Se aika vuodesta...

... kun ne kuuluisat viime hetken lahjavinkit ovat haluttua valuuttaa. Monissa blogeissa on viime aikoina puhuttu aineettomien lahjojen puolesta: hyväntekeväisyyslahjoja (vuohi Afrikkaan, koulupuku Nepaliin tms.) tai sitten lahjakortteja itse tehtäviin palveluksiin (siivousta, lumenluontia, hierontaa tms.).

Nämä edellämainitut ovat sata kertaa parempia kuin jokin saajalleen tarpeeton viime hetken tavaralahjus. Silti kumpikin lahjatyyppi on minusta vähän ongelmallinen. Hyväntekeväisyyslahjojen kohdalla ongelma on lähinnä periaatteellinen: se on vähän niinkuin sanoisi jollekin, että mun piti ostaa sulle lahja viidelläkympillä, mutta laitoinkin sen Pelastusarmeijan keräykseen, ole hyvä. Antajan kannalta on rahallisesti samantekevää, mihin joka tapauksessa käytettävä rahasumma ohjautuu. Saaja on se, joka jää ilman lahjaa. Silti lahjan antaja tekee päätöksen lahjan saajan puolesta. Mikä lahja se sellainen on? Minusta jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi ainakin silloin tällöin osallistua hyväntekeväisyystyöhön ihan itse ilman, että siihen pakotetaan tai siitä huudellaan muille eettisen lahjoituksen nimissä.

(Käsitän toki, että nepalilaisen lapsen kannalta on ihan sama, kuka ja miten sen koulupuvun kustansi. Ja otan itsekin mieluummin lahjaksi tiedon vuohesta kuin uudet glögimukit. Mutta silti.)

Sitten nämä omat lahjakortit. Tavalliseen kanssakäymiseen ja keskinäiseen avunantoon kuuluvan tekemisen hinnoittelu lahjaksi jotenkin särähtää minun korviini. Sitäpaitsi en halua, että kylpyhuonettamme tai ikkunoitamme pesee kukaan muu kuin minä tai mieheni. Joku saattaisi nöksähtääkin siivousavun tarjoamisesta ("Vihjaako se, ettei meillä siivota tarpeeksi?") ja tarjoutuminen seuraksi kävelylenkille on minun korvissani oikeasti vähän säälittävä "lahja". Tämähän voi olla hyvä ja toimivakin idea, mutta on mietittävä tarkkaan, mikä on se viesti, joka lahjasta sen saajalle välittyy!

Ja kaiken tämän valituksen jälkeen oma lahja(toive)listani - näissä ei ole mitään mullistavaa, mutta tällaiset lahjat miellyttävät itseäni:

• Tarpeelliset kulutustavaralahjat ylellisinä versioina. Siis hyvää kahvia, ruokaöljyä, sampoota, voidetta. Teekukkia, käsintehtyjä konvehteja, viiniä... Edellyttää tietysti jonkinmoista lahjansaajan tapojen ja maun tuntemusta. Mutta idea on siinä, että harva raaskii itselleen ostaa oikeasti hyvää laatua, joten tällaiset lahjat tuovat sitä kuuluisaa arjen luksusta. Ja jos lahja kertakaikkiaan ei osu kohdalleen, se on helppo antaa eteenpäin.
• Samalla linjalla jatkaa lahjakortti esim. lähiruokamyymälään, ekokauppaan tms. erikois(ruoka)liikkeeseen.
• Monissa kaupungeissa on saatavilla ns. ruokakassipalveluja. Hauska lahjaidea ainakin perheelliselle sekasyöjälle - minulle tällä ei olisi käyttöä.
• Sopivien porukoiden (naapurit, lähimmät työkaverit tms. ) kesken voidaan järjestää omat pikkujoulut tai joulukahvit tms. tilaisuus, joko jonkun kotona tai kivassa kahvilassa tai ravintolassa. Tai voidaan käydä yhdessä teatterissa tms. Joulu ja ystävyys tulee noteerattua, lahjoja ei tarvita!
• Leffa-, konsertti-, teatteri- ym. tapahtumaliput.  Lipun ostamisessa tiettyyn päivämäärään on aina riskinä, ettei se sovikaan lahjan saajalle. Moniin paikkoihin saa onneksi lahjakortteja, lippupasseja tai avoimia lippuja.
• Ns. elämyslahjat. Käytännössä nämä ovat lahjakortteja: hierontaan, kauneushoitolaan, joogan tai muun liikuntalajin alkeiskurssille...
• Ystävän tai kumppanin kanssa voidaan tavaralahjojen sijaan sopia vaikka yhteisestä festari- tai kylpyläreissusta, kaupunkilomasta tai patikointiretkestä tai mistä tahansa itseä miellyttävästä. Suunnitelmaan liittyen voi jouluna tietysti antaa jonkin sopivan tavaralahjankin (matkaoppaan, uimalakin, taskulampun tms.). 
• Parasta ja vaivattominta lienee sopia aikuisten kesken, ettei lahjoja vaihdeta. Jokainen varustautuu sen sijaan joulumielellä ja osallistuu jollain tapaa valmisteluihin, ettei kaikki kaadu yhden tai kahden henkilön niskaan!

Aamiainen kynttilänvalossa ja joulunaluspohdintaa

Avokado sopii ruislimppuun ja kynttilänvalo talviseen aamiaispöytään.

Kuten moni muukin, olen tänä vuonna tietoisesti pyrkinyt välttämään jouluhössötystä ja turhaa stressaamista. Se on ollut helppoa mm. koska työhöni liittyvä kiirejakso on pitänyt sekä ajatukseni että fyysisen minäni kiireisenä. Olen kuitenkin tehnyt silloin tällöin, puoliksi salaa itseltänikin, jouluun(kin) tähtääviä valmisteluja:

• Olen muutamalla eri kaupunkireissulla ostellut vastaantulleita jouluisia herkkuja: kahvia, teetä, hunajaa, juustoja, suolakeksejä, suklaamanteleita, glögiä ja viiniä... Nämä palvelevat niin joulunajan vierasvaratarjottavina, kyläviemisinä ja lahjoina kuin kotiväen herkkuvarastonakin.
• Olen myös ostanut kaupungilta pari tavaralahjaa, kun olen törmännyt johonkin mielestäni kivaan ja henkilölle X tarpeelliseen asiaan. Olen myös tilannut netistä yhden lahjan itselleni ja toisen anopille.
• Olen hyödyntänyt jokasyksyistä (aina yhtä lyhyaikaista) käsityöinnostustani valmistamalla itse muutaman lahjaksi sopivan tekeleen.
• Olen jatkanut tavaranvähennysprojektiani, ja siinä sivussa tullut sekä siivonneeksi että harjoittaneeksi hyväntekeväisyyttä.

Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että 2-3 lahjaa on hankkimatta ja kaksi pitää postittaa viimeistään tiistaina. Joulukortteja en aio lähettää: naapurien kortit vien suoraan postilaatikkoon ja muut saavat tekstiviestin. :)
Koti on kylppärin siivousta ja imurointia vaille "joulukunnossa" - mikä minulle tarkoittaa ensisijaisesti tunnelmallista valaistusta, kynttilöitä ja kukkia, toissijaisesti kohtuullista siisteystasoa. Osa ruokahankinnoista, lähinnä kala, jää väistämättä melko viime tinkaan. Siivousta ja mahdollista postissa jonottamista lukuunottamatta mitään epämiellyttävää valmistautumista ei kuitenkaan ole tiedossa.

• Rakastan lahjojen paketoimista, paketoin ne kaikessa rauhassa joku ilta ensi viikolla.
• Teen loput vähäiset ostokset joulumarkkinoilla, torilla, kauppahallissa... niiiin paljon miellyttävämpää kuin automarketissa tungeksiminen!
• Keksin tänään miehelleni tarpeellisen ja kivan joululahjan (joka sitäpaitsi tulee yhteiskäyttöön, hähää).
• Toivon, että pääsen johonkin joulukonserttiin ensi viikolla.

Vaikka jouluun valmistautumiseeni sisältyy edelleen paljon hankintoja, huomaan etten rasitu tai ahdistu niistä samalla tavalla kuin ennen. Tähän on muutama syy: ostan vähemmän kerrallaan ja vähemmän ylipäänsä. Vähäiset lahjani ovat jotain pientä, tarpeellista tai ylellistä, kaikki poiskäytettävää käyttötavaraa. Teen ostokset kivoissa pikkuliikkeissä, tuen pienyrittäjiä enkä kirjainkorporaatioita. Ostan luomua ja lähiruokaa, vähemmän ja parempaa. Kaikenlaista ostamista ja hankkimista voisi toki vielä suitsia huomattavasti. Mutta koen, että nämäkin askeleet ovat vieneet minua kauemmas yltiöpäisestä kuluttamisesta ja joulun suorittamisesta. Nyt vaan toivon, etten lankea vielä viime metreillä niihin kaikkiin sudenkuoppiin, jotka niin ylväästi olen tähän asti onnistunut kiertämään! :)

Avokadoleivät on tuunattu limettimehulla, tomaatilla ja ripauksella suolaa (hyi mua). Nam.

Aikamatkailua

Viime aikoina luettua: Audrey Niffenneggerin The Time Traveller's Wife ja Paul Murrayn Skippy Dies.

Kuten odottaa saattaa, aikamatkailun konsepti oli keskeisellä sijalla Niffenneggerin kirjassa. Luin opuksen nenä kiinni kirjassa, ja nyt en osaakaan sanoa siitä oikein mitään. Aika näyttää, mitä tarinasta jää mieleen. Ehkä se, että fantastista elementtiä käsiteltiin jollain tavalla hyvin realistisesti (kaikki ne vaarat ja vaikeudet, mitä äkillisestä ajassa & paikassa siirtymisestä voi seurata). Ja kirjan sinänsä onnellista rakkaustarinaa seuraava varjo: sen osapuolet eivät koskaan ole täysin samalla tasolla keskenään, toinen tietää menneestä tai tulevasta aina enemmän kuin toinen.

Murrayn kirja valikoitui kirjastosta ihan satunnaisotannalla, mutta kävi ilmi, että siinäkin yritettiin selvittää aikamatkailun salaisuutta. Ensisijaisesti Skippy Dies on kuitenkin karu kuvaus mennyttä loistoaan varjelevasta englantilaisesta poikakoulusta sekä sen varsin huonosti voivista oppilaista ja henkilökunnasta. Ilman suurempia juonipaljastuksia voitaneen todeta, että Skippylle eritoten ei käy hyvin. Kirjan tapahtumat ovat synkeitä, mutta varsinkin kouluarjen kuvaus ja teinipoikien dialogi paikoin todella hauskaa. Murrayn on täytynyt olla jossain vaiheessa elämäänsä opettaja. :)

PS.
Tässä on yksi alue, jossa olen toteuttanut jonkunlaista minimalismia jo pitkään: minun kirjani tulevat kirjastosta ja aikanaan myös palaavat sinne. Poikkeuksena kesälomapokkarit, joita kohtelen sen verran huolettomasti, että on hyvä olla oma kappale. :) Yleensä pokkaritkin selviävät lomasta kunnialla ja lähtevät pian kiertoon.

Ymmärrän kyllä jollain (ajatuksen) tasolla kotikirjaston viehätyksen. Mutta en ole nähnyt vielä sellaista, johon ei jossain vaiheessa alkaisi kertyä niitä lukemattomia kirjoja kiihtyvällä vauhdilla. Lisäksi minulla on ollut ilo ja kunnia osallistua muutamaankin jättimäisen kotikirjaston muuttoon. Yh. Ei kiitos.

Ja vain koska tämä jälkikirjoitus on jo varsinaista tekstiä pidempi, jätän lausumatta mielipiteeni aiheesta "ihmisen kirjahylly keroo hänestä kaiken" -ajattelu.

Coctail-leivät + leipävanukas

Jossain blogikeskustelussa mainittiin leipävanukas. Muistin yhtäkkiä, että minähän olen tehnyt sellaista, ja sitten unohtanut postata aiheesta vaikka piti! Kuvia kaivellessani löysin myös alkuperäisen syyn leipävanukkaan tekemiselle: kolmenlaiset coctail-leivät, jotka väsäsin joihinkin juhliin. Niistä jäi tietysti yli iso läjä reunapaloja, jotka sitten sain kuin sainkin ansiokkaasti hyödynnettyä leipävanukkaan muodossa.

Tästä kaikesta on lähemmäs kaksi vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sitä paitsi tällä kombolla ei jää muruakaan leipää tähteeksi, joten tämähän sopii nyt pinnalla olevaan järkevän ruokasuunnittelun teemaankin!

Ensin leipäset. Kuten kuvista näkyy, niissä on vaaleaa ja tummaa vuokaleipää. Poistin reunat terävällä veitsellä täyttämisen jälkeen ja leikkasin leivät neljään osaan. Täytteenä on:

1) punaista pestoa ja kylmäsavulohta
2) savuporoa ja piparjuurituorejuustoa.
2) kermajuustoa (muistaakseni) sekä aurinkokuivatuilla tomaateilla terästettyä tuorejuustoa.

Nämä ovat hyviä ja niitä on kiva syödä. Tärkeintä on huolehtia siitä, etteivät leivät jää liian kuiviksi tai pääse kuivahtamaan syöjiä odotellessa. Näiden kokoaminen on hyvin helppoa ja kaltaiselleni näpertäjälle ihan mukavaakin, mutta yllättävän aikaavievää... en siis suosittele kovin kiireiselle kokille!

Alunperin kuvittelin tekeväni reunapaloista korppujauhoa, joten levitin ylijäämäpalaset oikein pellille kuivumaan. Leipä oli siis todella kuivahtanutta siinä vaiheessa, kun päivän parin päästä sainkin päähänpiston tehdä leipävanukasta. Tästä ei ollut mitään haittaa lopputuloksen kannalta. Tein vanukkaan muistaakseni tällä ohjeella, paitsi että laitoin hiukan muskottia lisäksi ja käytin vaniljauutteen sijaan vaniljasokeria ja unohdin tavallisen sokerin kokonaan. Minkä muistin vasta kun vanukas oli jo uunissa ja melkein valmista.

Lopulta sokerittomuudesta ei sitten ollutkaan haittaa koska lisukkeissa (vaniljakastike ja hillo) oli sokeria kylliksi. Leipävanukkaan koostumus on hauskan kimmoisa ja maku yllättävän hyvä; ensi kerralla taidan kokeilla suolaista juustoista versiota, josta minulla on ohje eräässä keittokirjassa.

Tähteistä ruokaa

Mm. Vuoden mutsi -blogissa on keskusteltu siitä, miten ruuan (tai raaka-aineiden) jämien poisheittämiseltä voi välttyä. Koska viikonloppuni on pitkälti kulunut ulosmenoa ja kauppareissua vältellen, olen kunnostautunut nyhjää tyhjästä -tyyppisessä ruuanlaitossa. Ajattelin siis osallistua keskusteluun julkaisemalla viimeisimmät jämäruokani kyseenalaiseksi inspiraatioksi:

Jääkaapissa lauantaina (eli ainekset, joista piti hankkiutua eroon):
puoli purkkia rahkaa
avattu tomaattipestopurkki
aamiaisesta asti pöydällä nahistuneet tomaatinviipaleet
purkillinen ranskankermaa, jonka parasta ennen -päiväys oli jokunen päivä sitten.

Lisäksi löytyi kokonainen paketti fetaa, avaamaton mozzarellaraastepussi sekä purkillinen chilitonnikalaa.

Näistä syntyi:
suolainen piirakka. Samanlainen pohja kuin tässä, mutta vähemmällä rahkalla. Laitoin tomaattipestoa pohjan päälle muiden täytteiden alle, ja korvasin munamaidon creme fraichella. Päälle hiukan juustoraastetta. Tuli oikein hyvää.

Tarinan opetus: suolaiseen piirakkaan on hyvä upottaa mm. rahkaa, kermaviiliä, smetanaa ym. maitotuotteita; kalaa tai lihaa; pieniä määriä tomaattia (myös aurinkokuivattuja), pinaattia, oliiveja, sieniä, kaikenlaisia juustoja jne. Täytteeksi riittää tosiaan yllättävän pieni määrä mitä tahansa makua antavaa. Muna tai pari sopii myös täytettä kuohkeuttamaan. Juustoraastetta ei tarvita jollei satu olemaan saatavilla.

Jääkaapissa sunnuntaina:
päiväyskriittisiä kananmunia (olen vahingossa ostanut paketin vaikka vanhakin oli käyttämättä).
eilen avatut juustoraastepussi ja fetapaketti (fetaa jäi vain vähän, raastetta paljon)
purkki marinoitua lohta (olen hurahtanut siihen silakkamarkkinoiden tunnelmassa ja nyt kukaan ei tätä syö)

Näistä syntyi:
munakas. Paistoin ensin lohen, ja lisäsin sitten fetan jämät ja 4 munaa haarukalla kevyesti vatkattuna. Juustoraasteen lisäsin munakkaan pinnalle. (Voisi tietysti argumentoida, että kallis kilohinta munakkaaseen käytetylle lohelle, mutta parempi kai käyttää se johonkin kuin saattohoitaa sitä ensin jääkaapissa pari kuukautta ja sitten heittää pois... )

Tarinan opetus: munakkaasta saa helposti ja nopeasti täyttävää ruokaa, kun sitä höystää esimerkiksi sipulilla, tomaatilla, pinaatilla, sienillä, juustolla, kalalla, kinkulla tms. Myös ylijääneet keitetyt perunat ja porkkanat sopivat hyvin munakkaaseen: paistetaan pienehköinä kuutioina öljyssä ja maustetaan hyvin, ja kaadetaan sitten munakasmassa päälle. Toki jos energiaa ja maitoa riittää, voi ylijäämäaineksista väsätä täytteen suolaisille letuille. Tai jos maitoa on mutta energiaa ei ninkään, voi tehdä suolaisen pannukakun.

Tilanne nyt:
Jääkaapista löytyy vielä puoli pussia juustoraastetta ja vajaa purkillinen tomaattipestoa. Luultavasti käytän ne lämpimiin voileipiin. Samalla pääsen eroon kuivahtaneesta leivästä, joka pehmenee mystisesti puolessa minuutissa mikrouunissa. (En ole koskaan ymmärtänyt miten tämä ilmiö toimii, mutta pääasia että toimii!)


***

Tässä vielä yksi resepti jonkinlaiseen perunapannuun, johon voisi käyttää myös keitettyjä ylijäämäperunoita. Määrät eivätkä aineksetkaan ole niin justiinsa. Kikherneet ovat hyvä lisä melkein ruokaan kuin ruokaan, koska miedon makuisina ne sopivat melkein kaikkeen ja niistä saa proteiinia. (Olen ennenkin tehnyt jämäruokia kikherneistä esim. täällä!)

Perunaa (mulla 8 minikokoista puikulaa, vastaa n. 2-3 isoa perunaa)
Puoli pussia (200 g) pinaattia
1 isohko sipuli
150 g fetajuustoa
200 g kikherneitä
öljyä paistamiseen
1-2 dl vettä
puolikkaan limetin mehu
kasvisliemijauhetta/-kuutio
mausteita: esim. mustapippuria, chiliä, kurkumaa, currya, berberiä... ja suolaa maun mukaan.

Silppua sipuli, pese ja kuutioi perunat, huuhdo pinaatti ja tarvittaessa poista paksuimmat lehtiruodit. Laita öljy kuumenemaan ja lisää jauhemaiset mausteet. Kuullota sipulia hetki, lisää perunakuutiot ja paista tovi. Lisää kasariin: sopivasti vettä, kasvisliemiainekset sekä päällimmäiseksi pinaatinlehdet. Laita kansi päälle ja jätä hiljalleen kiehumaan, kunnes perunakuutiot ovat kypsiä. Lisää lopuksi kikherneet, fetajuusto sekä limetin mehu. Kuumenna ja tarjoile. 

Lukupäiväkirjaa lomaviikolta

Jatulintarha

En ole saanut pitkään aikaan luettua oikein mitään. Tai ei ole tullut vastaan mitään oikein sykähdyttävää. Mutta nyt on loma, ulkona sataa jatkuvasti - oiva tilaisuus ottaa vahinko takaisin!
Tähän mennessä luettua:

Miika Nousiainen: Maaninkavaara. Tykkäsin sen verran, että aion lukea myös Vadelmavenepakolaisen ja Metsäjätin. Noista jälkimmäisestä olen kuullut vain kehuja, ensimmäistäkin on kehuttu mutta myös moitittu yhden vitsin kirjaksi. Tässä urheiluhullun mielenmaisemaan paneutuvassa keskimmäisessä teoksessa on vähän samaa. Nousiaisen kielenkäyttö on sujuvaa, ja tarinasta löytyy uskottavaa perhedynamiikan kuvausta ja tilannekomiikkaa. Heikkoudet löytyvät sitten henkilöhahmojen puolelta. Päähenkilön taustoittamatta jättäminen on tietysti kirjailijan valinta, mutta olisi se ollut kiinnostavaa, kun kyseessä on niinkin vinksahtanut hahmo kuin tämän romaanin kestävyysurheiluhullu isä.

Turkka Hautala: Paluu. Luin Hautalan esikoisteoksen Salo silloin, kun se oli Finlandiaehdokkaana. Siitä jäi sellainen "ihan hyvä, muttei mitenkään erityinen" -olotila. Ärsyynnyin ehkä hiukan romaanin rakenteesta, tai olin sattunut lukemaan liian monta näitä usean kertojan näkökulmasta kerrottuja pirstaleisia tarinoita. Uskon kyllä, että esikoisromaani tavoitti palan Saloa, mikä varmaan oli tarkoituskin. Tämä toinen sitten. Pidin siitä paljon enemmän. Isä-poika -tarina kantaa ja on sillä lailla kiinnostava, ettei kirjaa halua jättää kesken. Jotenkin hyvin inhimillinen ja uskottava tarina.

Sara Gruen: Water for Elephants. Tämän ja tähän perustuvan leffan nyt tietävät kaikki, mutta itse törmäsin siihen toista kautta. Lainasin kirjastosta ihan sokkona Gruenin toisen kirjan Ape House, johon tykästyin bonobo-juttujen ja ihmisen ja ihmisapinoiden välisen kanssakäymisen kuvausten takia. Water for Elephants on puitteiltaan kiehtova (Yhdysvaltain 30-luvun lama-ajan junasirkus), tarinaltaan mukaansatempaava ja sillä tavalla visuaalinen ja henkilögallerialtaan värikäs, että sen heti haluaisi nähdä elokuvana. Onneksi leffa on olemassa ja onneksi en nähnyt sitä ennen kirjan lukemista! Nyt pitää odottaa hetki, että tarkimmat yksityiskohdat haihtuvat mielestä ja katsoa elokuva vasta sitten. :)

Seuraavaksi lukulistalla on täälläkin jo hehkuttamani A. L. Kennedyn Indelible Acts.

Sunnuntaipäivän luottopiirakka

Tämä ei kovin helpolla voi mennä pieleen.

Taatusti maukas feta-tonnikalapiirakka

Pohja:

50-100 g voita tai margariinia
purkki maitorahkaa
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
 vehnäjauhoja (muitakin voi laittaa sekaan)

Sulata ja jäähdytä rasva. Sekoita joukkoon maitorahka. Lisää jauhoja sekä nostatusaineet näihin sekoitettuna, kunnes sinulla on kuohkea, kevyt taikina, joka osoittaa kulhon reunasta irtoamisen merkkejä. (En ole mitannut jauhomäärää, mutta vähän on parempi kuin paljon. Ei vaivata, vain sekoitetaan.) Painele taikina vuoan pohjalle ja levitä päälle:

Täytteet:

1 prk (chili-)tonnikalaa
200 g fetajuustoa murennettuna
1-2 tomaattia kuutioituna (vain kiinteät osat, ei siemeniä tai sisuksia)
(mustapippuria, chiliä)
hiukan tuoretta tai kuivattua rosmariinia hienonnettuna
munamaito, jossa 1 muna + n. 0,5 dl maitoa

Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes on kypsää. Paistoaika riippuu mm. vuoan koosta ja täytteiden määrästä. Jos reunat uhkaavat ruskistua liikaa, peitä foliolla. Anna vetäytyä tovi ja tarjoile haalean lämpöisenä.

Chilitonnikala sopii tähän kuin nenä päähän, eikä se juuri kaipaa mausteita seurakseen. Eri merkkien versiot ovat hyvin eri vahvuisia, ei välttämättä kannata käyttää sitä kaikkein tulisinta (muistaakseni Pirkan oli ärtsyä). Paitsi jos nimenomaan haluaa :).