Keskiyön pannukakku

Klo 23.20 perjantai-iltana kuului kysymys "Mitä syödään?". Koska jääkaapissa oli lähinnä munia, maitoa, voita ja mansikkahilloa, ajatukset ohjautuivat varsin vaivattomasti pannukakkuun. Lähtökohtana toiminutta reseptiä mainostettiin sanoilla maailman paras pannukakku. Muutin ainesosien määriä hiukan, ja tuloksena oli tuhti ja pöyristyttävän määrän voita sisäänsä kätkevä pannukakku. Pannukakku valmistui keskiyöllä ja oli aivan syntisen hyvää!

Pannukakku (pellillinen)

4 dl vehnäjauhoja
1 reilu tl leivinjauhetta, vaniljasokeria sekä suolaa
3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
8 dl maitoa
100 g sulatettua, jäähdytettyä voita

Aluksi sulata voi ja jätä jäähtymään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maito muutamassa erässä. (Tämä on ylivoimaisesti helpoin tapa välttää jauhokokkareet taikinassa!) Lisää sitten kananmunat ja lopuksi jotakuinkin jäähtynyt voisula. Paista n. 220-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Jäähdyttele hetki ja syö jonkun ihanan hillon ja kermavaahdon kanssa.

Punaista kivaa

Ikkunalaudalla majaileva chilimme tuottaa valmiiksi kuivattuja hedelmiä. Olen silti ylpeä siitä, että olen saanut pidettyä sen hengissä koko kesän. Kuvan yksilöt saivat arvoisensa lopun marinadissa, emo kunnostautuu pukkaamalla innokkaasti uutta satoa. Mitenkähän käy talvella, kun päivänvaloa ei ole tarjolla?



Pihamme viinimarjasato jakautuu lintujen ja ihmisten kesken noin suhteessa 85/15 (lintujen hyväksi). Ei haittaa.







En muista, mistä tämä söpöliini on alunperin kotoisin,
nykyisin se on aina mukana. Varoitus: ylösalaisten maatuskojen katselu saattaa aiheuttaa vakavaa hyväntuulisuutta!


TÄMÄ söpöliini sen sijaan on aito ja alkuperäinen Arabian Pehtoori-kannu, jollaisista pyydetään antiikkikaupoissa tähtitieteellisiä summia. Sen ostaminen torilta kohtuulliseen hintaan oli siis erinomainen hankinta ja suorastaan säästöä, ei suinkaan tarpeettoman roinan haalimista kuten joku ilkeämielinen voisi väittää. Mutta se nyt vaan oli niin vastustamattoman punainen!

Havainto kaivoista ja kultaisista linnuista

Nyt tarkkana:

"Mieleni on alinomaan kuin makaisin kaivonpohjalla ja jossain korkealla ohitseni lentäisi kultaiset linnut. Siksi pääni tulee usein kipeäksi, eikä ruoka maistu minulle, ennen rakkaatkaan kirjat käyvät minulle tylsän ikäviksi, enkä pidä enää tauluistani."

Mika Waltari: Neljä päivänlaskua (1949)

" [--] Elämä on halveksua itseään
ja maata kaivon pohjalla hievahtamatta
ja tietää, että ylhäällä paistaa aurinko
ja ilmassa lentävät kultaiset linnut
ja nuolennopeat päivät kiitävät ohi.[--]"

Edith Södergran: Livet, kokoelmasta Dikter (1916)

Hmm.

Södergranin runo kokonaisuudessaan suomeksi (suom. Uuno Kailas 1929) ja alkukielellä eli ruotsiksi.

Kuvan lintu ei liity tapaukseen.