Viihdykettä sairastupaan

Viime viikonlopun vietin pitkästä aikaa ihan rehellisessä flunssassa. Koska mitään järjellistäkään ei voinut tehdä, käännyin viihdeteollisuuden puoleen :). Orange is the new black on vastikään Netflixillä julkaistu uusi sarja, jonka takana on Jenji Kohan, nainen myös toisen lempparini eli Weedsin takana.

Kuva

Ai että se oli hyvä. Luonteeni addiktiivinen puoli nosti välittömästi päätään - katsoin 1. tuotantokauden kaikki kolmetoista jaksoa muutamassa päivässä. Nyt joudun lähes tekemään surutyötä - seuraava tuotantokausi julkaistaan vasta ensi vuonna. Ja se eka loppui tietysti ihan kesken ja inhottavaan koukkuun.

Vaikka tuollaisen sarjan läpikatselu vie tietysti paljon aikaa, niin se ei minusta tunnu samalla tavalla hukkaanheitetyltä ajalta kuin epämääräinen tv-surffailu kokki- ja remontointiohjelmien ristitulessa. Hyvää sarjaa voi katsoa kuin hyvää elokuvaa, keskittyen ja tarinaan mukaan tempautuen. En ole kovin moneen sarjaan elämäni varrella ihastunut (ehkä hyvä niin), joten ne vähät olen katsonut kyllä suurella ilolla.

Tässä tapauksessa lisäarvoa toi myös uuden artistin bongaaminen sarjan tunnarin myötä: Regina Spektor. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta nyt vasta jaksoin/muistin kuunnella. Tykkään!

Kuva

 Tarinalla ei liene muuta opetusta kuin se, että flunssastakin voi seurata hyviä asioita!