Lehtikaalia kahdella tavalla

Mikäs tässä, ruokatrendien leppoisissa jälkimainingeissa keinahdellessa. Lehtikaalista puhuttu ympäri Blogistaniaa ainakin puoli vuotta, ja nyt sitä saa meidän lähikaupasta. Kannatti odottaa!

250 gramman puntista riitti useampaankin kokeiluun, joten päätin valmistaa sekä ns. sipsejä että salaattia. Valmistelut alkoivat lehtikaalin repimisellä sopiviksi suupaloiksi (ja isoimmat lehtiruodit pois), sitten seurasi palojen huuhtelu ja kuivaus.

Seuraavaksi laitoin sipsi- ja salaattikaalit omiin kulhoihinsa ja hieroin kumpaankin oman marinadinsa. Sipseihin tuli oliiviöljyä, hienoa merisuolaa ja chilijauhetta. Salaattiin oliiviöljyä, samaista suolaa sekä sitruunamehua.

Levitin sipsit ilmavasti pellille leivinpaperille ja paistoin kahdessa erässä, 175 astetta ja noin 10 minuuttia. Kaalin palojen on hyvä olla melko tasakokoisia, koska muuten pienimmät ehtivät palaa ennen kuin isoille tapahtuu mitään. Tavoitteena on reunoilta muttei kokonaan ruskettunut, rapea sipsulainen.

Jäähdyttelin sipsit lautasella, ja sitten söimme melkein kaikki yhdellä istumalla. Mystisen hyvää.

Salaattiin laitoin lehtikaalin kaveriksi pilkotun keltaisen paprikan, rouhittuja cashew-pähkinöitä, aamiaisesta jääneen keitetyn kananmunan ja purkillisen tonnikalaa. Eli tonnikalasalaattia, ruokaisaa ja luultavasti pitkään säilyvää sorttia, koska lehtikaali ei tuntunut kaikesta rutistelusta ja pyörittelystä olevan moksiskaan.

Kaiken kaikkiaan lehtikaali oli oikein mieluisa uusi tuttavuus, josta on varmasti moneksi. Tykkäsin sekä mausta, ulkonäöstä että jämäkästä olemuksesta. :-) Toivottavasti se pysyykin lähikaupan valikoimissa - ainakin satokausi kuulemma jatkuu pitkälle syksyyn.

Tomaattia, vol. 2 & hiivaton pizzapohja

Tällä hetkellä olen ilmeisen kykenemätön kävelemään kaupan tomaattilaarin ohi. Onneksi olen kuitenkin hyvä keksimään keittiöön kasautuville tomaattiröykkiöille monenlaista käyttöä!

Tomaatti-pestopizza on vanha suosikki, jota teen yleensä hyötykäyttääkseni avatun pestopurkin tai, kuten nyt, läjän kypsiä tomaatteja. Voisi sitä kai joskus tehdä ihan vain maun vuoksikin... Tämä sopii hyvin sormin syötäväksi, koska päällisiä on sen verran niukasti etteivät putoile syliin :-) . 

Pizzapohjan teen nykyään lähes aina hiivattomana versiona durumvehnäjauhoista. Tämä on paras löytämäni ohje (en muista mistä):

6 dl durumvehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

3 dl vettä

Loraus oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sitten nesteet. Taikinaa ei tarvitse mitenkään erityisesti vaivata, kunhan sekoittaa tasaiseksi. Painele taikina uunipellille leivinpaperin päälle, tarvittaessa (luultavasti!) käytä apuna durumvehnäjauhoja. 

Tomaatti-pestopizzan päälliset kaikessa yksinkertaisuudessaan:

n. puoli purkkia vihreää pestoa

4 tomaattia

1 mozzarellapallukka

mustapippuria

Sivele pizzapohja maltillisesti pestolla, lado päälle viipaloidut tomaatit ja lopuksi mozzarella. Kruunaa parilla pippurimyllyn kierroksella ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Menossa uuniin.

Menossa suuhun.

Yksinkertaista hyvää tämäkin!

Tomaatteja, nam!

Nyt on se aika vuodesta, kun on tankattava kotimaisia tomaatteja kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa muodoissa, niin kauan kun niitä järkevään hintaan saa.

Tässä yksi hyvin simppeli mutta varsin herkullinen tomaattiruoka:

Fetajuustolla täytetyt tomaatit

4 tomaattia

100 g fetajuustoa

Kourallinen tuoretta timjamia

Loraus oliiviöljyä

Mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Puolita tomaatit ja poista siemenet. Murenna kulhossa fetajuusto ja sekoita joukkoon hienonnettu timjami sekä mustapippurirouhetta. Täytä tomaatinpuolikkaat. Lado tomaatit oliiviöljyllä voideltuun astiaan ja pirskota öljyä myös niiden päälle. Anna paistua uunissa kaikessa rauhassa, puoli tuntia on hyvä mutta maku muuttuu intensiivisemmäksi pidemmällä paistoajalla. Tomaatit ovat hyviä hiukan haaleina, joko sellaisenaan tai isomman aterian lisukkeena.

Neiti Kesäheinänuhan tulinen kukkakaalikeitto

Tämä keitto syntyi tarpeesta hälventää juhannusähkyä sekä päästä eroon samaisten kekkereiden ylijäämistä. Kaupanpäällisiksi sopivan tulinen keitto aukaisi jostain ilmestyneen heinänuhan tukkiman nenäni. Kattilaan laitettiin (tässä järjestyksessä):

1 l vettä
3 perunaa kuorittuna ja pilkottuna
1 pieni kukkakaali pilkottuna
1 (hyvin pieni) punasipuli pilkottuna
1 iso punainen chilipaprika silputtuna
2 kuorittua valkosipulin kynttä
1 yrttiliemikuutio
Puoli pakettia viherpippurisulatejuustoa

Valmistusohje: keitä kasvikset kypsiksi ja soseute keitto sauvasekoittimella.
Ohjeesta riittää neljään maltilliseen annokseen.

Tämä oli oikein mukavan makuinen keitto. Kukkakaali ja chili sopivat hienosti yhteen, vaikka etukäteen epäilin chilin peittävän kukkakaalin maun alleen. Chili myös värjäsi keiton punaiseksi - suuri parannus kukkakaalikeitolle tyypilliseen valjun valkoiseen olemukseen.

Sunnuntainen paitakatselmus - paljonko on paljon?

Hetken mielijohteesta (= piti imuroida) päätin tehdä teepaitahyllyn pikakarsinnan. Edellisestä kerrastakaan ei nyt niin tolkuttoman kauan oli, mutta halusin kokeilla, olisiko kehitystä tapahtunut oman pään sisällä niin, että uutta poislaitettavaa kuitenkin löytyisi.

Nämä lähtivät...

No, löytyihän sitä. Hetken mielijohteesta myös laskin sekä poistettavat että säästettävät artikkelit, ja kävi ilmi, että poistokasaan joutui tasan kolmannes vaatteista eli 16 paitaa. Niistä puolet oli kirpparikelpoisia, loput päätyvät luultavasti räteiksi. Karsinta kävi oikein helposti, ja koska vähennettävää löytyi muutenkin, niin jätin suosiolla kaappiin pari paitaa ihan nostalgiasyistä. Lisäksi jätin ns. remonttipaitoja yli tarpeen, samoin urheilupaitoja, mutta niille sentään luultavasti tulee käyttöä jossain vaiheessa.

Olin ja olen tähän noin 10 minuutin kivuttoman pikakatselmuksen lopputulokseen oikein tyytyväinen, mutta täytyy myöntää, että paitojen suuri määrä oli yllätys. Tässä on siis mukana trikoiset topit sekä lyhyt- ja pitkähihaiset t-paidat, henkareilla roikkuu lisää yläosia vaikka kuinka paljon. Pudotus 48 --> 32 on toki oikein hyvä, mutta selvästi on silkkaa toiveajattelua, että minulla ei olisi paljon vaatteita. ;)  Vai paljonko on paljon?

Nämä jäivät.

Kirjailijalöytöjä

Loma antaa vielä odotuttaa itseään, mutta tahti on vähän onneksi jo hidastunut. Välillä löytyy aikaa kunnon lukusessioille, ja mikäs sen parempaa, kun on vaihteeksi löytynyt kirjoja, joita ei millään malttaisikaan laskea käsistään.

Olen ilmeisesti palaamassa lapsuuteni kirjastonkoluamisjärjestykseen, jossa luetaan kirjoja aakkosjärjestyksessä sitä mukaa kun kiinnostavan oloisia tulee vastaan. (Lapsena tosin taisin jossain kohtaa kuvitella lukevani kaikki kirjat, mutta tajusin onneksi luopua tästä aikeesta varsin nopeasti. Ei kaikki kirjat vaan ole kovin hyviä!)

No, tässä oltiin nimistä päätellen selvästi Lionel Shriverin teoksia vailla, mutta niiden puutteessa nappasin mukaan kaksi aiemmin tuntematonta suuruutta: Curtis Sittenfeldin American Wife ja Gary Shteyngartin Super Sad True Love Story.

Näistä American Wife (ja myös tuo toinen, joka piti tietysti heti hakea perään) on todellinen lukuromaani, jos sallitaan tämän kontroversiaalisen termin käyttö. Se on fiktiivinen kertomus, jossa on merkittäviä yhtymäkohtia Laura Bushin ja näin ollen George Bushin elämään. Kansi ja nimi viittaavat monta astetta hömpempään teokseen kuin mistä oikeasti on kysymys. Teos kulkee päähenkilön matkassa nuoresta tytöstä kuusikymppiseksi presidentin vaimoksi, ja kertoo eniten ihmisten päänsisäisistä asioista ja ihmissuhteista. Politiikka ja yhteiskunnalliset asiat ovat tietysti mukana, mutta sivuroolissa. Pidin kirjasta kovasti, se on hyvin rehellinen ja suora  (enkä usko, että kansikuvan valinnut henkilö on lukenut kirjasta sivuakaan).

Super Sad True Love Storyn maailma on jonkin sortin dystopia ainakin Yhdysvaltain osalta. Se ei sinänsä sijoitu välttämättä kovinkaan kauas tulevaisuuteen, mutta esittelre maailman, jossa ihmisten ns. markkina-arvo, ostovoima ja ikuisen nuoruuden tavoittelu ovat kyseenalaistamattomasti tärkeimät asiat ihmisen elämässä. Kukaan ei lue enää kirjoja, ja ihmisiä arviodaan jatkuvasti niin vertaisten kuin järjestelmän taholta.

Minä en ole skifin tai poliittisen/yhteiskuntakriittisen romaanin ylimpiä ystäviä, mutta tässäkin tarinassa on kuitenkin pääpaino otsikon mukaisesti rakkaustarinassa. Ympäröivä maaailma tuo siihen omat mausteensa, ja kirjailija on ollut harvinaisen kekseliäs erinäisissä "uuden järjestyksen" yksityiskohdissa. Tarina ei kuitenkaan ole mitenkään alisteinen maailmanjärjestyksen esittelylle, vaan henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja huolella rakennettuja.

Seuraavalla kirjastokäynnillä löysin kummaltakin tekijältä toiset teokset, ja vielä sen Shriverinkin. Kyllä nyt kelpaa! Ja mikä parasta, saan lopuksi palauttaa koko läjän kirjastoon, eikä se jää minun vaivoikseni hyllyä kuormittamaan! Kirjasto <3

Digitaalinen kaaos ja paniikki

Vielä muutama kuukausi sitten kirjoittelin näitäkin tekstejä raskaalla läppärillä, joka kaikesta päätellen käytti 90 prosenttia energiankulutuksestaan lämmön ja hurinan tuottamiseen. Akunkesto oli noin 2 minuuttia. Sitten siirryin käyttämään tällaista kivaa kymmentuumaista android-tablettia, joka ei inahdakaan, ei kuumene, ja akunkestokin lasketaan tunneissa. Tällainen tabletti ei ole työkalu, eikä sitä sellaisena kannata yrittää käyttää, mutta ns. viihdekäytössä se on ollut mainio.

Ainut todella kiusallinen vaiva liittyy bloggeriin, joka ei suostu lataamaan kuvia blogiin. Kaikki menee protokollan mukaan, mutta lataamisilmoituksesta huolimatta mitään ei koskaan tapahdu. Se on ärsyttävää, ja moni postaus on jäänyt tämän vuoksi tekemättä. En oikein tiedä miksi, kuvani ovat laadultaan mitä ovat eivätkä yleensä mitenkään merkittävässä osassa postausta ajatellen. Mutta minusta on kivaa, että jokaisen tekstin lomassa olisi ainakin yksi kuva (vaikka ihan sujuvasti luen täysin kuvattomiakin blogeja). Impulssi tulla kirjoittamaan ylös jokin onnistunut resepti, luettu kirja tai edistysaskel tavaranraivauksessa kuolee nopeasti, kun muistan etten saa kuvia lisättyä. Laitteesta toiseen siirtymisen myötä kävi taas ilmi kaaos, joka vallitsee digitaalisen omaisuuteni puolella. Kuvia siellä sun täällä, osittain samoja kansioita monessa paikassa, työjutut arkistoitu milloin milläkin logiikalla...

Tämä digitaalinen kaaos itse asiassa häiritsee minua jo huomattavasti enemmän kuin paperipinot mapeissa (no kyllä nekin, jos asiaa alkaa oikein miettiä). Näiden järjestäminen ja pelastaminen vanhalta koneelta käy epämiellyttävästä työstä; asioista on vaikea saada kokonaiskäsitystä ja joka välissä pitää odotella, kun vanha kone miettii omiaan. Lisäksi sillä on taipumus jossain vaiheessa hyytyä kesken kaiken, jolloin tiedostonsiirtoprosessi jää kesken.

Luulin jo kertaalleen siirtäneeni kaikki tiedostot turvaan ja tehneeni vanhan hurisijan tarpeettomaksi. Kuinka ollakaan, kaivaessani joitain kuvia ulkoiselta kovalevyltä, huomasin ettei sieltä löytynyt yhtään kuvaa vuoden 2008 jälkeen! Ei edes roskakorista. V*tutus oli niin suuri, etten uskaltanut oikein edes ajatella koko asiaa... onneksi talouden toinen henkilö on valveutuneempi tällaisissa asioissa, ja löysi ohjelman, jolla kuvia saa edelleen pelastettua muistista. Ehkä noin puolet kuvista on vaurioitunut, eikä niitä saa enää auki, mutta olen tässä vaiheessa nöyrän kiitollinen siitä toisesta puolikkaastakin. Harmi vaan että pelastamisprojektikin on edelleen kesken, koska en vaan saa pakotettua itseäni konevanhuksen ääreen päivystämään.

Hyviä, luotettavia digitaalisen materiaalin järjestely- ja arkistointiratkaisuja odotellessa. Ja Bloggerin kuvanlataustoimintoa.