyttävää, ja moni postaus on jäänyt tämän vuoksi tekemättä. En oikein tiedä miksi, kuvani ovat laadultaan mitä ovat eivätkä yleensä mitenkään merkittävässä osassa postausta ajatellen. Mutta minusta on kivaa, että jokaisen tekstin lomassa olisi ainakin yksi kuva (vaikka ihan sujuvasti luen täysin kuvattomiakin blogeja). Impulssi tulla kirjoittamaan ylös jokin onnistunut resepti, luettu kirja tai edistysaskel tavaranraivauksessa kuolee nopeasti, kun muistan etten saa kuvia lisättyä. Laitteesta toiseen siirtymisen myötä kävi taas ilmi kaaos, joka vallitsee digitaalisen omaisuuteni puolella. Kuvia siellä sun täällä, osittain samoja kansioita monessa paikassa, työjutut arkistoitu milloin milläkin logiikalla...

Tämä digitaalinen kaaos itse asiassa häiritsee minua jo huomattavasti enemmän kuin paperipinot mapeissa (no kyllä nekin, jos asiaa alkaa oikein miettiä). Näiden järjestäminen ja pelastaminen vanhalta koneelta käy epämiellyttävästä työstä; asioista on vaikea saada kokonaiskäsitystä ja joka välissä pitää odotella, kun vanha kone miettii omiaan. Lisäksi sillä on taipumus jossain vaiheessa hyytyä kesken kaiken, jolloin tiedostonsiirtoprosessi jää kesken.

Luulin jo kertaalleen siirtäneeni kaikki tiedostot turvaan ja tehneeni vanhan hurisijan tarpeettomaksi. Kuinka ollakaan, kaivaessani joitain kuvia ulkoiselta kovalevyltä, huomasin ettei sieltä löytynyt yhtään kuvaa vuoden 2008 jälkeen! Ei edes roskakorista. V*tutus oli niin suuri, etten uskaltanut oikein edes ajatella koko asiaa... onneksi talouden toinen henkilö on valveutuneempi tällaisissa asioissa, ja löysi ohjelman, jolla kuvia saa edelleen pelastettua muistista. Ehkä noin puolet kuvista on vaurioitunut, eikä niitä saa enää auki, mutta olen tässä vaiheessa nöyrän kiitollinen siitä toisesta puolikkaastakin. Harmi vaan että pelastamisprojektikin on edelleen kesken, koska en vaan saa pakotettua itseäni konevanhuksen ääreen päivystämään.

Hyviä, luotettavia digitaalisen materiaalin järjestely- ja arkistointiratkaisuja odotellessa. Ja Bloggerin kuvanlataustoimintoa.

Kierrätyskasasta ja jääkaapista pelastettua

Mikäs se siinä kimaltelee?

No sehän on tietenkin greippiveitsi, tuo joka kodin tuikitarpeellinen apuväline. Omani on perintökappale, Made in England, ja viettänyt hiljaiseloa keittiön laatikossa saapumisestaan asti. Kunnes raivauspuuskassani siirsin sen tarpeettomana poistoläjään, jossa se makasi aina siihen hetkeen asti, kun osui lankomiehen alati tarkkaavaisen katseen alle.

Minua valistettiin, että greippiveitsi soveltuu loistavasti paprikan sisustan tyhjentämiseen. Heti kun kuulin tämän, tajusin että sen täytyy olla totta. Kaksi terää, kiilamainen muotoilu ja sopiva kulma. Miksen koskaan tajunnut asiaa itse? Veitsi sai jatkoaikaa. Päätin testata sitä uudessa käyttötarkoituksessaan mahdollisimman pian.

Ja varsin oivaksi kapistukseksihan tuo osoittautui. Testikohteiksi valikoituivat jääkaapissa valmiiksi majailleet pari kesäkurpitsaa sekä erä minipaprikoita. Ilmeisen vähän käytetyt terät ovat terävät ja porautuivat vaivatta kesäkurpitsaankin. Paprikan tyhjennys sujui kerrassaan leikiten.

Kesäkurpitsoihin tuli sipulilla, sienillä ja fetalla höystettyä risotontapaista basmatiriisistä, pinnalle mozzarellaraastetta. Paprikoiden täytteeksi laitoin pelkkää fetaa. Kuten aina, riisitäytteellä olisi voinut täyttää vielä vuuallisen kasviksia. Näin käy aina, mutta eipä tuo haittaa, oli se ihan hyvää erillisenä lisukkeenakin.

Greippiveitsi sai jäädä.

Kevättalven poistoluetteloa

Raivausprojekti edistyy hitaanpuoleisesti mutta suunta on (enimmäkseen) oikea. Viime kuukauden aikana tein muutaman täsmäiskun ja haalin lisäksi sekalaista kamaa sieltä täältä kiertoon. Tässä saldo:

* Raivasin keittiön ruokailu- ja ruuanlaittovälinelaatikon. Poistin noin puolet veitsistä ja haarukoista, muutaman pikkulusikan, kolme pullonavaajaa ja tiensä loppuun tulleita puukapustoja. Siirsin myös muutaman tavaran tarkoituksenmukaisempaan paikkaan, ja nyt laatikossa lähestulkoon vallitsee kuri ja järjestys.
* Tuhosin yhdellä ikkunalaudalla kököttäneen surullisten viherkasvien kokoelman (nimim. Viherpeukalo keskellä kämmentä). Yksi kasvi kiertoon, toisen eutanoin, kolmas toiseen paikkaan ja neljännelle uusi alku uudessa ruukussa. Tämä oli sisustuksellisestikin ehdottoman hyvä ratkaisu :-) .
* Päätin vihdoin hankkiutua eroon kahdesta takista, joista en ole tähän mennessä kyennyt luopumaan olemattomasta käyttöasteesta huolimatta. Työvoitto!
* Kävin läpi kosmetiikka- ym. tilpehööriosastoa sekä korulaatikon. Sain karsittua hiukan rihkamakoruja ja hiustilpehööriä. Tätä lajia tavaroita minulla ei paljon olekaan, mutta ei ole niille vähillekään kovin onnistuneita säilytysratkaisujakaan.
* Lisäksi poistopinoon ovat päätyneet ainakin: yksi pussilakana ja kaksi tyynyliinaa, yhdet käyttämättömät sisätossut ja parit sukkahousut.

Totuuden nimissä täytynee tilittää myös sisäänpäin suuntautunut tavaraliikenne. Aika vilkasta on ollut sekin.
* Ostin mekon ja paidan. Puolustus lisää että jossain määrin tarpeeseen ja varsinkin mekko on ollut sittemmin kovassa käytössä.
* Ostin yhden kukkaruukun, koska halusin valkoisen ja pyöreän (kuvassa).
* Sain lahjaksi yhden mieluisan astian ja pari puukapustaa. Kapustat toki tulevat käyttöön ja toimivat myös alkusysäyksenä keittiön laatikon raivaamiselle.

* Otin vastaan perintötavarana huivin, maatuskan ja kolme pöytäliinaa. Huivi on just hyvä ja maatuska on kiva vaikkakin hyödytön. Pöytäliinoista en ole ihan varma ja liinavaatekaappi ei tahdo mennä enää kunnolla kiinni...

Seuraava rasti voisikin olla pöytäliina- ja astiapyyhevaraston karsiminen. Olen valitettavan kiintynyt ikitahraisiin perintöpyyhkeisiini, joten haasteita on taas tiedossa. Ehkä se vastaan kinnaava ovi tällä kertaa motivoi.


Maatuskat ojossa.

Tavaran vähentämisestä

Olen viime aikoina miettinyt tätä minimalismi-asiaa. Ilmiönä se lienee luonnollinen ja kaivattu vastareaktio vallitsevalle kulutushysterialle. Olen itse lueskellut aiheesta ahkerasti viime syksystä lähtien. Innostuin siitä heti, mutta en ihan varauksetta. Tietenkään minimalismi ei ole mikään yksikäsitteisesti määriteltävä ideologia tai elämäntapa, mutta yhteisiä piirteitä varsinkin materiaan suhtautumisessa on helppo havaita. (Todellisuudessa tärkeämpää lienee se henkinen puoli ja vapautuminen turhasta roinasta oli kyseessä sitten tavara, työ, omat toimintatavat, ihmissuhteet tai harrastukset.)

Materiaalisessa mielessä pitkälle viety minimalismi puhuttelee ehkä paremmin äärimmäisyyksiin hakeutuvia ihmistyyppejä, kun taas itse edustan melkein joka asiassa lähinnä laiskanpulskeaa kohtuullisuutta. :) Mutta minimalismin idea kuitenkin vetoaa, koska:
- luontaisesti vastustan aineellista tuhlausta ja kerskakulutusta,
- kaipaan ympärilleni tilaa ja selkeyttä,
- pidän kauniista käytännöllisyydestä
- pyrin arjen sujuvuuteen ja helppouteen,
- en usko materiaan onnellisuuden tuojana tai muutoksen välikappaleena,
- en halua, että elämäni pyörii rahan ja materian hankkimisen ympärillä.

Toisaalta tiedän jo, etten koskaan tule asumaan kovin minimalistisessa kodissa, mm. koska EN olisi valmis luopumaan:
- (kaikista) esineistä, joilla on tunnearvoa. Luopumista perustellaan sillä, että kyse on pohjimmiltaan esineen taustalla olevista muistoista, ja muistot pysyvät, vaikka tavarasta luopuisikin. Omalta kohdaltani sanoisin, että enpä olisi aivan varma! Tietyn esineen näkeminen, koskettaminen, haistaminen yms. voi herättää muistoja tavalla, joihin pelkkä valokuva tai ajatus ei pysty. Pelkäisin menettäväni muistot esineen mukana.
- (kaikista) esineistä, joita en ole käyttänyt puoleen vuoteen tai vuoteen tms. (usein esitetty neuvo tavaran karsimiseen minimalismipalstoilla). Mainitaan nyt ensin sana kausivaatteet. Sitten harrastusvälineet. Vaikken olisi esim. pelannut tennistä kahteen vuoteen, (ensin vamman takia ja sitten laiskuuden), niin ei se minusta ole mikään syy myydä omaan käteen istuvaa mailaa. Kynnys aloittaa uudelleen ON pienempi, kun on varusteet valmiina. En pidä pahana, että jokin esine muistuttaa minua tällä hetkellä käyttämättömistä tekemisen mahdollisuuksista.
- käyttöesineistä siksi, että niitä on samaan tarkoitukseen useampi. Tässä asiassa pitää tietysti noudattaa kohtuullisuutta. Mutta voin ihan hyvin omistaa kolme erityylistä kannua tai kukkamaljakkoa, jos niille on tilaa ja pidän niistä kaikista. Enempää en tosin toivo saavani :).
- cd-levyistä, elokuvista ja valokuvista fyysisinä objekteina siirtämällä ne kaikki digitalisoituun muotoon (tämäkin neuvo on esitetty useammalla minimalismisivustolla). En halua lisätä riippuvuuttani sähköstä ja tietoliikenneyhteyksistä yhtään enempää, sehän on jo tässä yhteiskunnassa aivan luokattomalla tasolla. Toisekseen esim. musiikkialbumi on kappalejärjestyksineen, kansineen ja lehtisineen mietitty kokonaisuus, joka auttamatta digitalisoinnissa menetetään. En kylläkään juuri ostele uusia levyjä tai leffoja, ja jossain vaiheessa aion poistaa hutiostokset kokoelmistani.

Nämä rajoitukset itselleni sallien jatkan omaa raivausprojektiani. Olen jonkin verran kehittynyt puolen vuoden aikana: huomaan, että pystyn nyt luopumaan joistain sellaisista tavaroista, joiden kohdalla olen aiemmin aina päätynyt säilyttämiseen, vaikka olen tiennyt ne periaatteessa turhiksi. Teen aiheesta uuden jutun sukkalaatikkoraportin tyyliin. (Tässähän on kysymys myös Arkijärjen tavaranvähennyshaasteesta.)

Tunnustuksia sukkalaatikon ääreltä

Arkijärjen Jenni houkuttelee mukaan dokumentoituun tavaranvähennysprojektiin.
Minulla on oma jatkuvaluonteinen projektini, mutta ehkä tällaisesta haasteesta saisi siihen uutta potkua? En tiedä, erityisesti dokumentointiosuus arveluttaa. Tunsin itseni täydeksi idiootiksi kuvatessani sukkalaatikkoni sisältöä. (Jonkun toisen sukkakokoelmaa tuijottelisin luultavasti mitä suurimmalla mielenkiinnolla - ihan totta!) Joten nähtäväksi jää, saako tämä postaus ikinä jatko-osia. Mutta koska tänään sukkalaatikon äärellä viettämäni hetket olivat aika valaisevia, menköön nyt ainakin tämän kerran :).

Raivauskohteena olivat neljä elfa-tyyppistä lankakoria, jotka sisältävät alusvaatteita, sukkia, villasukkia ja sukkahousuja. Muistaakseni (ja laatikoissa vallitsevasta kohtuullisesta järjestyksestä päätellen) olen jo jossain vaiheessa syksyä käynyt läpi kaikki paitsi sukkahousulaatikon. Uuttakaan tavaraa ei juuri ole tullut hankittua, joten kuvittelin, ettei suuria määriä poistotavaraa enää löytyisi.

Sukkahousut ennen ja jälkeen.

Olin niin väärässä! Poistin noin neljänneksen lankakorien sisällöstä. Rikkinäisiä, pahasti nuhjaantuneita ja vääränkokoisia sukkahousuja, epäsopiviksi todettuja (ja siten käyttämättä jääneitä) alusvaatteita, seitinohuiksi kuluneita urheilusukkia...  Muutama artikkeli päätynee SPR:n Konttiin, ja kulahtaneet kangasnenäliinat voi käyttää kenkien plankkaamiseen. Suuri osa poistokamasta menee kuitenkin väistämättä roskiin. Nyyh.

Poistokasa.

Olin yllättynyt poistotavaran määrästä ja myös laadusta. Tiettyjen artikkelien kohdalla mietin, miksi ihmeessä en jo viime kerralla ollut laittanut niitä menemään... Lisäksi pohdin, miltä poistokasa olisi näyttänyt, jos olisin karsinut kaiken oikeasti tarpeettoman. Nythän jätin kaiken, mitä käytän edes joskus, ja sellaisiakin, joita en käytä mutta ehkä joskus voisin. Tästä on vielä piiitkä matka siihen, että omistaisi vain juuri riittävän määrän tarpeellisia asioita. Luultavasti niiden säilyttämiseen riittäisi hyvin yksi ainut lankakori.

Se aika vuodesta...

... kun ne kuuluisat viime hetken lahjavinkit ovat haluttua valuuttaa. Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu aineettomien lahjojen puolesta: hyväntekeväisyyslahjoja (vuohi Afrikkaan, koulupuku Nepaliin tms.) tai sitten lahjakortteja itse tehtäviin palveluksiin (siivousta, lumenluontia, hierontaa tms.).

Nämä edellämainitut ovat sata kertaa parempia kuin jokin saajalleen tarpeeton viime hetken tavaralahjus. Silti kumpikin lahjatyyppi on minusta vähän ongelmallinen. Hyväntekeväisyyslahjojen kohdalla ongelma on lähinnä periaatteellinen: se on vähän niinkuin sanoisi jollekin, että mun piti ostaa sulle lahja viidelläkympillä, mutta laitoinkin sen Pelastusarmeijan keräykseen, ole hyvä. Antajan kannalta on rahallisesti samantekevää, mihin joka tapauksessa käytettävä rahasumma ohjautuu. Saaja on se, joka jää ilman lahjaa. Silti lahjan antaja tekee päätöksen lahjan saajan puolesta. Mikä lahja se sellainen on? Minusta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi ainakin silloin tällöin osallistua hyväntekeväisyystyöhön ihan itse ilman, että siihen pakotetaan tai siitä huudellaan muille eettisen lahjoituksen nimissä.

(Käsitän toki, että nepalilaisen lapsen kannalta on ihan sama, kuka ja miten sen koulupuvun kustansi. Ja otan itsekin mieluummin lahjaksi tiedon vuohesta kuin uudet glögimukit. Mutta silti.)

Sitten nämä omat lahjakortit. Tavalliseen kanssakäymiseen ja keskinäiseen avunantoon kuuluvan tekemisen hinnoittelu lahjaksi jotenkin särähtää minun korviini. Sitäpaitsi en halua, että kylpyhuonettamme tai ikkunoitamme pesee kukaan muu kuin minä tai mieheni. Joku saattaisi nöksähtääkin siivousavun tarjoamisesta ("Vihjaako se, ettei meillä siivota tarpeeksi?") ja tarjoutuminen seuraksi kävelylenkille on minun korvissani oikeasti vähän säälittävä "lahja". Tämähän voi olla hyvä ja toimivakin idea, mutta on mietittävä tarkkaan, mikä on se viesti, joka lahjasta sen saajalle välittyy!

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen oma lahja(toive)listani - näissä ei ole mitään mullistavaa, mutta tällaiset lahjat miellyttävät itseäni:

• Tarpeelliset kulutustavaralahjat ylellisinä versioina. Siis hyvää kahvia, ruokaöljyä, sampoota, voidetta. Teekukkia, käsintehtyjä konvehteja, viiniä... Edellyttää tietysti jonkinmoista lahjansaajan tapojen ja maun tuntemusta. Mutta idea on siinä, että harva raaskii itselleen ostaa oikeasti hyvää laatua, joten tällaiset lahjat tuovat sitä kuuluisaa arjen luksusta. Ja jos lahja kertakaikkiaan ei osu kohdalleen, se on helppo antaa eteenpäin.
• Samalla linjalla jatkaa lahjakortti esim. lähiruokamyymälään, ekokauppaan tms. erikois(ruoka)liikkeeseen.
• Monissa kaupungeissa on saatavilla ns. ruokakassipalveluja. Hauska lahjaidea ainakin perheelliselle sekasyöjälle - minulle tällä ei olisi käyttöä.
• Sopivien porukoiden (naapurit, lähimmät työkaverit tms. ) kesken voidaan järjestää omat pikkujoulut tai joulukahvit tms. tilaisuus, joko jonkun kotona tai kivassa kahvilassa tai ravintolassa. Tai voidaan käydä yhdessä teatterissa tms. Joulu ja ystävyys tulee noteerattua, lahjoja ei tarvita!
• Leffa-, konsertti-, teatteri- ym. tapahtumaliput.  Lipun ostamisessa tiettyyn päivämäärään on aina riskinä, ettei se sovikaan lahjan saajalle. Moniin paikkoihin saa onneksi lahjakortteja, lippupasseja tai avoimia lippuja.
• Ns. elämyslahjat. Käytännössä nämä ovat lahjakortteja: hierontaan, kauneushoitolaan, joogan tai muun liikuntalajin alkeiskurssille...
• Ystävän tai kumppanin kanssa voidaan tavaralahjojen sijaan sopia vaikka yhteisestä festari- tai kylpyläreissusta, kaupunkilomasta tai patikointiretkestä tai mistä tahansa itseä miellyttävästä. Suunnitelmaan liittyen voi jouluna tietysti antaa jonkin sopivan tavaralahjankin (matkaoppaan, uimalakin, taskulampun tms.). 
• Parasta ja vaivattominta lienee sopia aikuisten kesken, ettei lahjoja vaihdeta. Jokainen varustautuu sen sijaan joulumielellä ja osallistuu jollain tapaa valmisteluihin, ettei kaikki kaadu yhden tai kahden henkilön niskaan!

Aamiainen kynttilänvalossa ja joulunaluspohdintaa

Avokado sopii ruislimppuun ja kynttilänvalo talviseen aamiaispöytään.

Kuten moni muukin, olen tänä vuonna tietoisesti pyrkinyt välttämään jouluhössötystä ja turhaa stressaamista. Se on ollut helppoa mm. koska työhöni liittyvä kiirejakso on pitänyt sekä ajatukseni että fyysisen minäni kiireisenä. Olen kuitenkin tehnyt silloin tällöin, puoliksi salaa itseltänikin, jouluun(kin) tähtääviä valmisteluja:

• Olen muutamalla eri kaupunkireissulla ostellut vastaantulleita jouluisia herkkuja: kahvia, teetä, hunajaa, juustoja, suolakeksejä, suklaamanteleita, glögiä ja viiniä... Nämä palvelevat niin joulunajan vierasvaratarjottavina, kyläviemisinä ja lahjoina kuin kotiväen herkkuvarastonakin.
• Olen myös ostanut kaupungilta pari tavaralahjaa, kun olen törmännyt johonkin mielestäni kivaan ja henkilölle X tarpeelliseen asiaan. Olen myös tilannut netistä yhden lahjan itselleni ja toisen anopille.
• Olen hyödyntänyt jokasyksyistä (aina yhtä lyhyaikaista) käsityöinnostustani valmistamalla itse muutaman lahjaksi sopivan tekeleen.
• Olen jatkanut tavaranvähennysprojektiani, ja siinä sivussa tullut sekä siivonneeksi että harjoittaneeksi hyväntekeväisyyttä.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että 2-3 lahjaa on hankkimatta ja kaksi pitää postittaa viimeistään tiistaina. Joulukortteja en aio lähettää: naapurien kortit vien suoraan postilaatikkoon ja muut saavat tekstiviestin. :)
Koti on kylppärin siivousta ja imurointia vaille "joulukunnossa" - mikä minulle tarkoittaa ensisijaisesti tunnelmallista valaistusta, kynttilöitä ja kukkia, toissijaisesti kohtuullista siisteystasoa. Osa ruokahankinnoista, lähinnä kala, jää väistämättä melko viime tinkaan. Siivousta ja mahdollista postissa jonottamista lukuunottamatta mitään epämiellyttävää valmistautumista ei kuitenkaan ole tiedossa.

• Rakastan lahjojen paketoimista, paketoin ne kaikessa rauhassa joku ilta ensi viikolla.
• Teen loput vähäiset ostokset joulumarkkinoilla, torilla, kauppahallissa... niiiin paljon miellyttävämpää kuin automarketissa tungeksiminen!
• Keksin tänään miehelleni tarpeellisen ja kivan joululahjan (joka sitäpaitsi tulee yhteiskäyttöön, hähää).
• Toivon, että pääsen johonkin joulukonserttiin ensi viikolla.

Vaikka jouluun valmistautumiseeni sisältyy edelleen paljon hankintoja, huomaan etten rasitu tai ahdistu niistä samalla tavalla kuin ennen. Tähän on muutama syy: ostan vähemmän kerrallaan ja vähemmän ylipäänsä. Vähäiset lahjani ovat jotain pientä, tarpeellista tai ylellistä, kaikki poiskäytettävää käyttötavaraa. Teen ostokset kivoissa pikkuliikkeissä, tuen pienyrittäjiä enkä kirjainkorporaatioita. Ostan luomua ja lähiruokaa, vähemmän ja parempaa. Kaikenlaista ostamista ja hankkimista voisi toki vielä suitsia huomattavasti. Mutta koen, että nämäkin askeleet ovat vieneet minua kauemmas yltiöpäisestä kuluttamisesta ja joulun suorittamisesta. Nyt vaan toivon, etten lankea vielä viime metreillä niihin kaikkiin sudenkuoppiin, jotka niin ylväästi olen tähän asti onnistunut kiertämään! :)

Avokadoleivät on tuunattu limettimehulla, tomaatilla ja ripauksella suolaa (hyi mua). Nam.

Aikamatkailua

Viime aikoina luettua: Audrey Niffenneggerin The Time Traveller's Wife ja Paul Murrayn Skippy Dies.

Kuten odottaa saattaa, aikamatkailun konsepti oli keskeisellä sijalla Niffenneggerin kirjassa. Luin opuksen nenä kiinni kirjassa, ja nyt en osaakaan sanoa siitä oikein mitään. Aika näyttää, mitä tarinasta jää mieleen. Ehkä se, että fantastista elementtiä käsiteltiin jollain tavalla hyvin realistisesti (kaikki ne vaarat ja vaikeudet, mitä äkillisestä ajassa & paikassa siirtymisestä voi seurata). Ja kirjan sinänsä onnellista rakkaustarinaa seuraava varjo: sen osapuolet eivät koskaan ole täysin samalla tasolla keskenään, toinen tietää menneestä tai tulevasta aina enemmän kuin toinen.

Murrayn kirja valikoitui kirjastosta ihan satunnaisotannalla, mutta kävi ilmi, että siinäkin yritettiin selvittää aikamatkailun salaisuutta. Ensisijaisesti Skippy Dies on kuitenkin karu kuvaus mennyttä loistoaan varjelevasta englantilaisesta poikakoulusta sekä sen varsin huonosti voivista oppilaista ja henkilökunnasta. Ilman suurempia juonipaljastuksia voitaneen todeta, että Skippylle eritoten ei käy hyvin. Kirjan tapahtumat ovat synkeitä, mutta varsinkin kouluarjen kuvaus ja teinipoikien dialogi paikoin todella hauskaa. Murrayn on täytynyt olla jossain vaiheessa elämäänsä opettaja. :)

PS.
Tässä on yksi alue, jossa olen toteuttanut jonkunlaista minimalismia jo pitkään: minun kirjani tulevat kirjastosta ja aikanaan myös palaavat sinne. Poikkeuksena kesälomapokkarit, joita kohtelen sen verran huolettomasti, että on hyvä olla oma kappale. :) Yleensä pokkaritkin selviävät lomasta kunnialla ja lähtevät pian kiertoon.

Ymmärrän kyllä jollain (ajatuksen) tasolla kotikirjaston viehätyksen. Mutta en ole nähnyt vielä sellaista, johon ei jossain vaiheessa alkaisi kertyä niitä lukemattomia kirjoja kiihtyvällä vauhdilla. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua muutamaankin jättimäisen kotikirjaston muuttoon. Yh. Ei kiitos.

Ja vain koska tämä jälkikirjoitus on jo varsinaista tekstiä pidempi, jätän lausumatta mielipiteeni aiheesta "ihmisen kirjahylly keroo hänestä kaiken" -ajattelu.